Unelmakoti Italiassa

Unelmakoti Italiassa: Onko kahdeksan viikunan sieppaaminen varkaus?

Kolumni: Italialaisen pikkukylän hedelmä- ja marjarallissa on selkeän epäselvä logiikka

Eriika Ahopelto
Unelmakoti Italiassa: Onko kahdeksan viikunan sieppaaminen varkaus?
Minna LymiAamulehti

Kävin viikunavarkaissa. Otin kahdeksan, koska en tarvinnut enempää.

Oikeastaan "varkaissa" on jopa vähän tuhti sana, sillä yläkylälle nousevan portaikon reunoilla kasvavien puiden oksat kaartuvat aidan yli rappusille eli jos haluaa hedelmiä, täytyy vain istua odottamaan, että ne putoavat syliin.

En tiedä, kuka viikunapuut omistaa, mutta talot ovat jo tyhjillään eikä kukaan näytä ilmestyvän keräämään satoa. Yläkylältä laskeutuessaan täytyy jopa varoa, ettei liukastu ylikypsiin hedelmiin.

Ei kai kahdeksan viikunan sieppaaminen salaattiin ole siinä tapauksessa varkaus?

Marja- ja hedelmäralli alkoi Fallossa heti toukokuun lopussa. Ensimmäisenä kypsyivät mulperimarjat.

Minulle ei olisi tullut mieleenkään mennä keräämään marjoja jonkun tuntemattoman ihmisen puusta, mutta paikalliset opastivat, ettei kyseinen tyyppi koskaan käy kylässä - eli marjoja voi ottaa ihan vapaasti.

En silti uskaltanut, joten kyläläiset toivat meille ison kulhollisen mulperimarjoja. Sain vielä nuhteet, koska en ollut tarttunut toimeen.

Seuraavaksi kypsyivät kirsikat. Niitä saimme alakylän sediltä ja meidän Vaariltamme.

Kun palasimme heinäkuun lopussa Suomesta, oli sopivasti luumujen vuoro. Lajikkeita on erilaisia ja ne myös kypsyvät eri aikaan. Ensimmäisenä tulivat pienet punaiset, sitten violetit ja niiden jälkeen vähän isommat keltaiset, joita meilläkin kasvaa.

–Nyt sitten tarkkana, etteivät naapurit käy tyhjentämässä teidän luumupuutanne, neuvoivat rouvat.

Samalla he toivat kulhollisen hedelmiä, joiden alkuperää en saanut selville.

Eräänä iltana havahduin siihen, että koirat haukkuivat terassilla vimmatusti. Hapuilin pimeässä katsomaan, mitä pihassa tapahtuu, ja huomasin, että naapurin napolilaiset kiipeilivät luumupuussamme.

En viitsinyt huutaa mitään, koska napolilaiset olivat edellisenä päivänä tuoneen meille ison laatikollisen tomaatteja - ja toisaalta olimme jo hukkumassa luumuihin, koska myös toinen naapuri oli kerännyt niitä jostain ja kiikuttanut meille.

Sitä paitsi, puu notkui keltaisenaan luumuja, joista riitti hyvin kaikille. Myös rouva Deelle, joka seisoskeli seuraavana päivänä muina naisina popsimassa luumujamme, kun tein lähtöä yläkylän piazzalle.

Rouva Dee vain moikkasi muina naisina ja jatkoi lounastaan. Ajattelin, että ei kai siinä sitten mitään, moikkasin takaisin ja jatkoin matkaa.

Nämä rypäleet tuijottavat minua aamuisin Piccolo Salvon taakse vievällä tiellä. Tarvitsisi vain ojentaa käsi ja ruveta syömään. Rypäleisiin ei parane kuitenkaan koskea vaan täytyy tietää, että talon vanha rouva on vihainen.

Nämä rypäleet tuijottavat minua aamuisin Piccolo Salvon taakse vievällä tiellä. Tarvitsisi vain ojentaa käsi ja ruveta syömään. Rypäleisiin ei parane kuitenkaan koskea vaan täytyy tietää, että talon vanha rouva on vihainen.

Nyt on sitten viikunoiden vuoro ja niitä Fallossa on vielä enemmän kuin luumuja. Alakylän rouvat yläkylän vaarit jo näyttivät, mistä puista on turvallista ottaa - olkootkin, ettei kukaan käy keräilymatkoillaan ns. julkisesti vaan vähän salamyhkäisesti ja vaivihkaa.

Se on aika hassua, sillä kaikki tuntuvat tietävän, keiden puista hedelmiä sopii kerätä.

Hiekkakuormaa lastatessani seurasin kiinnostuneena, kun ihmiset laskeutuivat alakylälle, vaihtoivat pari sanaa ja kokeilivat sillä tavalla ohimennen, joko jonkun kaupunkiin jo karanneen kesäasukkaan viikunat ovat kypsiä.

Ja ovathan ne. Saimme niitä eilen ison kulhollisen. Se oli vasta kolmas kerta, kun ihmiset keräsivät niitä meille samalla kun täyttivät omat varastonsa.

Sitten on tietenkin viinirypäleet. Nekin alkavat hissukseen kypsyä. Piccolo Salvon taakse kiertävän tien reunassa olevat tertut suorastaan huhuilevat, että jonkun pitäisi pelastaa ne liialta auringolta, mutta sain jo tiukat ohjeet:

Älä koske niihin terttuihin, talon vanha rouva on vihainen.

Nyt sitten odottelemme porukalla, josko vanha rouva lähtisi kaupunkiin ennen kuin hänen granaattiomenansa kypsyvät.

–Ja silloin pitääkin sitten olla nopea tai muut ehtivät ensin, kertoi ohjeistustiimini, joka oli selkeän ärtynyt siitä, että joku oli käynyt tyhjentämässä metsäpolun varressa olevan luumupuun, jonka hedelmät kypsyvät aina viimeisenä.

Olen yrittänyt löytää hedelmä- ja marjarallista logiikan. Luulen, että se menee jotenkin näin:

Marjoja ja hedelmiä voi kerätä niiden ihmisten tontilta, jotka eivät käy kylässä - tai jotka tulevat liian myöhään tai lähtevät liian aikaisin eivätkä ehdi tai viitsi korjata satoa.

Perusidea on joka tapauksessa aina se, että pensaita ja puita ei saa tyhjentää kokonaan, niistä pitää riittää useammalle.

Olen harjoitellut keräilyä ujosti metsälenkeillä ja poiminut polkuja vierustavista pensaista karhunvatukoita.

(Toki nöyrästi varmistin ensin, että niin voi tehdä. Kyllä voi.)

Eräänä sunnuntaina huomasin karhunvatukoita kerätessäni, että lenkkipolun varrella kasvaa myös yrttejä. Oreganoa ja ehkä minttua, vaahtosin Mikolle innoissani ja täytin kassin vihreällä.

Kotona kävin koputtamassa Vaarin cantinan ovelle ja esittelin hienon saaliini.

–Miksi olet kerännyt rikkaruohoja? kysyi Vaari.

Karhunvatukat sentään osoittautuivat karhunvatukoiksi.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka remontoi taloa Abruzzossa ja opettelee samalla italialaisen pikkukylän elämää.Minna ja Mikko Lymin elämästä Italiassa kertovia kolumneja ilmestyy joka sunnuntai osoitteessa aamulehti.fi/aihe/unelmakoti-italiassa.

Minna Lymi kirjoittaa myös blogia, joka löytyy täältä.


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Ihme lesoilua. Ei Suomessa kaivata mitään viikunoita. Täällä on pihlajanmarjoja, vähän hapokkaita mutta terveellisempiä.

  • Nimetön

    …ja Suomessa poimitaan vuosikymmen toisensa perään mustikat, puolukat ja puutarhamarjat sekä kerätään tietysti sienet ja tatit.
    Jospa välillä ja vaihteeksi voisi poimia Italian herkkuja ja syödä juustojen kanssa. Oih! Voistko kertoa arkipäivästä Italiassa ilman rypäleitä, viikunoita, granaattiomenia…eikä juustoista sanaakaan. Olenkohan kateellinen? En, mutta silti sylki nousee suuhun…

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet