Kommentti: Poikani ei suostunut lukemaan kirjoja, ei hyvällä eikä pahalla - Hyvä elämä - Aamulehti

Ei auttanut lahjonta eikä kiristys: poikani ei lukenut kirjoja – Kunnes huomasi, että kärsii huonosta kielestä

Kirjoittajan perhe vieraili ahkerasti kirjastossa ja lapsilla oli omat kirjastokortit. Silti äiti hävisi pojan lukutaistelun. Vai lopulta - hävisikö?

4.10.2017 13:04

Minun poikani on älykäs. On se. Uskokaa pois. Mutta kirjoja se ei lukenut. Koetin kaiken: Luimme ääneen Harry Pottereita, Veljeni Leijonamielen, Äitini on noita ja niin edelleen ja niin edelleen. Lukeminen oli jokailtainen ihana hetki, kaikki me kolme sängyssä: minä, poikani ja tytär.

Itse asiaan se ei auttanut mitään. Poika ei ottanut vapaaehtoisesti ainuttakaan kovakantista käteensä.

Lue myös:

Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja sai aikaan myrskyn twiittaamalla, että poikia ei lukeminen kiinnosta

Vastuu on vanhemmilla: Jos ei lue, ei osaa kirjoittaa – Kokenut opettaja ja poliitikko muistuttaa, että pakko ei auta

Hätkähdyttävä galluptulos: Aamulehti kysyi kahdeksasluokkalaisilta pojilta, lukevatko he kirjoja – näin he vastasivat

Olemme mediaperhe. Lukemisen mallia on keittiönpöytä ja kirjahyllyt pullollaan. Meillä ei pidetä huonotapaisena sitä, että syödessä luetaan, koska lukeminen on tärkeää. Meillä ei ajeta ulos leikkimään, jos kirja on kesken, koska jokainen ymmärtää kuinka koukuttava on tarinan maailma. Edelleen: ei yhtään kuvatonta julkaisua poikani kädessä. Samaan aikaan tytär ahmi ainakin romaanin päivässä.

Lahjoin, kiristin ja jätin syöttejä helppojen ja houkuttavien opusten muodossa. Viikossa oli tietokonepelittömiä päiviä ja pelaamiselle oli aikarajat, jotka toki välillä lipsuivat, koska aina ei jaksa. Lohduttauduin, että sarjakuvat ja animet ovat nekin lukemista.

Lukemisen vähyys näkyi ennen kaikkea tämän muuten ahkeran pojan kirjoittamisessa. Se oli hidasta ja hän ymmärsi välillä koekysymykset väärin. Koulu meni silti arvosanoilla mitattuna hyvin. Ei mitään hätää siis?

Siperia opetti ammattikorkeakoulun pääsykoevaiheessa. Poikani totesi, että vastauksesta puuttuivat ne elintärkeät pisteet hänen huonon kirjallisen ilmaisunsa vuoksi. Niinpä hän viimein otti kirjan käteensä. Luki asepalveluksen aikana sen ja pari muutakin. Taito suoltaa tekstiä parani ja hän huomasi sen itsekin.

Ehkä kaikki tuo taisteluni jätti jonkin siemenen. Hän viimein uskoi, että tarvitsee lukemista omaan kieleensä.

Ei juututa ajatukseen kirjasta

Kysyin häneltä luvan kirjoittaa asiasta. Mietimme yhdessä miksi kirja ei maistunut. Kaikki muu on niin paljon houkuttavampaa, eikä romaani anna mielihyvää helpolla. On tutustuttava päähenkilöihin, kestettävä se, että välillä mitään ei tapahdu (minä hyppelen tylsät kohdat yli). Kavereiden kesken puhutaan elokuvista ja peleistä, ei kukaan suosittele sinulle hyvää kirjaa.

Poikani ei lopulta tiennyt vastausta ja luulen, että viisaus on siinä. Kirja on menettänyt hohtonsa, niitä on turha kaikille enää sellaisenaan tuputtaa. Tilalle pitää tarjota lyhyttä proosaa. Oman äidinkielenopettajani kikka oli koota maailman parhaiden kirjojen parhaat palat ja luettaa niitä. Muistan vieläkin, kuinka hurmioiduin Tohtori Ei:n ja 007:n taistelusta. Tässä koulu voi auttaa vanhempia.

Eivät kirjat silti katoa. Niille on paikkansa ja lukemisen mahdollisuus pitää tehdä helpoksi.

Katsotaanpa peiliin

Käsi sydämellä: milloin olet itse viimeksi lukenut kirjan? Minä luin kesälomalla ja ahminkin heti muutaman. Arjen tuiskeessa ei muka ehdi.

Voimmeko vaatia enempää lapsiltamme, kun emme itsekään lue. Aloitetaanko siitä?

Kirjoittaja kertoo pojastaan tämän luvalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut