Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

60 vuotta: Toimittaja Matti Kuusela antaa viisi ja puoli neuvoa

On kai parasta aloittaa kertomalla, että minä en tunne Matti Kuuselaa. Minä olen se onneton kesätoimittaja, jolle päätoimittaja Jouko Jokinen nauraa ääneen kuullessaan, että olen lähdössä haastattelemaan Aamulehden kulttuuritoimittajaa 60-vuotispäivän johdosta. Minä en ehkä tunne Kuuselaa, mutta minä tunnen hänen työnsä. Viimeisimpänä tulee mieleen, kuinka hän etsi Sortavalan rumimman huoran . Ja vaikka se, kun hän tuhlasi Helsingin Casinolla 500 euroa Aamulehden rahoja. Tällaisista reportaaseista Kuusela tunnetaan. Ne tarkkailevat, ne pöyristyttävät, ne liikuttavat. Draaman kaari on joka ainut kerta pettämätön, suomen kieli vaivatonta ja erehtymätöntä. Haastattelussa aion kaivaa reseptin Kuuseluuteen. Kuinka minusta voisi tulla yhtä menestynyt toimittaja? Entä minkälaisista palikoista syntyy erinomainen juttu? Aion käyttää neuvoja parhaani mukaan, alkaen tästä jutusta. - Ja kysy Kuuselalta, koska hän oikein aikoo lopettaa sen haahuilemisen, päätoimittaja Jokinen huudahtaa, kun poistun Matti Kuuselan perässä toimituksesta. Teesi nro 1: Älä kuuntele pomoja Kun Kuusela kirjoittaa, hän istuu pubissa jäsentelemässä ajatuksiaan. Korvatillikka on auki torstaiaamupäivänä, menemme siis sinne. Kuusela tilaa tottuneesti oluen. Minä arkailen, otan kahvin ja kaivan laukustani nauhurin. - Minä en koskaan käytä nauhuria. Minulla on erinomainen muisti, Kuusela sanoo. Huomaan, että haastattelu on suuntaamassa alusta alkaen konkaritoimittajan makuun hirvittävällä tavalla metsään. Laitan silti nauhurin päälle. Koitan keventää tilannetta naureskelemalla, että päätoimittajallakin on Kuuselan varalle kysymys. - Ensimmäinen ohje: älä koskaan kuuntele päätoimittajia. Ei pidä pyrkiä miellyttämään heitä. Silloin oma polku häviää näkyvistä. Kuusela puhuu pitkään median kaupallisuudesta. Nuoret toimittajat kasvavat uskomaan, että vain klikeillä on merkitystä. Entäs Kuuselan Sortavala-reportaasin verkko-otsikko: Mitä muka tiedämme venäläisistä naisista? Toimittaja Matti Kuusela etsi käsiinsä pahimman kaikista. - En minä tuota otsikkoa itse tehnyt, mutta ei minun ehdottamani versio siitä kovin kaukana ollut. Kyllä minä haluan jutuilleni paljon lukijoita. Kai minäkin olen sillä tavalla myynyt sieluni. Pomojen sijaan Kuusela suosittelee kuuntelemaan valokuvaajia. He näkevät maailman täysin eri tavalla kuin toimittajat. Heti hän luettelee kolme itselleen merkityksellisintä nimeä: valokuvaajat Raine Lehtorannan , Carina Appelin ja Emil Bobyrevin. Kuvaajia ja lapsia, Kuusela lisää. Hän on vakuuttunut, että lasten puheista paljastuu, mikä todella mättää yhteiskunnassa. - Kun lopetan toimittajan työt, perustan lapsikuuntelumiehen viran. Pieniä käytännön ongelmia vielä on. Ilmoitanko vain opetusministeriöön, että olen perustanut tällaisen viran ja raportoin heille säännöllisesti? Teesi nro 2: Ole kuin Porsas Urhea ”Häärivät, hyörivät vihreässä Vihtametsässä pitkän riippakoivun alla kerran Kukko Punaheltta ja Kissa Kirnauskis.” Tällä virkkeellä alkaa Martti Haavion lastenkirja Porsas Urhea vuodelta 1979. Matti Kuuselan mielestä virke on täydellinen. - Jutun ensimmäisessä virkkeessä pitää kertoa, kuka teki mitä, miten, missä ja milloin. Kun käyn kouluttamassa toimittajia, minulla on aina mukana Porsas Urhea . Saan muitakin käytännön ohjeita: Kirjoita preesensissä. Kun menet juttukeikalle, katso tarkasti, ja sitten vielä tarkemmin. Näe, haista, kosketa, kokeile. Unohda malli koko ajan kyselevästä toimittajasta: ole normaali ihminen, ja kuuntele hiljaa. Pitää olla kuin Porsas Urhea. Nälkäinen saa olla, mutta mitään ei pidä pelätä. Teesi nro 3: Älä etsi eroja vaan yhtäläisyyksiä Kun Aamulehti viisi vuotta sitten täytti 130 vuotta, Matti Kuusela piti Väinö Linnan aukiolla puheen. Siinä hän sanoi, että toimittajan tehtävä on pelon vähentäminen maailmasta. Kuuselan mielestä jokaisen toimittajan pitäisi mennä kehitysmaihin. Ei tekemään juttuja niiden kurjuudesta, vaan niiden yhtäläisyyksistä meidän kanssamme. - Jos etsit eroja, jäät kiinni kliseestä. Jos löydät yhtäläisyyksiä, pääset kiinni ihmiseen. Etiopiasta ja Länsi-Afrikasta Kuuselalta ja kuvaaja Lehtorannalta odotettiin juttuja nälkään kuolevista lapsista. Heidän juttunsa otsikko oli lopulta Afrikka, onnellisten lasten maa . - Haluan, että lukijat tajuavat, että ihmiset joka puolella ovat ihan samanlaisia kuin me täällä Suomessa. Kun jossakin tulee seuraava kriisi, emme sitten ihan heti ole valmiita pommittamaan koko maata. Teesi nro 4: Journalismi ei ole kovin tärkeää Vuonna 1995 Matti Kuusela oli Etiopiassa. Se oli hänen ja Raine Lehtorannan ensimmäinen yhteinen juttumatka kehitysmaihin. Ensimmäisenä aamuna he kävivät orpokodissa, jonka vieressä oli sairaala. Ulkona nuori poika kantoi sylissään aidsiin kuolevaa äitiään. Kuusela hihkaisi heti Lehtorannalle, että ota hyvä ihminen kuva, siitä tulee vuoden lehtikuva. - Mutta Raine ei ottanut. Minua suututti. Kun illalla puhuimme asiasta, Raine sanoi, ettei hän ikinä ota tuollaisia kuvia. Silloin minä tajusin, että on tärkeämpiäkin asioita kuin journalismi. Jos journalismia pitää tärkeimpänä, jutut muuttuvat kyynisiksi ja ivallisiksi. Toimittajan työ on aika typerää, Kuusela huomauttaa. On tärkeää olla kollegoita, joiden kanssa voi oluella puhua sen hulluudesta. Yksin palaisi loppuun. Työn lisäksi on välttämätöntä olla muuta elämää. Kuusela ottaa kaikki kymmenen sormeaan esille ja alkaa laskea. - Tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisenä ovat lapsenlapset Ilmari ja Vilma . Sitten lapset ja vaimo. Sitten koripallo, jalkapallo ja runous. Sitten pyöräily. Ja olut tietysti, ja uhkapelit. Aamulehti ei mahdu edes kymmenen joukkoon. Työ ei silti ole merkityksetöntä. - Välillä saa tehdä hienoja juttuja. Aika harvoin, mutta niitä tulee, kun niitä itse luo. Minulla on paljon lukijoita, jotka odottavat minun juttujani. Kirjoittaminen ei aina ole joutavanpäiväistä, vaikka journalismi onkin muuttunut. Teesi nro 4 1/2: Ole oma itsesi, eli haahuile jos siltä tuntuu Entä miten Matti Kuusela aikoo juhlia syntymäpäiväänsä? - Minä juhlin sanojen kanssa. Otan mukaani 60 sanaa, jotka päätän intuitiivisesti. Esimerkiksi 7 adjektiivia, 12 verbiä, 3 pluskvamperfektiä ja 4 adjektiiviattribuuttia. Pyöräilen niiden kanssa pubiin ja laadin niistä virkkeen, jossa ei ole päätä eikä häntää. - Minä en tosin oikein tiedä, mikä on pluskvamperfekti. Mutta siihen liittyy elämäni hauskin hetki. Olin lapsenlapseni kanssa uimahallissa. Viereiselle luukulle tuli noin kymmenvuotias poika isänsä kanssa. Poika kysyi isältä, että: ”Tiesiksä, että sellainenkin on olemassa kuin pluskvamperfekti?” Tunnin jälkeen kalja on huvennut. Minulla on jäljellä enää yksi haastattelukysymys, ja se ei ole minun omani. Milloin Kuusela aikoo lopettaa haahuilemisen? - Voisin heittää Jouko Jokiselle vastakysymyksen: Milloin hän aikoo lopettaa asiallisena olemisen? En minä mitenkään voi lopettaa haahuilemista. Teesi nro 5: Tee virheitä Oikolukuvaiheessa tulostin syöksee kolme sivua. Jos haluan olla kuin aito Kuusela, minun on päästävä nyt kapakkaan. Meinaan aluksi kysyä pomoltani, saanko lähteä, kunnes tajuan, että kysyminen sotisi kaikkia juuri oppimiani teesejä vastaan. Keskellä arki-iltapäivää Korvatillikan ikkunapöydässä kylmä olut huulillani mieleeni hiipii kysymys: Mitä Matti Kuusela mahtaa ajatella tästä jutusta? Kun kysyin häneltä, haluaako hän tarkistaa jutun ennen sen julkaisua, hän ravisti päätään. - En missään nimessä. Siinä on varmaan paljon virheitä. Ja se on hyvä. Olisi luonnotonta tulla ymmärretyksi täysin oikein. Kuusela myös siteerasi kirjailija Viktor Rydbergia : ”Elämässä ei olisi oikeastaan mitään viehätystä, ellei kaikkeen, mihin ryhdymme, sisältyisi epäonnistumisen mahdollisuutta.” Joskus käy niin, että idea on hyvä, mutta toteutus kehno. Aivan jokaista juttua ei ehkä pysty katsomaan jälkikäteen, mutta mitään ei pidä katua. Me olemme vain ihmisiä me toimittajatkin. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, Kuusela penää esimiehiltä mahdollisuuksia nuorille toimittajille. - Jos yrittää vältellä virheitä, ei koskaan tule tehneeksi mitään omaperäistä ja hienoa, Kuusela totesi melkein heti haastattelun aluksi. Ehkä on parempi, että unohdan sen, mitä Kuusela mahdollisesti tästä ajattelee tai on ajattelematta. Hän antoi minulle mahdollisuuden, ja näin minä käytin sen. Hölmösti, mutta pelotta ja ohuessa iltapäivähumalassa. *** Videolla Matti Kuusela kertoo, miksi hän käyttää nykyään poninhäntää. Entä päättyykö oluen juominen merkkipäivän jälkeen? Aamulehden kulttuuritoimittaja. Syntynyt 12.6.1956. Asuu Nokialla vaimonsa kanssa. Kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Toimittajana Aamulehdessä vuodesta 1981 asti. Toimittanut urheilua, sunnuntaisivuja ja vuodesta 2000 alkaen kulttuuria. Pekingin kirjeenvaihtajana puoli vuotta vuonna 2004. Tunnetaan erityisesti ulkomaan reportaasimatkoistaan, joita hän on tehnyt Etiopiaan, Afganistaniin, Irakiin, Iraniin, Pohjois-Koreaan, Länsi-Afrikkaan, Pakistaniin, Intiaan, Palestiinaan, Kiinaan, Venäjälle, Laosiin, Ukrainaan, Krimille, Turkmenistaniin, Kirgisiaan ja Uzbekistaniin. Lukuisia palkintoja, muun muassa: Valtion tiedonjulkistamispalkinto vuonna 1994 Työttömän sivusta yhdessä Aamulehden toimittajien Antero Korhosen ja Seppo Rothin kanssa. Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto vuodelta 1995 kaksiosaisesta artikkelista Dopingin sinivalkoinen valhe . Sanomalehtien Liiton Vuoden paras sanomalehtijuttu -tunnustus vuonna 2006 juttusarjasta Tampereelta Timbuktuun ja takaisin . Bonnierin suuri journalismipalkinto 2006 vuoden paras juttu -kategoriassa juttusarjasta Bakusta Pekingiin . Toimittajan huomautus: Matti Kuusela vihaa faktalaatikoita. Vastalauseena hän teki kerran juttuunsa fiktiolaatikon.