Tässä luettavaa koko jouluksi: kokosimme yhteen 50 parasta ja kiinnostavinta henkilöjuttua vuodelta 2022

Tästä jutusta löydät Aamulehden kiinnostavimmat henkilötarinat koko kuluneen vuoden ajalta. Luettavaa riittää niin hurjista selviytymistarinoista, menestyksestä, kuolemasta ja intohimosta kuin tavallisten ihmisten unelmista ja murheistakin.

Elokuussa menehtyneeltä Vesa-Matti Loirilta onnistui lähes mikä vain häikäisevän upeasti, eläkkeelle jäänyt sairaalapastori Taru Varpenius saapui Taysissa vuosikymmenien ajan paikalle, kun lapsiperhe koki jotain järkyttävää, Pate Mustajärvi paljastui keikkalavojen ulkopuolella ystävälliseksi rupattelijaksi, mutta kovaksi kiroilijaksi, Eriikka Väliahteelle veljen itsemurha on ollut elämän kovimpia paikkoja.

25.12.2022 7:00

Anitta Ahonen

Vakavasti sairastunut tamperelainen Anitta Ahonen, 58, lyyhistyi matkalla vessaan ja pääsi hoitoon vasta seuraavana päivänä. Vuoden alussa Ahonen käänsi sairastumisen voitokseen ja valloitti Tiktok-videosovelluksen räävittömällä rollaattorimummo-hahmollaan.

Lue juttu tästä.

Karoliina Blackburn

Tamperelainen Karoliina Blackburn, 50, paljastaa laajassa haastattelussa parisuhteensa salaisuuden. Elokuvien ja tv-sarjojen kestotähti menetti vajaa vuosi sitten yllättäen vain 73-vuotiaan äitinsä.

Lue juttu tästä.

Miia Björk

Tamperelainen Bachelor-sinkku Miia Björk, 31, sai teini-iässä aivoinfarktin ja menetti lapsuutensa unelman. Nyt hän on uskaltanut taas tarttua uusiin haasteisiin. Kuten vaikka deittisarjaan, jossa hän etsi viime keväänä rakkautta.

Lue juttu tästä.

Rollaattoristaan tunnettu stand up -koomikko Anitta Ahonen on kiitollinen siitä, että on ylipäätään hengissä. Ahonen työnsi rollaattoriaan Tampereen Tammelan maisemissa 6. helmikuuta.

Annaleena Brandt

Yhtenä aamuna Annaleena Brandtin tytär tuli huonovointiseksi. Alle vuosi myöhemmin tytär kuoli kotonaan vain 11-vuotiaana. Lapsen kuolema toi lähelle ihmisten halun auttaa ja kuunnella. Nykyisin Brandt toimii itse vertaisvanhempana ja pyrkii tuomaan toisille menetyksen kokeneille vanhemmille toivon sävyjä.

Lue juttu tästä.

Kuningatar Elisabet II

Britannian kuningatar Elisabet II kuoli 8. syyskuuta 96-vuotiaana. Uskollinen, sinnikäs, muodollinen ja arvostettu kuningatar oli Yhdistyneen kuningaskunnan ja kansainyhteisön rakastettu jatkuvuuden symboli.

Lue juttu tästä.

Kari Haapa

Kari Haapa, 52, heräsi sairaalassa ja sai kuulla lääkäriltä tylyt sanat: vasen jalka on mennyt auto-onnettomuudessa niin pahasti poikki, että se on pitänyt amputoida. Mies ei kuitenkaan suostunut pysähtymään, vaan viilettää nykyisin kelkallaan täyttä vauhtia jääkiekko­kaukalossa.

Lue juttu tästä.

Kari Haapa (oikealla) on viihtynyt höntsä­jääkiekko­porukoissa. Parajääkiekkoa hänen piti ensin mennä vain katsomaan, mutta laji vei sydämen. Haapa ja Harri Kangastie viilettivät kelkoillaan Tampereen Pyynikin urheilukentällä 4. helmikuuta.

Alex Hautamäki

Alex Hautamäki, 24, vietti lapsuutensa Popedan backstagella sipsejä ja karkkia syöden. Viime kesäkuussa Hautamäki nousi estradille Tampereen Teivossa ensimmäisen kerran Popedan virallisena, vastavalittuna basistina.

Lue juttu tästä.

Heikki Heino

Aamulehti seurasi 19 vuotta, miten nokialainen Heikki Heino rakensi unelmiensa Mercurya. Törkeä huijaus keskeytti välillä poikkeuksellisen jenkkiauton rakennustyöt, mutta Heino ei antanut periksi.

Lue juttu tästä.

Olli Herman

Reckless Love -bändin laulaja Olli Herman, 38, kuvaa ajaneensa viime ajat elämän vuoristoradassa, joka on kuljettanut hänet murheen laaksosta onnen kukkuloille. Viime vuonna ystävä kuoli, elinkeino pysähtyi ja korona tuli perheeseen, mutta tänä vuonna vuorossa ovat olleet isyys ja pitkään odotettu albumi.

Lue juttu tästä.

Kun Aamulehti tapasi Heikki Heinon 12. syyskuuta, hänen Mercurynsa alkoi olla vähitellen valmistumassa. Enää pitäisi saada auto käyntiin.

Maikku Hiljanen

Tamperelaisesta Maikku Hiljasesta, 30, piti tulla sirkustaiteilija maailman kuuluisimmille areenoille. Sirkusuran sijaan Hiljanen päätyi tekemään suomalaista fitness-historiaa. Ensin kuitenkin piti käydä läpi niin kovavauhtiset ylä- ja alamäet, että pää ja keho pakottivat painamaan stop-nappia.

Lue juttu tästä.

Ville Huikuri

Tamperelainen alamäkiajaja Ville Huikuri, 26, viihtyy ison osan vuodesta Euroopan mäissä. Välillä Huikuriakin jännittää, mutta mäen päälle ei voi mennä pelkäämään. Ranteen katkeaminen Mustassavuoressa ennen tärkeän kisakauden oli miehelle todella kova paikka.

Lue juttu tästä.

Touko Hujanen

”Nyt vaan nautitaan” -iskulausetta viljelevä, palkittu valokuvaaja Touko Hujanen vaeltaa elämässä kuin olisi kaiken aikaa häämatkalla. Hujanen on Suomea ristiin rastiin kolutessaan tehnyt havainnon, että toisin kuin usein kuvitellaan, suomalaisilla ylipäänsäkin on erinomaiset nautintotaidot.

Lue juttu tästä.

Fitness kuuluu oleellisena osana tamperelaisen Maikku Hiljasen arkeen. Treenejä on paljon, parikymmentä tuntia viikossa ja 1–3 kertaa päivässä. Vapaata yhtenä päivänä viikossa. Hiljanen harjoitteli Wolf Fitness Clubilla 29. marraskuuta.

Lasse Ilovuori ja Henri Kivilahti

Rekkakuskit kertovat harvinaisessa jutussa, miten he viettävät aikaansa rekan nupissa. Lasse Ilovuori kokkaa munakasta ja seuraa jääkiekkoa. Henri Kivilahti surffailee netissä ja katselee elokuvia. Autossa voi kulua useita päiviä ja öitä viikossa.

Lue juttu tästä.

Ritva Jalonen

Tampereen Teatterin pitkäaikainen näyttelijä Ritva Jalonen, 64, nousi näyttämölle viimeistä kertaa maaliskuussa. Eläköitynyt näyttelijä kertoo saaneensa uransa aikana esittää kaikki haluamansa roolit ja laulaa näyttämöllä maailman kauneimmat laulut.

Lue juttu tästä.

Mats Karlsson

Tamperelaisesta linja-autonkuljettajasta on tullut melkoinen ilmiö Twitterissä. Mats Karlssonin, 41, suosio lähti nousuun, kun hän joutui erikoiseen tilanteeseen kadulla. Nykyisin innokkaimmat matkustajat pyrkivät hänen kyytiinsä tarkoituksella.

Lue juttu tästä.

Joa Korhonen

Sara-yhtyeen laulaja Joa Korhonen, 41, alkoi saada hämmentäviä kohtauksia ja päätti lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Nyt raitis muusikko hiihtää Kaupin metsissä ja tekee täysin uudenlaista taidetta.

Lue juttu tästä.

Tänä keväänä Korhonen on kohdannut paljon surua. Hän menetti ensin isänsä, joka tuki häntä aina tiellä muusikoksi. Sitten pian isän jälkeen menehtyi myös isoäiti. Korhonen asettui kuvattavaksi työhuoneellaan Tampereen Epilässä 7. helmikuuta.

Jenni Kulmala

Tampereen yliopiston gerontologian tenure track -professori Jenni Kulmala tutkii muistisairaiden ja heidän läheisiensä hyvän elämän edellytyksiä. Mummon sairaus herätti Kulmalassa koko hänen uraansa kantaneen kiinnostuksen muistisairauksiin, jotka pohjimmiltaan ovat yhä mysteeri.

Lue juttu tästä.

Marja Kyllönen

Tamperelainen Marja Kyllönen, 47, oli ylistetty nuori kirjailija, kunnes hänen kolmas romaaninsa hylättiin kustantamossa. Kyllönen lamaantui ja lakkasi kirjoittamasta. Tänä vuonna julkaistu, yli 20 vuotta sitten kirjoitettu Vainajaiset-romaani on kerännyt kiitosta ja palkintoehdokkuuksia.

Lue juttu tästä.

Marjo Lehikoinen

Vuonna 2005 Marjo Lehikoinen eli porvarillista elämää ja katseli kodistaan näkymiä Näsijärvelle. Kolme vuotta myöhemmin hän heräsi Tampereen poliisiaseman putkasta. Nykyisin raitistunut Lehikoinen työskentelee Minnesota-hoidon toimitusjohtajana.

Lue juttu tästä.

Marja Kyllöselle Vainajaiset-romaanin loistava vastaanotto merkitsee sitä, että hänen ei tarvitse enää hävetä. Nyt hän pystyy viimeinkin suuntaamaan elämässään eteenpäin ja aloittamaan uutta. Kyllönen kuvattiin Tampereen Pispalassa 17. marraskuuta.

Juho Lehto

Professori Juho Lehdon, 52, matka palliatiivisen hoidon suomalaiseksi huipuksi alkoi väsyneen keuhkosyöpäpotilaan viereltä Hyvinkään sairaalan ruuhkaisen päivystysosaston käytävältä. Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkärinä työskentelevä Lehto haluaa, että kuolevia potilaita hoidetaan osaavasti ja lämpimästi kautta Pirkanmaan.

Lue juttu tästä.

Vesa-Matti Loiri

Suomen legendaarisimpiin kuuluva näyttelijä Vesa-Matti Loiri kuoli elokuussa 77-vuotiaana. Aamulehden toimittaja kirjoittaa muistokirjoituksessaan, että Loirilta onnistui lähes mikä vain, häikäisevän loistokkaasti. Monilahjakas näyttelijä, laulaja ja urheilija ilostutti ja voimautti suomalaisia kuudella vuosikymmenellä.

Lue juttu tästä.

Petri Lähteenmäki

Nokialaisen Petri Lähteenmäen, 51, melkein 29 vuoden työura paperityöntekijänä katkesi reilu vuosi sitten, kun Nokian oy Essity Finland Ab sulki PK7-paperikoneensa ja kymmenen työntekijää irtisanottiin. Aamulehden jutussa Lähteenmäki kertoo, miten kaikki aloitetaan uudelleen alusta irtisanomisen jälkeen.

Lue juttu tästä.

Mikko Metsähonkala

Tamperelainen arkkitehti ja kuvataiteilija Mikko Metsähonkala kirjoitti Ranskan suuren vallankumouksen ja Napoleonin aikakaudelle sijoittuvan kirjan, jonka oli määrä olla ehtaa historiaa. Sitten maailma mullistui, ja Metsähonkala järkyttyi itsekin siitä, miten kirjan tapahtumat menevät yksi yhteen Venäjän lähihistorian ja Putinin mielettömyyksien kanssa.

Lue juttu tästä.

Aamulehti tapasi rakastetun ja Suomen legendaarisimpiin kuuluva näyttelijä Vesa-Matti Loirin Kahvila Moskovassa Helsingissä syyskuussa 2016. Loiri kuoli elokuussa 77-vuotiaana.

Pate Mustajärvi

Aamulehden toimittaja ja kuvaaja matkustivat Pate Mustajärven kyydissä Kolmenkulman ABC:ltä Aitoon Kirkastusjuhliin ja takaisin. Auton ratista löytyi lavantakainen Mustajärvi, joka oli ystävällinen rupattelija, hieman huonokuuloinen tarinankertoja ja perin aktiivinen kiroilija.

Lue juttu tästä.

Merja Mäki

Merja Mäki sai Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon Ennen lintuja -romaanistaan Tampereen Kirjafestareilla. Mäki tutki suomalaista sotahistoriaa romaaniaan varten vuosia eikä olisi osannut kuvitella, että vain kuukausi romaanin julkaisun jälkeen sodan kauhut rantautuisivat taas Eurooppaan.

Lue juttu tästä.

Kerttu Nieminen

Tamperelainen Kerttu Nieminen, 33, sai alkuvuonna 2022 puhelinsoiton, joka muutti hänen elämänsä. Nieminen päätyi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman 15. kauden uudeksi opettajaksi ja näyttelijä Mikko Nousiaisen tanssipariksi.

Lue juttu tästä.

Tanssii Tähtien Kanssa on kuulunut Kerttu Niemisenkin katsomiin tv-ohjelmiin, vaikka hän ei olekaan voinut katsoa sitä vain katsojana. Nieminen treenasi Tampereen Tesomalla 26. elokuuta.

Ilmari Nurminen

Tamperelainen kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.), 30, kertoo Aamulehden jutussa muun muassa ystävyydestään pääministeri Sanna Marinin (sd.) kanssa. Myös Nurminen on joutunut myrskyn silmään, kun Sanna Marinia on kovisteltu ravintolailtojen jatkoista ja musiikkiväen kesteistä Kesärannassa.

Lue juttu tästä.

Kaisu Paloheimo

Nokialainen Kaisu Paloheimo, 42, odotti vanhempiaan ja 5-vuotiasta Noomi-tytärtään hengellisessä tilaisuudessa Äänekoskella, kun hän huomasi poliisin viestin. Perhe oli joutunut pahaan auto-onnettomuuteen Konginkankaalla.

Lue juttu tästä.

Jussi Pennanen

Kun koronapandemia laittoi urheilukilpailut tauolle, Ylen kameraoperoijana ja kuvaussuunnittelijana työskentelevä Jussi Pennanen kaipasi tekemistä. Syntyi dronella kuvattu Tampere taivaalta -Instagram-tili, joka on koukuttanut jo yli 11 000 seuraajaa.

Lue juttu tästä.

Humberto Pulido Garcés

Kuubassa syntyneellä Humberto Pulido Garcésilla on uskomaton elämäntarina. Sattumalta Tampereelle päätynyt mies on nykyisin huippuravintola Hellan ja Huoneen arvostettu sommelier, joka tuntee laatuviinit ja klassiset cocktailit.

Lue juttu tästä.

Jussi Pennen on nostanut Tampereella dronensa ilmaan jo yli 300 kertaa. Tai tämä oli tilanne viime kesänä, kun Pennanen kuvasi Tampereen Näsilinnaa 25. heinäkuuta.

Riikka Purra

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra menetti äitinsä vain 12-vuotiaana ja kertoo Aamulehden jutussa vaikeista nuoruusvuosistaan Tampereella. Nykyisin Purra ei ole unelma-ammatissaan. Todellisena haaveena on esimerkiksi kaunokirjallisen kirjan kirjoittaminen.

Lue juttu tästä.

Kalle Ruusukallio

Skotlannin kuninkaallisessa konservatoriossa ja Sibelius-akatemiassa opiskellut Kalle Ruusukallio ei epäröinyt hetkeäkään, kun Tappara tarjosi hänelle töitä kotiotteluidensa urkurina. Aamulehti seurasi Ruusukallion työpäivän alusta loppuun 7. lokakuuta pelatussa paikallispelissä.

Lue juttu tästä.

Esko Raipia

Tampereen Komediateatterin perustaja, teatterineuvos Esko Raipia kuoli marraskuussa nopeasti edenneeseen haimasyöpään. Hän oli kuollessaan 76-vuotias. Tampereen Komediateatterin Raipia perusti vuonna 1991 Tapio Parkkisen kanssa ja johti sen määrätietoisesti valtionosuusteatteriksi.

Lue juttu tästä.

Janne Rahunen

Janne Rahunen, 35, asuu Nuutajärven historiallisessa lasikylässä ja tekee lasitaidetta 1500-luvun Italiasta peräisin olevalla monimutkaisella ja kalliilla reticello-tekniikalla. Rahusen teoksia on vuoden loppuun asti nähtävillä Galleria Himmelblaussa Tampereella.

Lue juttu tästä.

Kalle Ruusukallio ei epäröinyt hetkeäkään, kun Tappara tarjosi hänelle töitä kotiotteluidensa urkurina. Seurasimme Ruusukallion työpäivän alusta loppuun 7. lokakuuta pelatussa paikallispelissä.

Aki Roukala

Aki Roukala oli musiikkia harrastava valokuvaaja, joka päätyi hieman sattuman kautta valokuvausta harrastavaksi musiikkivaikuttajaksi. Tässä jutussa muun muassa Maustetyttöjen managerina tunnettu Roukala kertaa uraansa ja kertoo, miksi muutti Tampereelle.

Lue juttu tästä.

Soili Sipilä

Soili Sipilä, 38, eli lapsuutensa herätysliikkeessä pelon vallassa ja itseään voimakkaasti häveten. Nykyisin hän soittaa itseään nähdyksi Lempääläläisen kahvila Siirin pianistina.

Lue juttu tästä.

Aliisa Syrjä

Aliisa Syrjä on 23-vuotias ylöjärveläinen laulaja-lauluntekijä, joka löydettiin omista ylioppilasjuhlistaan. Syrjän suvussa on aina kirjoitettu, musisoitu ja noustu lavalle esiintymään. Ihminen tarvitsee Syrjän mielestä taidetta aivan kaikkeen, tunteiden käsittelystä alkaen.

Lue juttu tästä.

Soili Sipilä kuvailee lapsuuttaan ja nuoruuttaan herätysliikkeen mukana jonkun muun käsikirjoittamaksi elämäksi. Sipilä kuvattiin pianon äärellä kotonaan Lempäälässä 6. heinäkuuta.

Matilda Tella

Tamperelainen Matilda Tella, 23, kärsi koko lukioajan keskivaikeasta masennuksesta. Yksi nuoren naisen unelmista toteutui, kun hän pääsi pyörittämään omaa Ranta Smoothie-yritystä paraatipaikalle Tampereen Ranta-Tampellaan.

Lue juttu tästä.

Antti Toiviainen

Elokuvalevityksen erikoismies Antti Toiviainen järjesti 21 vuotta sitten bileet, joita Hollywood-tähti kehui vieläkin. Nyt hän on palannut Yhdysvalloista Tampereelle ja aikoo kehittää Tampereesta entistä houkuttelevamman elokuvakaupungin.

Lue juttu tästä.

Santeri Urhonen

Santeri Urhonen, 30, on moderni kaupunkipuutarhuri, joka puhuu pölyttäjien puolesta. Urhosen tunnetuin työ on Finlaysonin ainutlaatuinen tehdaspuutarha Tampereen kattojen yllä. Urhonen aloitti puutarhurin uransa jo lapsena chilien kasvatuksesta.

Lue juttu tästä.

Jonna Vaittinen

Jonna Vaittinen, 21, muutti Tampereelle ilman työpaikkaa, jumiutui yksin kotiinsa ja vajosi pohjalle. Sitten hän uskaltautui pyytämään apua 18–29-vuotiaita tamperelaisia nuoria tukevasta Linja 20 -hankkeesta eikä ole katunut päästöstään.

Lue juttu tästä.

Antti Toiviainen on viettänyt kesänsä lapsuudesta näihin päiviin Teiskon Haukkaniemessä, josta hän vihdoin sai unelmamökin myös omalle perheelleen. Partanen asteli laiturilla partacollie Pörrön kanssa 21. syyskuuta.

Taru Varpenius

Kun lapsiperhe koki jotain järkyttävää Taysissa, paikalle saapui vuosikymmenien ajan Taru Varpenius. Eläkkeelle jäänyt sairaalapastori on kannatellut satoja tamperelaisperheitä pelon pitkinä tunteina ja nähnyt, kuinka monien vanhempien arvot muuttuvat, kun lapsen vaikea sairaus myllertää arjen.

Lue juttu tästä.

Johanna Vehmaa

Hevosammattilainen Johanna Vehmaa, 39, jäi 600-kiloisen ratsunsa alle Kangasalla. Vehmaa loukkaantui pahasti, mutta sai vaivoin vedettyä itsensä satulaan. Hevonen kuljetti hänet polkua pitkin kotitielle asti.

Lue juttu tästä.

Taina Vilkuna

Taina Vilkuna, 56, on suorittanut maailman vaikeimman viinitutkinnon. Tesoman Alkosta ponnistanut viiniguru kertoo Janica Branderin jutussa parhaat vinkkinsä viineistä kiinnostuneelle tavikselle.

Lue juttu tästä.

Johanna Vehmaa palasi ratsastuksen pariin heti, kun onnettomuudessa saamiltaan vammoilta pystyi. Vehmaa ja Unto ymmärtävät toisiaan. Heidät kuvattiin 15. syyskuuta.

Rauli Virtanen

Suomen tunnetuin ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen on vieraillut maailman kaikissa maissa ja ottanut urallaan kymmeniätuhansia valokuvia. Hän on ollut suomalaisten yhteisenä silminnäkijänä sodissa, joissa nousevat pintaan ihmisen pahimmat ja parhaat piirteet. Sankaritoimittajan elämä on ollut monesti silkkaa toimintaelokuvaa.

Lue juttu tästä.

Tuija Vuolle

Teatterineuvos Tuija Vuolle, 80, on kerran luhistunut täysin teatterin näyttämöllä. Matti Kuuselan haastattelussa näyttelijäksi ”liian kaunis” Vuolle puhuu pitkästä ja ristiriitaisesta liitostaan ja paljastaa, että haluaisi vielä tehdä yhden, varsin yllättävän roolin.

Lue juttu tästä.

Eriikka Väliahde

Näyttelijä Eriikka Väliahde, 42, kertoo elämänsä rankoista vuosista: lama-ajan lapsuudesta, kiltin tytön suorituspakosta, veljen itsemurhasta ja äidin sairastumisesta Alzheimerin tautiin. Keski-iän kynnyksellä Väliahde löysi komiikan, joka on hänestä vastuunottamista ympäröivästä maailmasta.

Lue juttu tästä.

Näyttelijä Tuija Vuolle ehti olla yhdessä puolisonsa Erkki Wessmanin kanssa yli 40 vuotta. Wessman kuoli vuonna 2011, Vuolle täytti keväällä 80 vuotta. Hän asettui Aamulehden kuvattavaksi merkkipäivänsä alla 9. toukokuuta.

Hans Välimäki

Tampereella lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Hans Välimäen ravintola Chez Dominique rankattiin 2000-luvun alussa maailman parhaiden joukkoon. Harva tietää, että huippukokki sai aikanaan potkut legendaarisesta tamperelaisravintolasta.

Lue juttu tästä.

Veli-Pekka Weckman

Etenevä sairaus pakotti Veli-Pekka Weckmanin, 62, sairauseläkkeelle 10 vuotta sitten. sitten hän keksi istuttaa kotitilalleen kukkasipuleita, ja Urjalaan syntyi erikoinen matkailunähtävyys.

Lue juttu tästä.

Katri Ylinen

Korkeasti koulutettu ”Bilemuija” Katri Ylinen, 31, paiski töitä, juhli lujaa ja tajusi hiljalleen olevansa alkoholisti. Itsemurha-ajatukset veivät Ylisen psykiatriseen päivystykseen. Kun hän viimein lopetti, seurasi pinkiksi pilveksi kutsuttu ihmeellinen olo.

Lue juttu tästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut