Työelämä

"Tämä on oikea työssäkäyvän unelmavuosi" – Näin taktikoit itsellesi pitkät vapaat vuonna 2018

Vuosi 2018 on oikea lomakikkailijan unelma. Kaikki mahdolliset juhlapyhät osuvat nimittäin kalenterissa niin, että pienellä taktikoinnilla saa helposti tehtyä tavallisista viikonlopuista nelipäiväisiä minivapaita.

Elina Saarikoski
"Tämä on oikea työssäkäyvän unelmavuosi" – Näin taktikoit itsellesi pitkät vapaat vuonna 2018

Nyt matkaa varaamaan! Vuosi 2018 on tavallista työviikkoa tekevälle oikea unelma.

Emilia TykkiAamulehti

Suomessa on 11 liikkuvaa pyhäpäivää, jotka voivat osua arkeen. Niistä vähintään yksi on joka vuosi viikonloppu.

–Maksimissaan 10 juhlapyhää voi siis osua arkipäiville, ja nyt on juuri se vuosi, kun näin käy. Tämä on oikea työssäkäyvän unelmavuosi, Helsingin yliopiston Almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala kertoo.

Tänä vuonna arkipäiville osuvia vapaita juhlapyhiä ovat Saarelma-Paukkalan mukaan muun muassa uudenvuodenpäivä, vappu, itsenäisyyspäivä ja joulun aika eli joulupäivä ja tapaninpäivä.

Ainoa viikonloppuun osuva liikkuva pyhäpäivä on tulevana lauantaina eli 6. tammikuuta vietettävä loppiainen.

"Takana pari huonompaa vuotta"

Harvinaisesta kalenterivuodesta kannattaa ottaa ilo irti, sillä mitenkään jokavuotista ei ole, että kaikki 10 juhlapyhää osuvat arkeen. Saarelma-Paukkala ei suoraan muista, koska sama tilanne olisi käynyt viimeksi.

–Takana on pari huonompaa vuotta.

Saarelma-Paukkalan mukaan osa ihmisistä suunnittelee kalenterivuotensa lomia hyvinkin tarkkaan, sillä pienillä lomapäivien järjestelyillä saa pitkiä viikonloppuvapaita.

–Riippuu aivan täysin työn luonteesta, tehdäänkö näin vai ei. Vuorotyötä tekeville arkeen osuvilla vapailla ei ole merkitystä, mutta tavallista toimistotyötä tekeville kyllä. Jos sattuu esimerkiksi niin, että arkivapaa on tiistaina tai torstaina, otetaan mielellään yksi vapaapäivä, jotta saadaan nelipäiväinen viikonloppu.

Aina arkeen osuvia juhlapyhiä ovat pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä ja helatorstai. Vastaavasti viikonlopuille sijoittuvat aina 1. pääsiäispäivä, juhannuspäivä ja pyhäinpäivä.

Näin juhlapyhät asettuvat vuoden 2018 kalenterissa:

Pääsiäinen

Pääsiäinen on tänä vuonna aikaisin, maalis–huhtikuun vaihteessa. Pitkäperjantai ja 2. pääsiäispäivä ovat aina arkipäiville sijoittuvia juhlapyhiä ja tarjoavat siten nelipäiväisen viikonlopun.

Toukokuussa myös helatorstai antaa mahdollisuuden nelipäiväiseen viikonloppuun, jos ottaa perjantain 11. toukokuuta vapaaksi.

Vappu

Vappupäivä osuu alkavana vuonna tiistaille, Jos pyytää vapaaksi vappuaaton eli maanantain, saa nelipäiväisen viikonlopun.

Juhannus

Juhannusaatto ei ole virallinen pyhäpäivä, mutta useilla työpaikoilla se on vapaapäivä. Juhannusaatto on aina perjantaina ja juhannuspäivä lauantaina. Monet pyytävätkin vapaaksi päivän tai pari juhannuksen ympäriltä.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivä on vuonna 2018 torstaina, joten perjantain vapaaksi pyytämällä saa neljän päivän vapaan.

Joulu

Juhannusaaton tapaan jouluaatto ei ole pyhäpäivä, mutta työehtosopimusten mukaan se on yleensä vapaapäivä. Tänä vuonna jouluaatto on maanantaina, joten joulupäivä ja tapaninpäivä ovat tiistaina ja keskiviikkona.

Uudenvuodenpäivä 2019 osuu tiistaille. Jos ottaa jouluna välipäivät (27.12. ja 28.12) sekä maanantaihin osuvan uudenvuodenaaton (31.12.) vapaaksi, voi nauttia peräti 11 päivän lomasta.

Juttua muokattu 1.1. klo 22.18: Korjattu, että itsenäisyyspäivä on torstaina, ei tiistaina.


Kommentit (12)

  • Nimetön

    Toivoisin että saisin olla töissä kaikki arkipyhät! Kyllä se vielä toistaiseksi näkyisi tilipussissa!!

  • Nimetön

    Artikkeli vuoden ”vapaapäivistä” oli mielestäni täysin turha; esim. kaupan alalla ja teollisuudessa ei voida haaveillakaan moisista pitkistä viikonloppulomista. Toimittaja kehotti työssäkäyviä suunnittelemaan vapaita – jos me kaikki tekisimme näin alasta riippumatta ei yhteiskunta toimisi!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio