Unelmakoti Italiassa

Unelmakoti Italiassa: Ihan kuin kauppa-asioiden hoitamisessa italiaksi ei olisi tarpeeksi – nyt pitäisi vielä ymmärtää runojakin

Unelmakoti Italiassa: Ihan kuin kauppa-asioiden hoitamisessa italiaksi ei olisi tarpeeksi – nyt pitäisi vielä ymmärtää runojakin

Kolumni: Millaista huumorintajua kosmokselta vaatii se, että tällainen kulttuurimoukka päätyy asumaan italialaiseen kylään, jossa runoja tuntuu puskevan vähän joka nurkasta.

Minna Lymi

Minulla on aika huono suhde runoihin.

Merkittävin runokokemukseni oli ennen Falloon muuttamistamme se, kun Rosi söi nuorena tyttönä Saima Harmajan kootut.

Maailmani ei järkkynyt.

Sitten oli tietenkin yksi prahalainen ilta, kun istuimme Mikon kanssa valtavien lihapatojen äärellä ja kirjoitimme kilpaa haikuja.

Kilpaa, koska jotenkin omituisesti pystyn muuttamaan myös kulttuurin urheiluksi.

Mikko osoittautui haiku-nikkariksi ja minä ärryin, koska en voittanut.

Fallossa runoilta ei voi välttyä, koska Alceste de Lollis sattui syntymään täällä 197 vuotta sitten.

(Älkää välittäkö, jos nimi ei heti soita kelloja. Minäkin olen todella ulalla Alcesten kanssa, vaikka tiedän, että hän oli runoilija, kirjailija ja jotenkin merkittävä mies Italian yhdistymisessä vuonna 1870.)

Alcesten takia (tai siis hänen ansiostaan) kylässämme järjestetään runotapahtumia.

Niistä ensimmäinen oli keväällä, kun kaikki kokoontuivat kunnantalolle seuraamaan De Lollis -kirjoituskilpailun palkintojenjakoa. Paikalle oli hankittu oikein näyttelijä, joka lausui ja lausui ja lausui ja lausui.

Aurinko porotti ikkunoista, sali oli kuin sauna. Haiku-Mikko livahti ulos tunnin jälkeen, minä sinnittelin melkein kaksi ja hoipuin vasta sitten pois.

Yllättäen pari viikkoa sitten sähköpostiini kilahti taas runokutsu: kunnantalolla julkistettaisiin Alceste de Lollis -kirja.

Ei saamari, ajattelin.

Yritin houkutella muutamia naapureita mukaan tapahtumaan, mutta kaikilla tuntui olevan juuri siihen aikaan muuta menoa.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että runoaktiivit eivät varmasti pahastuisi, vaikka kiemurtelevalla suomalaisellakin olisi muuta menoa.

Toki sen verran viitsin nähdä vaivaa, että poikkesin kunnantalolla ostamassa Alcestesta kertovan uutuuden.

Illalla kysyin Haiku-Mikolta, millaista huumorintajua kosmokselta vaatii se, että tällainen kulttuurimoukka päätyy asumaan italialaiseen kylään, jossa runoja tuntuu puskevan vähän joka nurkasta.

–Tässä pitäisi opetella hoitamaan arkiasiat ja talojen korjaaminen sujuvalla italialla, erottaa Fallon murre italiasta ja ymmärtää kaikista maailman asioista vielä runoja, jotka ovat ihan käsittämätöntä kamaa suomeksikin, läähätin.

Aikani puuskutettuani ymmärsin lopulta antaa periksi ja päätin jättää Alcesten nätisti Rosin makuupaikan viereen odottamaan. Jos vaikka Rosi kiinnostuisi.

Ehtisin kyllä opetella riittävästi italiaa ennen Alcesten juhlavuotta (2020), joten voisin nyt keskittyä kylämme muuhun kulttuuriantiin.

Seuraavassa tapahtumassa nimittäin opetellaan tekemään abruzzolaisia perinneruokia. Ja minulla on aika hyvä suhde ruokaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka remontoi taloa Abruzzossa ja opettelee samalla italialaisen pikkukylän elämää. Hän kirjoittaa blogia, joka löytyy täältä.

Minna ja Mikko Lymin elämästä Italiassa kertovia kolumneja ilmestyy joka sunnuntai osoitteessa aamulehti.fi/aihe/unelmakoti-italiassa.


Kommentit (1)

  • Käsittämätöntä kamaa suomeksi

    Suhdetta runoihin ja ymmärrystä niiden ymmärtämiseen voit aina kehittää pitkällä tähtäimellä. Aloita aforismeista. Esimerkiksi ”Jokainen kohtaaminen jättää muiston”. Kun tapaat tuiki tuntemattoman ihmisen vain kerran ja vain ohimennen, niin myöhemmin jossakin tilanteessa tai ohimenevässä hetkessä muistat hänet. Ehkä olet jutellut hänen kanssaan, ehkä et, ja vain kasvot, hänen tapansa liikkua, puhua, sade, leppeä kesätuuli tms. palauttaa hänet mieleesi jostakin syvältä sielustasi. Tai arkipäivän tuttusi, haiku-miehesi, tai kuka tahansa voi putkahtaa mieleesi hassusta tilanteesta, ilosta tai itkusta, myrskystä, tai mistä tahansa. Ymmärrät siis aforismin sisällön, ainakin tämän jälkeen.
    Hyvä! Sitten siirryt pikkuhiljaa lukemaan runoja. Mieluimmin vanhaa kotimaista runoutta, jossa on sielu. Esimerkiksi Eino Leinon tuotanto on hyvä. Hymyilevä Apollo tai Lapin kesä. Lue hitaasti, älä ajattele. Lue toisen kerran, ajatus tulee mukaan itsestään. Lue kolmannen kerran, ja kas ymmärrys on mukana. Hyvä!
    Seuraavaksi voit siirtyä Kiinan runouteen, josta et kaikkea ymmärrä sadankaan vuoden kuluttua, mutta kuitenkin siellä on ymmärrettäviä helmiä. Tämän kaiken jälkeen ymmärrät haikuja (ja haiku-miestäsi).
    Tiesi haikuihin voi olla kivikkoinen tai sitten ei.
    Lopuksi voit palkita itsesi lukemalla Lokki Joonatanin (Jonathan Livigston Seagull a story/Richard Bach). Ei runon runoa (onneksi?), mutta ”Sille todelliselle lokki Joonatanille, joka elää meissä kaikissa”.

    Terveisin Pimeästä SyksySuomesta Italian aurinkoon ja lämpöön!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet