Työttömäksi jäänyt näyttelijä Jussi Lampi tekee nyt radio-ohjelmaa palkatta: ”On näyttelijän helvetti, kun valmistelee esitystä, jota ei pääse esittämään yleisölle”

Kun on melkein koko ikänsä näytellyt tai soittanut keikkoja, niin on kova ikävä yleisön eteen, sanoo Lampi.

– Jos joku olisi sanonut 1980-luvun puolivälissä Lepakossa, että musta tulee 60-vuotias isoisä, niin olisin kysynyt, että mitä sä oot vetänyt ja voisinko saada sitä samaa, Jussi Lampi pohtii ajan kulumista.

8.2.2021 16:02

Näyttelijä ja muusikko Jussi Lampi on juuri saanut päivän työt tehtyä. Ei kuitenkaan lavalla tai kameran edessä, vaan radiossa. Takana on kolme tuntia suoraa lähetystä Radio Majavassa.

– Meillä on Mikko Vehmaksen kanssa maanantaisin ja tiistaisin Päiväkahvit-niminen ohjelma kahdestatoista kolmeen. Tehdään sitä Suvilahden ”lähetyskeskuksessa”. Se on sellainen vähän isomman kylppärin kokoinen paikka.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut