Kolumnit

Aamulehti ryhtyy seuraamaan vuosittain neljän ihmisen elämää – sukupolvet ylittävä juttusarja on viesti tulevaisuuteen

Aamulehti ryhtyy seuraamaan vuosittain neljän ihmisen elämää – sukupolvet ylittävä juttusarja on viesti tulevaisuuteen

Kolumni: Aamulehti aikoo seurata neljän pirkanmaalaisen lapsen koko elämän.

Kimmo Koski

Ajatus on suuri, vaikka lapsi on vielä pieni. Emme tiedä millaisia ihmistaimia heistä tulee tai mitä he lopulta ajattelevat koko projektista.

Päätimme Aamulehdessä ryhtyä seuraamaan neljän tänä vuonna syntyneen lapsen elämää, koko heidän elämänsä ajan.

Kun Suomi täyttää 200 vuotta, joku heistä voi olla elossa ja Aamulehti ehkä ilmestyy digitaalisena jollakin vielä tuntemattomalla alustalla.

Silloin toivottavasti tämä juttu on luettavissa, samoin neljä erilaista elämäntarinaa.

Kaikki voi olla kuitenkin toiveajattelua, koska mukaan pyydetyt ihmiset tekevät omat päätöksensä.

Videolla lasten vanhemmat esittelevät vauvansa:

 

Vauvat valikoituvat mukaan Aamulehden vauvapipakampanjasta. Mukaan olisi halunnut useampi kymmenen perhettä Pirkanmaalta, mutta valitsimme nämä neljä.

Lupaamme julkaista itsenäisyyspäivän tienoilla joka vuosi jutun siitä, miten seurattavien vuosi on mennyt.

Ensimmäiset vuodet vanhemmat kertovat lapsen elämästä. Jossakin kohtaa lapsi pääsee itse ääneen. Myöhemmin nuorena henkilönä hän itse kertoo elämästään. Silloin hän voi myös ottaa kantaa, miten hän lopulta haluaa olla projektissa mukana.

Vuosittainen seuranta voi aluksi tuntua kevyeltä, mutta sen arvo kasvaa sitä mukaa kun vuosia kuluu. Lopputuloksen näkevät toivottavasti tulevat sukupolvet. Myös itse lapsi voi olla syvästi kiitollinen, kun hän vanhempana saa sarjamaisen kuvauksen koko elämästään.

Projektissa on omat hankaluutensa, mutta tärkeää on lähteä ennakkoluulottomasti liikkeelle.

Mitä vain voi tapahtua, mutta se on myös elämän hienous. Tämäkään suunnitelma ei varmasti mene niin kuin on ajateltu.

Seuranta elää sen mukaan, miten osallistujat elävät sen mukana. Vanhemmat voivat kertoa lapsesta juuri sellaisia asioita kuin haluavat ja aikuisena ihminen voi päättää tämän täysin itse.

Elämän mittainen matka on rohkea lupaus meiltä Aamulehdessä. Erityisen rohkea askel elämään se on lapsen vanhemmilta. Kaiken ajattelun takana on luja usko tulevaisuuteen.

Halusimme juhlistaa satavuotiasta Suomea muutenkin kuin muistelemalla historiaa. Nyt valitut ihmiset tekevät meidän tulevaisuutemme ja vievät Suomea sekä suomalaisuutta meille tuntemattomaan aikaan.

Parhaimmillaan projekti on viesti tulevaisuuteen ja dokumentti meistä tuleville sukupolville.

Jos joku lukee tämän tekstin sadan vuoden kuluttua, nosta hymy huulillesi.

Toivottavasti kaikki meni hyvin.

Onnea Suomi ja onnea Else, Isla, Roni ja poika Saarenheimo! Elämä odottaa!


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet