Terveys

Pömpöttääkö keskivartalo? Kehossa voi kyteä matala-asteinen tulehdus – tästä on kyse ja näin sitä voi hoitaa

Tulehdus voi näkyä verensokerin heittelynä ja rasva-arvojen kohoamisena. Terveellinen ruokavalio on paras hoitokeino.

Silja Viitala
Pömpöttääkö keskivartalo? Kehossa voi kyteä matala-asteinen tulehdus – tästä on kyse ja näin sitä voi hoitaa

Runsaasti kuituja ja hedelmiä sisältävä ruokavalio ehkäisee ja vähentää matala-asteista tulehdusta. Se kannattaa, sillä tila voi edistää esimerkiksi sepelvaltimotaudin etenemistä tai nostaa verenpainetta.

Elina Pajunen

Kiristääkö vyötärönnappi?

Keskivartalon tukevoituminen saattaa olla ainoa havaittava merkki kehossa vallitsevasta matala-asteisesta tulehduksesta.

Matala-asteisella tulehduksella tarkoitetaan tilaa, jolla keho vastaa tavallisimmin juuri lihomisen aiheuttamiin aineenvaihdunnan muutoksiin.

Kudokset, ja erityisesti rasvakudos, alkavat erittää aineita, joiden avulla keho pyrkii korjaamaan muuttunutta tilannetta. Ne kuitenkin ylläpitävät elimistössä tulehduksellista tilaa. Samalla myös tulehdusta estävien aineiden eritys vähenee.

Kehon reaktio on ravitsemustieteen professorin Marjukka Kolehmaisen mukaan sinänsä tarkoituksenmukainen mutta toimimaton yritys reagoida tilanteeseen.

–Keho ei tällä keinolla pysty poistamaan ylimääräistä rasvakudosta tai muuttamaan aineenvaihduntaa mutta voi sen sijaan edistää muiden riskitekijöiden ilmaantumista.

Matala-asteinen tulehdustila vaikuttaa niin sokeri- kuin rasva-aineenvaihduntaankin. Tämä voi näkyä verensokerin heittelynä ja rasva-arvojen kohoamisena. Vähitellen nämä voivat edistää lopulta sydän- ja verisuonitautien tai kakkostyypin diabeteksen puhkeamista.

Ja juuri siitä syystä sinällään oireettomasta tulehduksesta olisi hyvä olla tietoinen.

Silja Viitala
Tulehdus voi näkyä verensokerin heittelynä ja rasva-arvojen kohoamisena.

Tulehdus voi näkyä verensokerin heittelynä ja rasva-arvojen kohoamisena.

Nimityksenä tulehdus johtaa Kolehmaisen mukaan hiukan harhaan.

–Matala-asteisessa tulehduksessa ei ole kysymys samantyyppisestä tulehduksesta kuin esimerkiksi bakteeri-infektiossa. Elimistö on ennemminkin varotilassa.

Matala-asteinen tulehdus ei myöskään pätkähdä päälle yhtäkkisesti.

–Puhutaan pitkäaikaisesta vähittäisestä kehittymisestä, kuten kroonisissa sairauksissa ylipäätään, Kolehmainen toteaa.

Taustalla on usein tuttu tarina.

Aikuisuudessa painoa alkaa vähitellen kertyä. Aineenvaihdunta pyrkii hoitamaan tilannetta ja pystyykin siihen melko pitkään.

–Jossakin vaiheessa aineenvaihdunnan muutokset kuitenkin alkavat rasittaa elimistöä niin paljon, että verenpaine kohoaa tai sokeri- ja rasva-arvot alkavat muuttua, Kolehmainen toteaa.

Myös pitkään kestävä psyykkinen stressi voi aiheuttaa muutoksia elimistön aineenvaihdunnassa ja altistaa matala-asteiselle tulehdukselle.

Samoin univajeen on tutkimuksissa havaittu lisänneen tulehdustekijöiden pitoisuuksia verenkierrossa.

–Stressiin kuitenkin liittyy usein se, että ei jaksa liikkua tai huolehtia terveellisestä ruokavaliosta, Kolehmainen huomauttaa.

Kun stressi monesti vielä muuttaa ruokamieltymyksiä rasvaisia, sokerisia ja suolaisia ruokia suosivaksi, kaikki tämä yhdessä voi altistaa painon kertymiselle ja siten matala-asteiselle tulehdukselle.

–Tutkimuksissa onkin usein hankalaa erottaa psyykkisen stressin vaikutusta sen aiheuttamien elintapamuutosten vaikutuksista, Kolehmainen sanoo.

Silja Viitala

Koska tulehdus itsessään ei välttämättä oireile, sen olemassaolon voi varmasti selvittää vain verinäytteellä, niin sanotulla herkällä crp-mittauksella.

–On olemassa myös joitakin muita merkkiaineita, mutta ne eivät ole tavallisesti kliinisessä käytössä, Kolehmainen sanoo.

Paras mittari onkin oma vyötärö, sillä etenkin keskivartaloon ja vatsaan kertyvä rasva ruokkii tulehdustilaa.

Kolehmaisen mukaan matala-asteista tulehdusta ei ole kaikilla ylipainoisilla, mutta toisaalta tulehdusta on vain hyvin harvoin ei-ylipainoisilla ihmisillä.

–Mitä pidempään ylipainoa on ollut, sitä todennäköisemmin tulehdustila alkaa vaikuttaa.

Tämä on kuitenkin yksilöllistä ja riippuu muun muassa perintötekijöistä ja muista elintavoista.

–Erityisen hoikka ei tarvitse olla, mutta jos kopin saa siinä vaiheessa, kun vyötärönauha alkaa kiristää, mitään ihmeempää tuskin on vielä tapahtunut.

Kolehmaisen mukaan on vaikea arvioida, moniko suomalainen potee matala-asteista tulehdusta.

–Mutta koska ilmiö kulkee käsi kädessä ylipainon ja muiden riskitekijöiden kuten kohonneen verenpaineen kanssa, niiden yleisyydestä saa jotain käsitystä asiasta. On siis melko todennäköistä, että tila on kovinkin yleinen.

Mitä sitten itse voi tehdä tulehdustilan taltuttamiseksi?

–On selvää näyttöä siitä, että nykyinen suositeltava runsaasti kuituja, täysjyväviljaa, hedelmiä, marjoja ja hyvälaatuista rasvaa sisältävä ruokavalio ehkäisee matala-asteista tulehdusta, Kolehmainen sanoo.

Tästä on apua, vaikka vaa'an lukemat pysyisivät ennallaan.

–Vaikkei paino laskisikaan, hyvälaatuinen ruokavalio vähentää tulehduksellista tilaa, Kolehmainen vahvistaa.

Matala-asteinen tulehdus

Matala-asteisella tulehduksella tarkoitetaan aineenvaihdunnallista tulehdusta, jossa elimistö muodostaa tavanomaista enemmän tulehdusvälittäjäaineita.

Matala-asteinen tulehdus syntyy muun muassa epäterveellisten elintapojen seurauksena. Esimerkiksi runsaasti kovaa rasvaa ja sokeria sisältävä ruokavalio sekä stressi ja liian vähäinen uni altistavat tulehdustilalle.

Tulehdustila häiritsee elimistön toimintaa ja voi edistää esimerkiksi sepelvaltimotaudin etenemistä, heikentää diabeteksen hoitotasapainoa tai nostaa verenpainetta. Se voi myös lisätä riskiä sairastua muistisairauksiin.

Tulehdustilaa vähentävät riittävä uni, liikunta ja terveellinen ruokavalio.

Lähde: Ravitsemusterapian professori Ursula Schwab


Kommentit (11)

  • Ja ihminen on sitä mitä hän syö

    HS:n sivuilla julkaistu juttu 8.11.2017: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005440958.html
    Tämän lisäksi netti on pullollaan artikkeleita aiheesta. Rasvahappojen epätasapainosta on pidetty lukuisia seminaareja – YouTubestakin niitä löytyy videoituina.
    Kyse on yksinkertaisesti rasvahappojen suhdeluvusta. Mutta onneksi terveyteen kuuluu paljon muutakin, joten mikään ei ole kiinni vain yhdestä asiasta! 🙂 Hyvää joulunaikaa kaikille.

  • Meitsi

    Mistäs sitä tietää onko itsellä matala-asteinen tulehdustila päällä? No pitää matkustaa esim. Helsinkiin missä mm. HUSLAB tarjoaa herkän CRP (hsCRP) mittauksen alueen muiden laboratorioiden lisäksi. Oulussa Nordlab ja Vaasassa Vaasan keskussairaalan laboratorio myös mittaavat sen, mutta jostain syystä meillä Mansessa oleva Fimlab ei sitä tee.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet