Työelämä

"Käytä tunteitasi" – Kokenut valtakunnansovittelija antaa kahdeksan vinkkiä siitä, miten onnistut neuvottelussa

Valtakunnansovittelija Minna Helle on nähnyt, että suurimmat ongelmat neuvotteluissa johtuvat kommunikaatiosta. Tietoa pantataan, ei kuunnella ja lähdetään vaatimaan. Ei se niin vain käy. Helle on ollut valtakunnansovittelija kolme vuotta.

Pete Anikari
"Käytä tunteitasi" – Kokenut valtakunnansovittelija antaa kahdeksan vinkkiä siitä, miten onnistut neuvottelussa

Ole neuvotellessa myös empaattinen eli ymmärrä toisen näkökulmaa. Tunneyhteyden löytäminen osapuolten välillä on faktojakin tärkeämpää, Minna Helle sanoo.

Kimmo LaaksoAamulehti

Neuvottelutilanteet vaihtelevat mutta yhteistä niille on, että osapuolet ovat jumiutuneet omaan näkökulmaansa.

–Kyse ei ole rakettitieteestä. Olen neuvotellut kaksikymmentä vuotta ennen tätä hommaa. Silti vasta valtakunnansovittelijana olen huomannut sudenkuoppia joihin ihmiset astuvat neuvottelutilanteessa, sanoo Helle, joka on myös kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Järki ja tunteet Oivalluksia riidoista, neuvotteluista ja sopimisesta.

Helteen tarkoitus ei ole opettaa.

–Olen kertonut kokemuksiani siitä mitä olen nähnyt. Suurimmat puutteet liittyvät kommunikaatioon. Pantataan tietoa ja kuunnellaan huonosti, Helle sanoo. Helteen mukaan arkipäivän neuvottelutilanteissa, vaikkapa palkankorotusta pyydettäessä tai neuvoteltaessa ajankäytöstä kotona, on tärkeä pitää kirkkaana mielessä mitä haluaa, ja miten asian perustelee. Usein se ei kuitenkaan riitä. Ainakin nämä perusasiat kannattaa Helteen mukaan pitää mielessä.

1. Muista kuunnella

Usein neuvotteluihin – oli kyse riidasta kotona tai palkkaneuvottelusta – tullaan vaatimusten kanssa. Lisää liksaa on saatava ja heti. Neuvottelijalla on vahvasti mielessä se, mitä hän itse haluaa. Tällä tavalla on vaikea suostutella toista osapuolta, jolla on tavallisesti oma selkeä kanta asiaan. Vaatimuksia parempi lähtökohta on varmistaa että molemmat ymmärtävät toiselle tärkeät asiat, tunnistaa ongelmat ja etsiä ratkaisut yhdessä. Tämä ei ole mahdollista ilman hyvää kuuntelua.

2. Ota selvää vastapuolen näkemyksestä

Neuvottelulla on paremmat mahdollisuudet menestyä, jos tiedät vaikkapa pomosi poliittisista linjauksista, mihin tämän näkemykset perustuvat. Yritä ymmärtää puhekumppanisi ajattelua ja motiiveja.Ole utelias ja kysy.

3. Älä oleta mitään

Tieto on neuvottelussa valtaa. Jos oletat että pomo antaa sinulle ylennyksen, koska annoit hänelle viime kesänä itse tehtyä omenamehua, voi olla, että olet olettanut väärin. Tuloksellisempaa kuin kuvitella tietävänsä on tietää mitä kuvittelee.

4. Älä jankuta

Mikä tahansa neuvottelu johtaa umpikujaan, jos osapuolet jankuttavat omaa näkökulmaansa. Jos toinen ei usko, asia ei korjaannu sillä, että sinä perustelet lisää. Kerro sen sijaan miksi haluat lisää palkkaa tai miksi se on sinulle tärkeää. Se voi ohjata keskustelua uusille, hedelmällisemmille urille. Jos haluat palkankorotusta, koska koet, että työtäsi ei arvosteta tarpeeksi, on hedelmällisempää kertoa se. Selvitä, mikä toiselle on tärkeää ja miksi.

5. Älä uhkaile

Jos omaa näkemystä ei saa läpi, suuttuminen tai uhkailu ei auta asian edistymistä. Kun järki sumenee ja tunteet ottavat komennon tekee usein mieli sanoa ”pari valittua sanaa”. Se ei koskaan edistä hyvää lopputulosta. Uhkailu ei toimi oikein koskaan. Jos ihminen kokee tulevansa uhatuksi, se useimmiten johtaa tilanteeseen, jossa ei ainakaan haluta suostua. Jos uhatulla ei ole vaihtoehtoja, saattaa uhkailu toimia. Useimmiten näin ei kuitenkaan ole.

6. Kerro tarina

Parhaat neuvottelijat pystyvät rakentamaan tarinan kertomalla omia kokemuksiaan ja uskaltavat puhua omista tunnetiloistaan. Sillä on isompi vaikutus kuin sillä, että lyö nyrkkiä pöytään oikein terhakkaasti.

7. Ole avoin ja rehellinen

Kun kerrot avoimesti mitä asiat sinulle merkitsevät, ymmärtää toinen osapuoli sinua helpommin. Kokemuksia ei ole yhtä helppo väittää vääriksi kuin mielipiteitä. Avoimuus synnyttää luottamusta. Epäluulo saa neuvottelut juntturaan. Paras keino vähentää epäluuloja on olla avoin ja rehellinen.

8. Ole aito

Älä kikkaile. Älä turhaan mieti retorisia kuvioita tai hienoja sanakäänteitä. Kerro omakohtaisesti mitä tarvitset. Kerro miksi asiasi on sinulle tärkeä. Ole myös empaattinen: se ei tarkoita samaa mieltä olemista vaan sitä, että ymmärtää toisen näkökulmaa. Tunneyhteyden löytäminen osapuolten välillä on faktojakin tärkeämpää.

Minna Helle

Valtakunnansovittelijan tehtävä on nelivuotinen.

Helle aloitti vuonna 2015.

Hän on ensimmäinen nainen tehtävässä.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa STTK:ssa, Journalistiliitossa, Akavassa, Tehyssä, Telassa ja useissa luottamustoimissa päätyönsä ohella.

Syntynyt vuonna 1972.


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Eikö Hellettä ole arvosteltu lomiensa pitämisestä kesken avainalojen lakonuhkaa? Ennenvanhaan sovittelija istutti ja kypsytti osapuolia aamun pikkutunneille, että osapuolet väsyvät ja tekevät sovinnon.

  • Nimetön

    Isänsä vuoksiko hän on kokenut.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio