Näihin kohteisiin luokkaretkeläiset Tampereella hinkuvat – koululaiset odottivat eniten tuttua kestosuosikkia

Tampereella voi nyt bongata iloisia koululaisryhmiä. Kurkistimme yhteen luokkaretkeläisten suosikkikohteista ja kysyimme päivän tunnelmia. Retkikohteiden listalle on noussut uusiakin yllättäjiä, mutta vakiosuosikit ovat mukana vuodesta toiseen – aivan kuten pillimehut.

Kuudesluokkalaiset Mea Ruotsalainen, Ella-Noora Ollila, Ellen Autio ja Venla Kattelus olivat innoissaan Tampereella vietettävästä luokkaretkipäivästä.

Aamulehti

Yksi, kaksi, kolme, neljä...

Museokeskus Vapriikin aulassa Tampereella käy kuhina. Huppareiden rinnuksiin on painettu museon pääsylippuna toimiva V-tarra ja puolentoista metrin korkeudessa olevia päitä lasketaan. Ovathan kaikki kaksikymmentäviisi mukana?

”Eka meillä on tämä museo, sitten mennään Raxiin syömään, sitten Koskikeskukseen shoppailemaan ja sitten Särkänniemeen”, päivän ohjelmasta kertovat kauhavalaiset Kosolan koulun 6B-luokkalaiset Mea Ruotsalainen, Ella-Noora Ollila, Ellen Autio ja Venla Kattelus.

Museokeskus Vapriikin aulassa parveilee useita koulu- ja päiväkotiryhmiä jo ennen varsinaista aukioloaikaa.

Etsimme Tampereen katukuvasta luokkaretkellä olevia koululaisryhmiä ja löydämme iloisen nelikon Vapriikin aulasta. Luokkaretkellä on kuulemma ”tosi kivaa”.

Matkaan on lähdetty jo varhain: bussi Kauhavalta Etelä-Pohjanmaalta starttasi kello 6.30 kohti Tamperetta. Kovin väsyneeltä ei koululaisjoukko kuitenkaan vaikuta, vaan ilmassa on enemmänkin innostunutta täpinää. Mitä odotatte päivältä eniten?

”Särkänniemeä”, tytöt vastaavat yhteen ääneen. Huvipuistossa aiotaan ensisijaisesti mennä laitteisiin, mutta myös iltapäivällä tavattavissa olevat tubettajat kiinnostavat.

Tampere ylivoimainen ykkönen

Oppilaat kertovat, että Tampere voitti ylivoimaisesti luokassa järjestetyn äänestyksen parhaasta retkikohteesta.

”Taisi olla vain kolme, jotka äänesti leirikoulua Virroilla.”

Retkueen mukana oleva vanhempi Mika Sundvall vahvistaa, että Tampereelle on helppo – ja myös suhteellisen edullista – tulla. Sundvallin toiveet päivälle ovat yksinkertaiset:

”Että kaikki pysyvät tallessa. Ja tietysti se, että nuorilla on hauskaa.”

Tampereelle tullaan luokkaretkelle kauempaakin. Vanhempana mukaan lähtenyt Mika Sundvall saattelee oppilasporukkaa näyttelykerroksiin Vapriikissa.

Museokierrokselle valmistaudutaan kartan avulla. Kosolan koulun kuudesluokkalaisten ohjelmassa on vielä ruokailua ja ostoksia. Päivänä kohokohta on huvittelu Särkänniemessä.

Luokkaretkeä on valmisteltu ja mahdollistettu Kosolan koulussa tuotemyynnillä ja myyjäisillä. Matkalle on otettu mukaan omia eväitä, mutta linja-auton uumenista löytyvät myös perinteiset koulun tarjoamat eväät: voileipä, banaani ja pillimehu.

Retkieväät odottavat bussissa: voileipä, banaani ja pillimehu jokaiselle.

Kauhavalta matka starttasi jo varhain aamulla. Bussiin on otettu mukaan varusteita myös lepohetkeä varten.

Luokkaretkien kestosuosikit

”Tampereella on hurjasti tekemistä ja siksi tämä kaupunki onkin niin suosittu luokkaretkikohde”, kertoo Visit Tampereen markkinointi- ja viestintäasiantuntija Katariina Onnela.

Koululuokkien vakiokohteita ovat Onnelan mukaan perinteiset tamperelaiset nähtävyydet: Särkänniemen huvipuisto on pysynyt kestosuosikkina vuodesta toiseen. Tämän lisäksi retkikohteina ovat usein Pyynikin näkötorni sekä juurikin Vapriikki ja muutkin museot, esimerkiksi Muumimuseo ja Vakoilumuseo.

”Yleensä päivän ohjelmassa on vähän kulttuuria ja jotakin huvittelua. Niiden lisäksi oppilailla on usein vapaata aikaa käydä ostoksilla, jolloin suunnataan ostoskeskukseen”, Onnela kertoo.

Tampereen suosituimpia luokkaretkikohteita

Särkänniemen huvipuisto

Vapriikki ja muut museot

Pyynikin näkötorni

Flowpark-kiipeilypuisto Varalassa

Ostoskeskukset: Ratina, Koskikeskus, Tullintori ja Ideapark Lempäälässä

Kauppi Sport Center -liikuntakeskus

Lasertaistelupelit, esimerkiksi Z-Base ja Megazone

Lähde: Visit Tampere

Vapriikin museokeskus on monen luokan retkikohde. Museon pihamaalla järjestäydytään jonoon ennen sisäänpääsyä.

Koululaisten kuskina

Kosolan kuutosluokkalaisten hovikuljettajana luokkaretken aikana toimiva Mantelan Liikenteen Sami Kangasluoma on elementissään, sillä hän tekee päivätyökseenkin koulukuljetuksia.

Sami Kangasluoma on tottunut kuljettamaan koululaisia. Luokkaretkipäivissä on kuitenkin oma tunnelmansa. ”Tässä juuri kaikille muistutettiin, että sähköpotkulaudoilla ei sitten lähdetä ajelemaan”, Kangasluoma kertoo.

”Kyllähän luokkaretkellä lapsilla on erilaisempi fiilis kuin arkena reppu selässä. Vaikka eläväisiä he ovat aina”, Kangasluoma kertoo.

Tampereelle hän kuljettaa luokkaretkeläisiä nyt jo kolmatta kertaa tänä keväänä. Kolmen tunnin menomatka taitettiin ilman pysähdyksiä. Bussissa oppilailla on mukana reppujen ja eväiden lisäksi myös peittoja, tyynyjä ja korvatulppia.

”Lapsilla on ollut aikainen herätys, minulla ihan normaali”, bussikuski Kangasluoma kertoo.

Kotiinpäin lähdetään ajelemaan iltapäivällä viideltä Särkänniemestä.

”Siellä ollaan tappihin asti”, Kangasluoma naurahtaa.

Mea Ruotsalaisella on meneillään alakoulun viimeiset viikot. Yläkouluun meneminen tuntuu kivalta, vaikka vähän jännittääkin. Ennen sitä on kuitenkin edessä pitkä kesäloma. Ruotsalaisen ja kavereiden lomasuunnitelmissa on ainakin kesäleirejä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut