Terveys

Kipu ei aina ole merkki siitä, että keho on rikki – Jopa pitkään jatkunut unettomuus voi tulla ulos kipuna

Krooninen kipu maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin syövät, sydän- ja verisuonitaudit ja diabetes yhteensä. Kipututkija lohduttaa, että kipua voi hallita ja sen kanssa pärjää. Kipuluento torstaina Tampereella Metsossa.

MEERI UTTI
Kipu ei aina ole merkki siitä, että keho on rikki – Jopa pitkään jatkunut unettomuus voi tulla ulos kipuna

Kipututkija ja lääkäri Helena Mirandalle kiputilat tulivat tutuiksi urheilu-uralla. Miranda on pelannut käsipalloa maajoukkuetasolla.

Outi Suoranta

Kroonista kipua potee vuosittain yli miljoona suomalaista, mutta jokainen heistä kipuilee yksinään ja hiljaa. Kipututkija ja lääkäri Helena Miranda sanoo, että kipu ja sen seuraukset olisivat monin tavoin hallittavissa, jos joka viidettä suomalaista vaivaavasta asiasta puhuttaisiin ääneen.

–Krooniseen kipuun liittyy todella paljon negatiivista leimaa, eikä kiireisessä yhteiskunnassa löydy toisia kohtaan tarpeeksi empatiaa.

–Kipu aiheuttaa myös turhautumista ja huolta. Moni luulee olevansa yksin kivun kanssa eikä uskalla puhua. Potilas voi jopa uskoa, että hän keksii kivut ja vika on korvien välissä.

Ei voi leikata pois

Kivun mekanismeja ei tunneta vielä tarpeeksi hyvin, joten terveydenhuollossa ei osata auttaa oikein. Kun röntgenkuvista ei löydy vikaa, kokenutkin lääkäri voi nostaa kädet ylös. Mirandan mukaan tähän on onneksi viimeisen 10–15 vuoden aikana tullut mullistavia muutoksia.

–Aivojen kuvantamistutkimukset ovat avanneet uuden ulottuvuuden. Keskushermostolla ja aivoilla onkin merkittävä rooli kivussa, ja kivun pitkittyessä kivunsäätelyjärjestelmässä voi olla toimintahäiriö.

Keho ei siis ole aina rikki, vaikka kipua tunteekin. Jopa pitkään kestänyt unettomuus voi lamaannuttaa kivunsäätelyjärjestelmän ja sen seurauksena ihminen alkaa oireilla kivulla kehon eri alueilla. Epämukavuussignaalit pääsevät aivoihin, ja kipu tulee ulos alaselästä tai polvesta.

–Kipu ei aina ole vaaran merkki siitä, että keho menee rikki. Se on ehkä enemmänkin huomautus, että aivoja ja kivunsäätelyjärjestelmää pitäisi kuntouttaa eikä pelkästään jäädä sairauslomalle polven takia.

Miranda tietää, mitä tutkii. Käsipalloa maajoukkuetasolla pelannut Miranda oli maalivahti, joten erilaiset kiputilat tulivat jo urheilu-uralla tutuksi. Hänestä piti tulla ortopedi, mutta kipuaiheinen tutkimusala vei mennessään.

–Kaikkea kipua ei voi leikata pois, ja juuri tämä jäi kiehtomaan. Lääkärinä en voi edelleenkään aina poistaa kipua mutta yhtä tärkeää on oikean tiedon, toivon ja lohdun antaminen.

Jokainen kipuilee eri tavalla. Joku kestää jopa infernaaliset syöpäkivut paremmin kuin toinen.

Oma hoitaja kivulle

Miranda ei erottele kipua fyysiseen tai henkiseen, vaan hänestä kipu on aina kokonaisvaltaista ja todellista. Toki fyysinen kipu muuttuu usein henkiseksi taakaksi, kun kipuun sekoittuu voimakkaita pelkoja kivun syistä. Miranda huomauttaa, että esimerkiksi diabetekselle löytyy omia hoitajia terveyskeskuksissa. Miksi ei kivulle?

–Tarjolla ei ole vieläkään riittävästi kivunhoitoa. Oikeanlaisella, jokaiselle erikseen räätälöidyllä kivunhoidolla voidaan auttaa kipupotilaita ja parhaimmillaan saavuttaa miljoonien eurojen säästöt.

Pahimmillaan kivun hoitaminen väärin aiheuttaa syrjäytymisen työelämästä.

Helena Miranda puhuu fysioterapiaketju Fysiosin järjestämässä kipuseminaarissa torstaina 1.2 klo 18–19.30 pääkirjasto Metsossa Tampereella.

Helena Miranda

49-vuotias lääkäri ja kipututkija Helsingistä.

Kirjoittanut Ota kipu haltuun -teoksen vuonna 2015.

Pääsi vuonna 2016 Terveysalan 100 vaikuttajaa -listalle, johon valitaan henkilöitä, jotka ovat sinä vuonna tehneet vaikuttavia tekoja terveydenhoidossa.

Lääkäriliitto palkitsi Mirandan vuonna 2017 ansioituneesta työstä kroonisen kivun parissa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet