Tuomas Hoppu etsii esiin ihmisen mittaiset tarinat julman sisällissodan keskeltä – ”Tampereen taistelu oli ratkaisutaistelu, joka ei ratkaissut mitään”

”Lohduta vanhaa äitiäni ja kiitähän kasvatuksesta. Kasvata poikamme hyveessä ja kurissa, ole heille puolestani tuki”, kirjoitti punakaartin päällikkö Arvi Pakkala Tampereelta kotiin keskeltä Toralinnan taistelua. Tutkija Tuomas Hoppu löytää yhä uusia käänteitä 105:n vuoden takaisista asioista.

Tässä kohtaa Lempäälän eteläpuolella päärata pistettiin poikki, ja punaiset jäivät mottiin Tampereelle. Historiantutkija Tuomas Hoppu on koonnut sisällissodan Hämeen alueen taistelut kolmeosaiseksi kirjasarjaksi, jossa tavallisten ihmisten kokemukset nousevat keskiöön.

| Päivitetty

Tiistaina 26. maaliskuuta 1918 Tampere oli käytännössä saarrettu. Motissa oli 75 000 ihmistä, joista yli 10 000:lla oli ase kädessä. Katkeraksi muuttuneen Suomen sisällissodan suurin taistelu oli alkamassa.

Motitettujen punaisten toivo lepäsi Lempäälässä, josta odotettiin apua rautateitse. Puolustajien ylipäällikkö Hugo Salmela oli kirjoittanut apuretkikuntaa johtaneelle Eino Rahjalle kirjeen, joka toimitettiin perille lentokoneella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut