Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Vaaraton" kannabis vei Jukan, Marian ja Minnan lapset: "Riippuvuus on aina valinta" – Vanhemmat uskoivat pitkään selityksiä

Vuosittain huumeisiin kuolee 250–300 ihmistä. Kylmästi ajattelevat toteavat, että päästiinpä taas monesta narkkarista eroon. Liian moni unohtaa, että näillä huumeiden käyttäjilläkin on vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat ja huumeettomia ystäviä. Harva heistä tietää miten kannabista tai muuta huumetta käyttävää pitäisi auttaa tai olla auttamatta. Kolme huumelapsen vanhempaa perustivat vuosi sitten Kondis -yhdistyksen jonka kautta läheinen voi puhua toiselle läheiselle. Kokemusasiantuntijat ovat kiertäneet puhumassa yläkouluissa ja lukioissa yli 200 kertaa. Suljetussa Facebook-ryhmässä hurtti huumori kukkii ja ryhmän jäsenet peukuttavat innoissaan, kun erään lapsi saa vankilatuomion. –Vankilasta saattaa saada huumeita jopa helpommin kuin kadulta, mutta tuolloin huumelapsi on sentään valvotuissa olosuhteissa ja vanhemmat tietävät missä hän on, kertoo Jukka Riipinen , yksi Kondiksen perustajista. Moni vanhempi syyttää itseään tapahtuneesta. Riipinen lohduttaa, että läheiset eivät ole tyhmiä, mutta välillä saattavat toimia tyhmästi. Suurin virhe on antaa rahaa ja siten mahdollistaa huumeiden käyttö. Lue myös: Miksi Jesse Mäkinen, 24, kuoli? Paniko joku huumetta hänen lasiinsa? Huumeriippuvuus on aina valinta Kondiksen kokemusasiantuntijat ovat yläkouluja ja lukioita kiertäessään huomanneet nuorten huolettoman asenteen kannabista kohtaan. –Sitä ei pidetä huumeena, tai huomattavasti alkoholia miedompana ja vähemmän koukuttavana. Tuntuu aivan kuin kannabis olisi muotia niin vaatteissa lehtilogona kuin rentoutumisen keinona, kertoo Riipinen. Maria Thelen on tiettävästi ensimmäinen Suomeen palkattu kokemusasiantuntija. –Riippuvuus on aina valinta, se ensimmäinen kokeilu samoin. Liian moni luulee, että kannabis on mietoa ja siihen ei jää koukkuun. Aiemmin se onkin ollut miedompaa mutta nyt liikkeellä on voimakkaampia versioita kannabista, eikä aina puhdastaan. Jukan, Marian ja Minnan tarinat: "Jos maksan huumevelkasi, lopetathan?" Jukka Riipisen poika on käyttänyt isoja määriä kannabista 25 vuotta. "Minun rakas poika, fiksu ja iloinen nuori sai parhaalta kaveriltaan kotibileissä kannabista. Perusteena oli se, että älä kaljaa tai siideriä juo, faija haistaa sen. Ota kannabista, siihen ei jää kerrasta koukkuun eikä siitä ole mitään haittaa. Tulee vain hyvä olo. Meni kolme vuotta ennen kuin tajusimme. Pitkään kaikki meni murrosiän piikkiin: ysit vaihtui kutosiksi, taskurahan tarve lisääntyi, kaveripiiri vaihtui, Tabacissa kylvettiin ja perusteltiin, että et sinäkään faija halunnut hieltä haista kun veit äitiä treffeille. Kotoa hävisi paljon tavaraa, muun muassa kaksi hyvää kitaraa. Kun kysyin asiasta, niin ne on kaverilla lainassa, ollaan soitettu siellä. Uskoimme selityksen. Lopullisesti poika jäi kiinni ja tilanne paljastui meille, kun löysin harkkakassista piipun ja nyytin jotain ruskeaa. Poikani oli korviaan myöten rakastunut kannabikseen, ja hänelle oli turha puhua järkeä. Uskoimme selityksiä ja pitkään myös kielsimme koko ongelman: eihän se nyt meidän lasta ole vienyt. Meillä on omistusasunto, vanhemmilla työpaikat, olemme hyvä perhe. Jälkeen saimme kuulla, että aika moni tiesi ennen meitä. Räjähdin ystävilleni ja kysyin miksei meille kerrottu. Sain kuulla, että olisin ehkä suuttunut viestintuojalle. Alkuvuosina uskottelin itselleni, että olisin voinut poikani pysäyttää. Maksoin laskuja ja huumevelkoja lupausten vastineeksi. Jos maksan, niin lopetathan? Hänelle kertyi nopeasti velkaa, jotka menivät sitten ulosottoon. Poikani on pilannut suuren osan tähänastisesta elämästään ja läheistensä elämästä kannabiksella, tuolla puhtaalla ja vaarattomalla luonnontuotteella. Yhdessä vaiheessa pelko ohjasi elämäämme, sillä rikollisuus oli astunut mukaan kuvioihin. Meitä uhkailtiin ja kiristettiin rahaa. Töihin lähtiessä raotin varovasti ovea, luulin että auton alla on pommi, tai minua seurataan liikenteessä. Paloin omassa työssäni loppuun ja pyysin työterveyslääkäriltä viikon sairaslomaa. Hän kuunteli tilannettani tunnin ja totesi, että jos aloitetaan kolmella kuukaudella. Olen murehtinut ja kärsinyt lapseni tilanteesta. Olen rukoillut, maanitellut ja pyytänyt että lopeta. Poikani on vastannut, että on hänen oma asia jos hän pössyttelee pilveä. Ensimmäinen ein sanominen hänelle teki todella kipeää. En auta, en maksa. Olen kovettanut itseni, mutta en silti ole lopettanut hänen rakastamistaan. Totta kai minua rassaa se, että tilanne on mikä on. Olen niin monta kertaa antanut toivon nousta, mutta aina se revitään alas. En tee pitkän tähtäimen suunnitelmia, vaan yritän päästä jokaisen päivän kunnialla loppuun. Tässä ei ole mitään hohdokasta, ja me läheisetkin olemme olleet saman huumeen palveluksessa viimeiset 25 vuotta. Näyttäisi muuten hyvältä ansioluettelossa, jos kyseessä olisi työhistoriassa sama työnantaja. Olen myös ollut saattamassa kahden tukiperheen lasta viimeiselle matkalle. Välillä mietin, koska on minun vuoroni? Moni on minulta kysynyt, että mitä tekisit toisin. Vaihtaisin koko 25 vuotta pois." "Jokainen puhelinsoitto särkee sydämeni, sillä pelkään sitä viimeistä soittoa" Maria Thelen, jonka 26-vuotias poika saa näinä päivinä tiedon uusimmasta vankilatuomiosta. Toimeentulotukirahat tulivat tilille torstaina jonka jälkeen äiti ei ole pojastaan kuullut mitään. Poika on käyttänyt kannabista 11 vuotta. Murrosikä oli vaikea, ja poika muuttui tuolloin paljon. Tai niin luulin murrosiän tekevän. Minullakin oli pitkään omat epäilyni, mutta en halunnut uskoa. Kuvittelin, että mahdolliset ongelmat on vain ohimeneviä. Lopullisesti poikani jäi kiinni 20-vuotiaana kun hän ajoi meidän autolla kolarin. Poliisin testeissä näkyi kannabista, bentzoja ja amfetamiinia. Kolarin jälkeen poikani meni siskonsa kaverille yöksi, ja pojan nukahdettua kaveri tutki repun. Se oli täynnä piikkejä. Jälkikäteen olen kuullut, että kannabiksen käyttö on alkanut 15-vuotiaana. Vankilassa poikani on ollut monta kertaa, ja asunut kadulla. Korvaushoidossakin hän on ollut, mutta potkittiin pihalle kun oheiskäyttö oli niin runsasta. Itseäni en ole vielä pystynyt kovettamaan, ja elän vahvasti tunteella, ja vuoristorata ylös ja ala on melkoinen. Pojan maksamattomien laskujen suhteen olen välinpitämätön ja siirrän ne ulosottoon tunteettomasti, enkä anna rahaa, vaikka pyytää. Nyt hän on saanut huoneen jossa voi asua, mutta pitkään lapseni asui kadulla. Jokainen puhelinsoitto särkee sydämeni, sillä pelkään sitä viimeistä soittoa poliisilta, että poika on kuollut. Toisaalta edelleen joka kerta toivon, että puhelinsoiton takana odottaa uusi elämä, kannabis on vihdoin jäänyt ja tilanne kääntyy. Ei se käänny. Olen itsekin aivan sekaisin, rakkaudesta ja epätoivosta, aivan pihalla kaikesta. Vain Jukka ja Kondis on minua auttanut. Yritin käydä terapiassa, mutta en osannut puhua tällä tavalla. Luulin, että asiaa hyssyttelemällä se häviää. Päinvastoin, sillä nostamalla poikani ongelman esiin voin saada hänelle apua. Haluan edelleen auttaa häntä. "Lapsenlapsen lastensuojeluilmoituksen tekeminen raapii ihon rikki edelleen." Minna Leskinen, jonka 25-vuotias poika käyttää tällä hetkellä rajusti huumeita, eikä äiti tiedä missä ja kuinka pahassa kunnossa hänen lapsensa nyt on. Poika on käyttänyt kannabista 13 vuotta. Poikani on adhd-lapsi, joten aina on menty rajusti päästä päähän. Hänen 12-vuotiaana aloittamansa kannabiksen käytön jäljet pistin minäkin murrosiän piiriin, ja hänet saatoin lopulta Lastenlinnaan suljetulle, jossa seulat näytti kannabiksen osalta positiivista. 15-vuotiaana kuvioon astui kannabista astetta kovemmat aineet, ja 18-vuotissyntymäpäivänä hän veti ensimmäistä kertaa suonensisäisiä. Toki huumeettomiakin kausia oli, mutta eräs mökkireissu paljasti riippuvuuden rajuuden meille vanhemmille. Poika lähti polkemaan kotiin ”tyttöystävän” luokse 180 kilometriä. Itse ajattelin, että kyllä se on todella rakastunut. Olihan hän rakastunut: huumeisiin. Samana syksynä poikani tuli kotiin aivan limaisena, limaa pulppusi suusta ja nenästä solkenaan. Itse olen saanut velkojien soittoja, joissa on uhattu poika tappaa, jos en maksaa 500 tai 1 000 euroa. Siinä on ollut pakko pari kertaa nieleskellä, pistää tunteet sivuun ja sanoa, että ei sitten voi mitään, mutta en maksa. Toki jos joku ovelleni pyrkii, niin tunnen olevani kuin leijonaemo ja revin kaikilta päät irti sapelilla. Pojalla on tällä hetkellä ulosotossa noin 200 000 euroa. Tässä on ollut pakko muidenkin lasten tähden kovettaa itsensä ja sulkea poika ulkopuolelle. Eräänkin kerran poika seisoi hädissään oven takana talvipakkasessa, mutta oli paikko pistää ovi kiinni. Silloin mieleni särkyi ja tuo tapahtuma edelleen nostattaa tunteet pintaan. Raju huumeiden käyttö ajoi poikani maksakoomaan. Olen niitä vanhempia, jotka ovat saaneet sairaalasta puhelun jossa käsketään pian paikalle, aikaa ei ole paljon. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi ilman maksasiirrettä, koska sitä ei huumeidenkäyttäjä saa. Puolitoista vuotta hän oli kuivilla korvaushoidossa oheiskäyttämättä ja sai lapsen. Helmikuussa hän retkahti uudelleen ja sen jälkeen käyttö on ollut todella runsasta. Hän on minulle perustellut, että pilvi voisi jäädä koska se ei ole huume. Tunnistan jo viranomaisnumerot ja minussa tavallaan kuolee tuolloin jotain, aivan kuin tietokone menisi päälle. Tuolloin en siis muutu hysteeriseksi vaan osaan ajatella järkevästi. Minulla on myös kaksi normaalia lasta ja heidän lapsensa, joiden elämässä haluan olla läsnä. Aiemmin työpaikan kahvihuoneessa jouduin poistumaan paikalta kun muut vertailivat lastensa koulupaikkoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Minusta ei tartu mitään, mutta kieltämättä minua vähän varotaan. Nykyisin jo pystyn iloitsemaan muiden menestyksestä, ja kertomaan oman lapseni tilanteesta suhteellisen tyynesti. Sen kuitenkin tiedän, että lapseni ei elä viittä vuotta jos hän käyttää huumeita tätä tahtia. Kliseistä mutta totta, huumelapsi ja hänen läheiset elää oikeasti päivän kerrallaan. Tässä aikojen saatossa on pitänyt siirtää tunteet sivuun, koska tuntuu että olen jo nähnyt kaiken eli ihan mikä tahansa ei enää pääse ihon alle. 2-vuotiaan lapsenlapsen lastensuojeluilmoituksen tekeminen on kyllä sellainen, joka raapii ihon rikki edelleen." Kondiksen mukaan noin 120 000 henkilöä on viimeisen vuoden aikana kokeillut huumeita. Hoidon aloittaneista noin 2 prosenttia pääsee irti huumeista. Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry omaisneuvontaan voi ottaa yhteyttä, jos on huolissaan läheisensä mielenterveydestä tai päihteiden käytöstä ja tarvitsee tukea omaan ja perheensä jaksamiseen. Lisätiedot www.finfamipirkanmaa.fi Päihdehoitoon hakeutuminen tapahtuu terveyskeskuksen, omalääkärin ja/tai sosiaalityöntekijän kautta. Tampereella päihdehoidon palveluihin hakeudutaan joko ottamalla itse yhteyttä sosiaaliasemalle, omalle terveysasemalle, opiskelija- tai työterveyshuoltoon tai hakeutumalla Nuorisoasemalle, Jeesiin (molemmat A-klinikkasäätiön ja A-klinikan ylläpitämiä) Päihdepalveluyksikkö Hämeenpuisto Breikki (Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva ry:n ylläpitämä) tai Ensiohjaus Ension hoitoon. Päihdehuollon asumispalveluihin haetaan oman sosiaalityöntekijän kautta. Palvelutarpeen arvioinnin jälkeen asiakkaan sosiaalityöntekijä järjestää asiakkaan tarvitseman palvelun yhteistyössä Loiston päihdepalvelujen asiakasohjauksen kanssa. Jeesi järjestää myös huumehoidon avopalveluita ympäristökuntien (Akaa, Hämeenkyrö, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Pirkkala, Urjala, Vesilahti, Valkeakoski ja Ylöjärvi) asiakkaille. Muualla toimintaa järjestävät esimerkiksi A-klinikka, jolla on avopalveluyksikkö (Valkeakoski, Akaa, Urjala, Lempäälä ja Pälkäne) ja paikallisesti on myös omia mielenterveys- ja päihdeyksikköjä, kuten Pilke Kangasalalla. Linkkejä ja lisätietoa: A-klinikka Tampereen kaupungin päihdepalvelut Päihdeneuvonta