On kaunis elokuinen ilta Lamminpäässä ja alkamassa on kesätauon jälkeen ensimmäinen Kaupin Kanuunoiden junnulenkki, eli junioreiden maastopyörälenkki. Junioritoiminnan vastuuhenkilö Hanna Salminen jakaa porukkaa pienten ja isompien ryhmään. Jos lapsia olisi enemmän, heidät jaettaisiin kolmeen eri ryhmään.
”Vaikka ryhmien niminä ovat pienet, keskikokoiset ja isot, ei ryhmiä jaeta iän perusteella, vaan taitotason perusteella. Parhaimmillaan meillä on ollut yhteislenkillä 70 lasta polkemassa, yleensä polkijoita on noin 20–30 henkeä”, Salminen sanoo.
Saila ja Tyyne Salonen ovat osallistuneet jokaiselle junnulenkille kesän aikana. Saila Salosta innostaa lajissa metsässä rymyäminen ja se hieno tunne, kun pääsee jonkin vaikean kivikon yli. 5-vuotiaan Tyyne Salosen mielestä parasta lenkeillä ovat alamäet ja evästauko. Kävyt ja juurakot eivät jännitä häntä yhtään.
Mikä?
Kanuunoiden junnulenkit
Seura: Kaupin Kanuunat, tamperelainen pyöräilyseura.
Junnulenkit: Ilmaiset junnulenkit maanantaisin kello 18–19.30. Alkavat yleensä toukokuussa ja kestävät elokuun loppuun. Heinäkuussa ei yhteislenkkejä. Junnulenkkien lähtöpaikat voi tarkistaa verkkosivuilta: kaupinkanuunat.net/seura/toiminta/juniorit/
Ikäraja: Noin viidestä vuodesta ylöspäin aina noin 13 ikävuoteen saakka. Pääasia on, että osaa ajaa pyörällä ja jonkinlaista kokemusta maastossa ajamisesta löytyy.
Varusteet: Maastokelpoinen pyörä ja kypärä, hanskoja ja laseja suositellaan ainakin kovempaa vauhtia pyöräileville.
Lisätietoa toiminnasta: www.kaupinkanuunat.net
Luonnossa liikkuminen innostaa
Lähden itse pienimpien polkijoiden matkaan kohti metsää, sillä olen hieman arka ylittämään juurakoita, käpyjä ja kiviä. Isompien lenkillä mennäänkin jo kovempaa kyytiä. Vaatimuksena lenkille on maastokelpoinen pyörä ja kypärä. Katselen ihmeissäni, miten rohkeasti pienet pyöräilijät polkevat polulla eteenpäin juurakoita ylitellen. ”Pienempien ryhmässä pärjää vielä tavallisella lasten pyörällä, mutta täytyy ottaa huomioon, että ajamme metsässä”, Salminen kertoo.
Hanna Salminen, Jussi Peltonen, Maaret Oino, Petteri Pyrrö ja Minna Takala vetävät junnulenkkejä vapaaehtoisvoimin. Moni on päätynyt lajin parin lastensa kautta ja jäänyt vetäjäksi, vaikka omat lapset ovat siirtyneet jo pois junnulenkeiltä. Viisikko toteaa, että parasta on nähdä lasten innostus, kun nämä poistuvat lenkiltä kasvot hymyssä.
Pienten lenkkiä vetää Maaret Oino, joka on yksi vapaaehtoisista yhteislenkkien vetäjistä. Hän tykkää itse liikkua luonnossa ja kehuu, kuinka rohkeita ja innokkaita lapset aina reitillä ovat. ”Perä jää” -huuto kuuluu useamman kerran ja Oino pysäyttää letkan. Tarkoitus on mennä sellaisella tahdilla, että jokainen pysyy mukana. Ilon kautta, ei hampaat irvessä. Hiki tulee helteisessä illassa itsellenikin otsalle, sillä maastossa pyöräilyyn täytyy tosissaan keskittyä. Alan ymmärtää, mikä lajissa viehättää. Linnut laulavat, porukka on iloinen ja odottelutauolla voi kahmaista pyörän viereltä suun täyteen mustikoita. Uskallanpa mennä pienen töyssynkin!
Evästauko on parasta
Noin 40 minuutin jälkeen saavumme hiekkamontulle, jonka ympärillä on kumpareita. Kaikkia halukkaita autetaan esimerkiksi selästä tuuppaamalla, jotta kumpareiden ylitys onnistuu. Samalla pidetään lenkkiin kuuluva evästauko, joka on monen lapsen mielestä paras asia. Matka jatkuu läpi kukkapellon, jossa oksat suihkivat pitkin jalkoja ja mielessä käy, että pitkät housut olisivat hyvät helteestä huolimatta. Yhtä pyöräilijää kiukuttaa ja mukana oleva vetäjä Minna Takala kannustaa häntä kertoen, kuinka hienosti menee. ”Saatamme käyttää lenkeillä vanhempia apuna, jos lapsia on paljon, mutta lähtökohtaisesti vanhempien ei ole pakko lähteä lenkille mukaan. Jos he lähtevät, toivotaan, etteivät he osallistuisi ohjaukseen”, kertoo seuran puheenjohtaja Petteri Pyrrö.
Jonna Lehtisen mielestä parasta Lamminpään lenkillä ovat hiekkakuopan ympärillä olevat kummut sekä tietenkin evästauko. Hän on käynyt isänsä kanssa useamman kerran junnulenkeillä kesän aikana.
Puolentoista tunnin lenkin jälkeen saavumme takaisin lähtöpisteeseen ja totean, että lenkki oli maastoltaan aivan tarpeeksi haastava myös aloittelevalle aikuiselle. Juuri ennen loppua Oino vetää lapsille vielä leikkimielisen nopeuskisan pururadalla. Lapset osallistuvat täysillä. Itselleni fiilikseksi jäi, että seuraavana maanantaina on päästävä uudelleen. Vaikka lenkkien nimi on junnulenkki, niille voivat osallistua myös maastopyöräilyä aloittelevat aikuiset. Porukan henki on upean kannustava ja pahimmat paikat pienten lenkillä voi mennä vaikka taluttaen. Lajin viehätys onkin pitkälti itsensä ylittäminen: innokkaiden lasten perässä aikuinenkin oppii näköjään uusia temppuja.
