Täytyykö vanhemman neuvotella taaperon kanssa ulkoilusta, ruoka-ajoista tai unesta – vai aiheuttaako kysely pienelle vain stressiä?

Aamulehti

Ruuhkaisessa bussissa vanhempi kyselee kaksivuotiaan näköiseltä taaperolta, mennäänkö päiväkodin jälkeen puistoon, välipalalle, päiväunille vai mummille kyläilemään. Entä mitä ruokaa lapsi haluaa? Taapero kitisee rattaissa väsyneen näköisenä, eikä näytä edes ymmärtävän kysymyksiä. Mistä on kysymys? Päättääkö vaippaikäinen oikeasti päivän kulun?

Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Anna Weckström arvelee, että tuokiokuvassa on kyse vanhemman tavasta jutustella pienelle arkisista asioista ja pitää näin yllä läheisyyttä ja vuorovaikutusta. Päätökset tekee silti oikeasti aikuinen.

Aina, kun uusi sukupolvi tulee vanhemmuuden vaiheeseen, edellisen sukupolven virheistä halutaan oppia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana isyys ja äitiys onkin taas hieman muuttunut. Nyt vallalla on keskustelevan, sensitiivisen vanhemmuuden ihanne.

Lue lisää: Lue tästä jättipaketti: Nämä yli 30 juttua antavat vinkkejä ja vertaistukea lapsiperheille monissa arjen ongelmissa

Sensitiivinen vanhemmuus on parhaimmillaan sitä, että vanhempi on kiinnostunut lapsensa tunteista, mutta osaa silti myös pitää turvalliset rajat.

Pienet hartiat

Joskus vastuu arjen kulusta ja päivän touhuista saattaa kuitenkin lipsahtaa liian pienille harteille. Nykyvanhemmille kertyy Weckströmin mukaan valtavasti tietoa ja ohjeita. Liian keskustelevuuden kääntöpuolena saattaa syntyä tapa vastuuttaa pientä lasta aikuiselle kuuluvilla päätöksillä. Kaksi- tai edes viisivuotiaan ei kuulu joutua huolehtimaan päivänsä kulusta. Hänellä ei ole vielä kykyjä siihen.

Jos vanhempi on omassa lapsuudessaan kokenut kohtaamattomuutta tai omia tunteita ei ole tarpeeksi huomioitu, voi vastareaktiona herätä ajatus, että omalle lapselle ei saisi tuottaa yhtään pettymystä. Silloin saattaa ajatella, että lapsen on parempi saada valita mielensä mukaan myös päivärytminsä.

Tunnetaidoista on Weckströmin mukaan puhuttu Suomessa laajasti vasta vuosituhannen vaihteesta saakka. Koska nykytaaperoiden vanhemmat ovat suurimmaksi osaksi itse kasvaneet jo ennen keskustelevan kasvatuksen aikaa, joutuvat he nyt opettelemaan uutta ajattelumallia ilman omaa pohjakokemusta. Ja kuten aina ennenkin, nytkin moni isovanhempi-ikäinen ihmettelee uuden polven kasvatustapoja.

Väsymisen merkki

Rajojen asettaminen ja lapsen kielteisten tunteiden kohtaaminen ovat yhä vanhemman perustyötä. Jatkuva periksi antaminen voikin olla merkki sensitiivisyyden sijaan vanhemman väsymisestä. ”Se voi olla helppo ja houkuttava vaihtoehto, kun ei vaan jaksa kohdata lapsen raivoa.”

Esimerkiksi MLL:n Vanhempainnetti tarjoaa tutkittua tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä. Sieltä saa myös vinkkejä arjen vaikeuksiin. Kuva: Colourbox

Weckström antaa perusraamit. Nukkumaan menosta, ruoka-ajoista ja ulkoilusta päättää vanhempi. Kun arjen rutiinit pysyvät säännöllisinä, lapsi osaa ennakoida tulevaa ja luottaa siihen, että vanhemmat tietävät mitä tapahtuu. ”Se luo lapselle turvaa.” Rutiinien rikkominen silloin tällöin ei sekään aiheuta hankaluutta, jos ne ovat yleensä kunnossa. Vielä alakoulussakaan lapsi ei voi päättää kaikista asioistaan itse, vaikka saakin jo harjoitella vastuun ottoa. Teini-iässä lapsi voi päättää vaikka pukeutumisestaan, mutta illan kotiintuloajat päättävät yhä vanhemmat.

Suomalaiset vanhemmat ovat tutkimuksien mukaan uupuneita. Maassa, jossa koulutus ja tasa-arvo ovat korkealla, koetaan enemmän riittämättömyyttä ja väsymystä kuin monessa muussa maassa. ”Etenkin äideillä on ihan hirveän kovat odotukset omaa äitiyttään kohtaan.”

Arjen virheet

Ovatko siis lasten oikeudet jo ajaneet ohi vanhempien jaksamiskyvyn? Weckström ei usko näin käyneen. Suomeen tarvittaisiin vieläkin aimo annos lisää lapsiystävällisyyttä. ”Lapset ovat erityisen suojelun tarpeessa ja meidän kaikkien vastuulla", hän muistuttaa.

Mutta miltä lapsia sitten pitää suojella? Omien vanhempien tekemät arjen pienet virheet eivät ole listan ykkösenä. Weckström myöntää, että mitä enemmän erilaisia ohjeita ja tietoa vanhemmat saavat, sitä enemmän varsinkin jo valmiiksi lapsistaan hyvin huolehtivat isät ja äidit syyllistyvät.

Täydellisyyden sijaan pitäisikin puhua riittävän hyvästä vanhemmuudesta. Myös vanhemmuuden tukea pitäisi lisätä. ”Ihan hirveän tärkeää olisi myös vaikeistakin tunteista puhuminen.” Niitä kun on kaikilla.

MLL:n arjessa nähdään joka päivä, että edes omalle lähipiirille ei enää uskalleta kertoa, jos on vaikka kerran hermostunut lapselle ja huutanut tälle. Vanhempi saattaa pelätä, että tilanne aiheuttaisi lapselle jonkinlaisia traumoja.

Lapsi ei kuitenkaan mene hetken huutamisesta rikki. ”Vanhemmat kantavat näistä tosi isoa taakkaa.”

Tärkeämpää on se, mitä hermostumisen jälkeen tapahtuu. Palautuuko turvallisuuden tunne, selittääkö vanhempi lapselle, mistä oli kysymys.

”Tietysti, jos vaikka joka päivä päiväkotiin lähtiessä tilanne kärjistyy, vanhemman on hyvä miettiä omia tunnetaitojaan. Jos lapsi saa aina pahat raivarit pukiessa, aikuisen voi olla vaikea toimia rauhallisesti, tunteethan tarttuvat. Jos joka kerta omatkin tunteet räjähtävät, tilannetta voisi olla hyvä ennakoida jotenkin.”

Ei on tärkeä sana

Viime aikoina somessa on näkynyt jopa ohjeita, joissa varoitellaan ei -sanan käytöstä. Tuota lyhyttä sanaa tarvitaan lapsiperheissä yhä edelleen joka päivä.

”Kyllä sitä saa käyttää", sanoo Weckström. Jos lapsi konttaa vaikka koiran kupille syömään, hänelle saa ja pitää sanoa ei. Kun lapsen ohjaa samalla lempeästi pois apajilta ja sitten selittää, miksi koira saa syödä omat ruokansa, lapsi alkaa oppia kiellon merkityksen. Tämä on tärkeää, jos lapsi joutuisi seuraavaksi vaikka vaaratilanteeseen.

Jatkuva ein hokeminen ilman perusteluja ja seuraamuksia saa tietysti sanan vain menettämään merkitystään. ”Lastahan voi opastaa myös positiivisella tavalla.”

Täydellinen uupuu

Entä mitä vanhempi voi sitten tehdä, jos tunnistaa itsessään tavan vastuuttaa pienokaistaan päätöksillä? Jos ei vaan jaksa kuunnella raivareita? ”Jos huomaa, että on tosi vaikea ottaa vastaan lapsen tunnekuohuja, on hyvä jutella tästä vaikka jonkun läheisen kanssa.” Löytyykö omasta taustasta jotakin, jonka takia pettymyksen tuottaminen on vaikeaa?

Esimerkiksi MLL:n Vanhempainnetti tarjoaa tutkittua tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä. Sieltä saa myös vinkkejä arjen vaikeuksiin. Vanhempainnetin puhelimessa tai chatissa voi puhua mistä tahansa vanhemmuuteen liittyvästä asiasta.

Weckström on iloinen siitä, että nykyvanhemmat ovat niin kiinnostuneita lapsiensa tunteista ja haluavat vaalia lapsuutta. Tunnetaitojen kehittäminen on hyväksi kaikille. ”Mutta jos lähtee tavoittelemaan täydellisyyttä, uupuu varmasti.”

On monta tapaa olla riittävän hyvä vanhempi.