Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

60 vuotta: Mediakulttuurin konkariprofessori sättii mediaa faktojen ja tunteiden sekoittamisesta

Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen kertoo 60-vuotispäivänsä kunniaksi viisi ajatusta, jotka askarruttavat häntä niin työssä kuin vapaa-ajalla. 1. Media puhuu vain ääripäistä ilman välimaastoa Viime talven aikana kiihkeimmän maahanmuuttokeskustelun aikana on puhuttu paljon polaaristumisesta. Julkisuudessa esitetään siis vain ääripäät, eikä niiden väliltä näytetä oikeastaan mitään. Monet hyvin maltillisetkin tahot, kuten Punainen risti tai evankelis-luterilainen kirkko, on alettu esittää maahanmuuttokeskustelussa ääripäinä. Kun tällaisista tahoista tehdään ääripäitä, sillä yritetään oikeuttaa se, että olisi olemassa muitakin ääripäitä. Silloin siirrytään faktoista sellaisiin tunnerekistereihin, että keskustelu ei ole enää uskottavalla pohjalla. 2. Medialukutaito on hallussa, faktan lukutaito kaipaa työtä Minua huolestuttaa median huomiotalouskierre. Kilpailu klikeistä johtaa siihen, että asiat yksinkertaistuvat ja kärjistyvät sellaisella tavalla, joka ei välttämättä vastaa sitä, miten ne asiat maailmassa oikeasti ovat. Onneksi medialukutaito kehittyy sukupolvittain. Oikeastaan voisi sanoa, mitä nuorempi nyt olet, sitä parempi medialukutaito sinulla on. Toinen asia onkin faktan lukutaito. En osaa sanoa, onko olemassa riittävästi sellaista yhteistä pohjaa, jolta pohdittaisiin, mitkä uutiset ja mielipiteet pohjautuvat faktoihin ja mitkä ovat enemmänkin tuulesta temmattuja. Tältä osin en ole aivan yhtä optimistinen. 3. MV-lehti syntyi, kun faktoja ei ollut erottaa tunteista MV-lehti syntyi osana ilmiötä, jossa perinteiset auktoriteetit ovat horjuneet yhteiskunnassa. Aikaisemmin tietyt yhteisesti hyväksytyt tahot ovat kertoneet, miten asiat ovat. Tällä hetkellä itsestään selviä auktoriteetteja – varsinkaan sellaisia, joiden näkemykset perustuisivat tutkittuun tietoon – ei ole. Kuka tahansa voi nykyään olla asiantuntija missä tahansa, jos sattuu olemaan minkäänlaista kokemusta aiheen tiimoilta. Tyypillinen esimerkki tästä on perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon lausunto, jonka mukaan nämä tai nuo pelot eivät ole välttämättä perusteltuja, mutta ne pelot ovat kuitenkin olemassa. Näin mediassa menevät faktat, tunteet ja fiktio iloisesti sekaisin. On hirveän vaikeaa keskustella asioista järkevästi, kun ei ole yhteistä faktapohjaa, josta lähteä liikkeelle. 4. Sukupolvien kokemusmaailmojen välinen kuilu on syventynyt Kun olin 15–20-vuotias, ajattelin, että minun ja vanhempieni sukupolvella oli historian siihen asti syvin sukupolvien kuilu. Nyt kun katson 26- ja 23-vuotiaita lapsiani, huomaan, että minä olen kokemusmaailmaltani lähempänä vanhempiani kuin heitä. Ero näkyy siinä, miten media on läsnä heidän elämässään ja kuinka laaja toimintatila heillä on. Minä kävin Euroopan ulkopuolella vasta ollessani 35. Nyt toinen minun lapsistani asuukin ulkomailla, ja kumpikin matkustelee kiivaasti. Jos olin ajatellut, että oma sukupolveni oli erityinen, kun silloin kaupungistuminen kiihtyi ja populaarikulttuurista tuli valtakulttuuria, niin olen saanut huomata, että meidän jälkeemme muutos on vasta lähtenyt liikkeelle. 5. Toivoa tarvitaan – kunhan se perustuu johonkin Kirjoitan viimeisimmässä kirjassani Maa-ilma (2014, Vastapaino) näin: ”Länsimaiseen nykykulttuuriin pesiytynyt pessimismi saattaa hyvinkin liittyä siihen, että tulevaisuus näyttää kadonneen. Ihmisille esitetään, että he eläisivät jo tulevaisuudessa ja että kaikki jatkuu hamaan tulevaan kutakuinkin samanlaisena kuin nyt. - - Toisenlaista tulevaisuutta koskevan toivon ei tule perustua katteettomalle optimismille. Koska maailmaa muutetaan toiminnalla ja uusilla käytännöillä, toivolla on oltava perusta ihmisten teoissa.” Optimismi on siis vain asenne, mutta jos haluaa oikeasti muuttaa maailmaa, toivo täytyy kytkeä johonkin todelliseen asiaan mitä ihmiset tekevät ja mitä he voisivat tehdä toisin. Syntynyt 19.7.1956. Mediakulttuurin professori Tampereen yliopistossa. Asuu Hämeenpuistossa vaimonsa kanssa. Kaksi aikuista lasta. Kiinnostunut erityisesti valtaan liittyvistä kysymyksistä. Tutkii sitä, kuinka yhteiskunnassa rakennetaan ns. normaalia ja toivottavaa, ja toisaalta sitä, kuinka jostakin toiminnasta syntyy kaihdettavaa. Ylpein urallaan siitä, että sai vuonna 2014 valmiiksi tuoreimman kirjansa Maa-ilma, jonka kirjoittamiseen meni 10 vuotta. Paras puoli: Innostuu helposti. Innostuneisuuden kääntöpuoli: Pitkästyy helposti. Erityistaito: Osaa puhua suomea väärinpäin. Harrastaa: Sananmuunnoksia, piilosanojen täyttämistä, kokkaamista ja kulinarismia. Lempiruoka: Isoäidin reseptillä tehty munuaisrisotto. Osaa tehdä sen kiitettävästi itse. Syntymäpäivän kunniaksi seminaari toivosta Perjantaina 26. elokuuta Mikko Lehtosen 60-vuotisjuhlaseminaari otsikolla Toivo. Lehtosen kollegat ja ystävät esittävät näkemyksiään siitä, mistä voi löytää toivon lähteitä. Kello 13–16 Tampereen yliopiston Pinni A -rakennus, Paavo Koli -sali, Kanslerinrinne 1. Ei ennakkoilmoittautumista. Puhujat: Lawrence Grossberg (University of North Carolina, videon välityksellä) Juan Tarancon (Universidad Zaragoza, videon välityksellä) Anu Koivunen (Tukholman yliopisto) Kaarina Nikunen (Tampereen yliopisto) Hanna Kuusela (Tampereen yliopisto) Jussi Ojajärvi (Oulun yliopisto) Olli Löytty (Turun yliopisto) Juha Herkman (Helsingin yliopisto) Hanna Suutela (Tampereen yliopisto) Katja Valaskivi (Tampereen yliopisto) Laura Saarenmaa (Tampereen yliopisto) Jussi Silvonen (Itä-Suomen yliopisto) Yrjö Haila (Tampereen yliopisto) Jorma Sipilä (Tampereen yliopisto)