Tampereen keskustassa sijaitsee poikkeuksellinen katu – Matti Kuusela löysi sen varrelta 65 000 euron arvoisen esineen, historiallisesti merkittävän valokuvan ja yhden aivan absurdin puutteen

Aamulehti esittelee Tampereen väkirikkaimmat kadut. 200-vuotias Kuninkaankatu on kuin vaivihkaa kiilannut Tampereen kymmenen väkirikkaimman kadun joukkoon. Toimittaja Matti Kuusela lähti tutkimaan, löytyykö tältä järveltä järvelle vievältä kadulta vielä jotain uutta. Lopuksi hän ehdottaa sille uutta nimeä.

Kuninkaankadun ja Kauppakadun risteykseen on noussut uusi kerrostalo (kuvassa vasemmalla). Kadun varrelta löytyy myös huomattavasti vanhempia rakennuksia, esimerkiksi keltainen Tirkkosen jugend-talo. Talojen välille kadun ylle on ripustettu taideteos.

11.9. 6:30

Olin jo mittailemassa arvoituksellista Sarvijaakonkatua, kun Tampereen kaupungin kaavoitussihteeri Henna Blåfeldt lähetti dramaattista sähköpostia.

Tampereen katurintamalla tapahtui kevään ja kesän aikana yllättävä käänne. Kuninkaankadulla asuvien ihmisten määrä nousi usealla sadalla ja Sarvijaakonkadun asukasmäärä putosi alle 1 400:n, tarkka luku on 1 386.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut