Minna Parikka lopettaa: verkkokauppa räjähti - Hyvä elämä - Aamulehti

Minna Parikka ilmoitti maanantaina lopettavansa ja verkkokauppa räjähti – ”On kyselty, myymmekö nyt kalliimmalla”

Kenkäbrändinsä lopettava suunnittelija Minna Parikka kertoo, että merkin verkkokauppa on käynyt kahden päivän ajan kuumana. Suomessa kenkiä myy verkkokaupan lisäksi Stockmann.

Minna Parikan kivijalkakauppa Helsingissä lopetti jo kesällä. Maanantaina Parikka ilmoitti lopettavansa design-yrityksensä, ja sen jälkeen merkin kengät ovat menneet kuin kuumille kiville.

10.11.2020 14:54 | Päivitetty 11.11.2020 9:04

Kenkäsuunnittelija Minna Parikka yllätti monet maanantaina kertomalla, että hänen yrityksensä liiketoiminta päättyy vuoden lopussa. Parikan päätös johtui henkilökohtaisista syistä, ei koronaviruksesta tai taloudesta.

Sen jälkeen yrityksen verkkokauppa räjähti. Parikka kertoo, että varastossa oli tuhansia kenkiä, mutta verkkokauppa on maanantain ja tiistai-iltapäivän välisenä aikana myyty lähes tyhjiin. Suosituimpia ovat olleet merkin klassikkokengät eli sydänkorkokengät ja pupunkorvatennarit.

Parikka sanoo, että jäljellä olevat kengät myydään samalla hinnalla kuin ennenkin.

– On kyselty, että myymmekö kenkiä nyt kalliimmalla, mutta ei. Päin vastoin ajattelin aiemmin, että täytyykö pitää jonkinlainen alennusmyynti. Ei näköjään tarvitse, Parikka sanoo.

Hän arvioi, että käytettynä myytävien kenkien hinnat saattavat hyvinkin tulevaisuudessa nousta, kun uusia ei enää saa mistään.

Suomessa kenkiä myy merkin oman verkkokaupan lisäksi Stockmann, jonka tavarataloissa kenkiä myydään niin kauan kuin niitä riittää. Verkkokauppa on avoinna 20. joulukuuta 2020 asti, ja sinne tulee Parikan mukaan myyntiin vielä ennen joulua pieniä eriä nyt tuotannossa olleita kenkiä.

– Nekin menevät varmasti nopeasti.

Minna Parikka kertoo, että yrityksessä on tällä hetkellä töissä kuusi henkilöä, mutta verkkotilausten valtavan kasvun takia apukäsiä tarvitaan.

Yli vuoden mietintä

Yrityksellä on mennyt ennätyksellisen hyvin. Tänä vuonna yrityksen kannattavuus on pandemiasta huolimatta parhaalla tasolla koko sen historian.

Parikka halusi kuitenkin pitää luovan tauon. Hän tiesi, että päätös tulisi yllätyksenä monille, mutta reaktiot yllättivät.

– Ihmiset onnittelevat minua tästä. Siitä olen tosi hämmentynyt, Parikka sanoo ja naurahtaa.

Parikka uskoo, että tänä vuonna moni muukin on tutkiskellut itseään, tehnyt suuria muutoksia elämäänsä ja pystyy siten samaistumaan hänen päätökseensä.

Parikka ehti miettiä päätöstä yli vuoden. Hän kuvailee ottavansa taukoa yrittäjyydestä, ainakin oman brändinsä osalta.

Parikan tytär on kaksivuotias. Hän sanoo, että tyttärellä on ollut oma vaikutuksensa päätökseen. Ennen lasta hän pystyi tekemään töitä vuorokauden ympäri.

Parikka ei halua, että brändi alkaisi hiljalleen hiipua vaan lopettaa mieluummin nyt, kun vielä menee hyvin.

Parikka kertoo, ettei halua enää jatkuvasti stressata työhön liittyvistä asioista. Niistä samoista asioista, joista hän kertoo saaneensa aiemmin jopa kiksejä.

– Kun en pysty antamaan yritykselle niin paljon kuin ennen, koen, että se on parempi vain tältä erää pistää pakettiin.

Myynti ei sama asia

Miksi Parikka ei kuitenkaan esimerkiksi myynyt yritystä? Minna Parikka Shoes oy on ollut kannattava ja velaton jo vuosikausia. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 2,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 176 000 euroa.

Yrityksen nettomyynti on kasvanut tänä vuonna viime vuoteen verrattuna 21 prosenttia, vaikka yritys sulki kivijalkaliikkeensä Helsingin keskustassa tänä vuonna.

Neuvotteluja myymisestä ja yhteistyökuvioista oli, mutta ratkaisut eivät tuntuneet sopivilta.

– Ne tahot, joiden kanssa olen keskustellut, olisivat halunneet ostaa minut mukana. Se ei minulle käy tällä hetkellä, Parikka sanoo.

Parikan olisi täytynyt sitoutua yritykseen vielä moneksi vuodeksi, mutta hän olisi samalla menettänyt päätösvallan yrityksestään.

– Se ei olisi ollut sama asia ja ajanut toivettani siitä, että pääsen hengähtämään hetkeksi.

Lisäksi Parikka toteaa, ettei raha ei ole kaikki kaikessa. Toisaalta hän muistuttaa myös, että yrityksen hyvä menestys mahdollistaa taloudellisesti tauon ottamisen.

Yrityksen myötä moni Parikan unelma on toteutunut. Hän uskoo, että menestys on tullut tarpeeksi suurten haaveiden kautta.

– Pienen tytön haaveesta on tullut ihan oikea yritystoiminta ja ne parikymppisen haaveet kansainvälisestä näkyvyydestä, kansainvälisistä julkkiksista ja huippujälleenmyyjistä ovat oikeastaan kaikki toteutuneet, Parikka sanoo ja kertoo olevansa kiitollinen menestyksestä.

Esimerkiksi vuonna 2014 Parikan pupunkorvatennarit nähtiin huippumalli Cara Delevingnen jaloissa. Hänen kenkiään on myyty Selfridgesin ja Harrodsin tavarataloissa Lontoossa ja Le Bon Marchén tavaratalossa Pariisissa.

Juuri maine ja oman työn saaminen esille ovat olleet yrityksen perustamisen ja johtamisen porkkana.

Parikka kertookin saattavansa jatkaa yrityksensä toimintaa joskus jollain tavalla. Enempää hän ei osaa kertoa jatkostaan. Suunnittelu, konseptointi ja markkinointi kiinnostavat häntä edelleen.

– Aion pitää breikin ja uskon, että tylsistymisestä tulee seuraava inspiraatio.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos