Kouluvuodet olivat Lewis Hamiltonin elämän vaikeinta aikaa – formulamestari koki kiusaamista, rasistisia herjoja ja banaaneilla heittelyä

F1-urallaan Hamilton on kamppaillut rasismia vastaan.

Lewis Hamilton kertoi kipeistä lapsuusmuistoistaan podcastissa.

24.1. 8:00

Lewis Hamilton kertoi maanantaina julkaistussa podcastissa kouluiässä kokemastaan rasistisesta syrjinnästä. Formula 1 -autojen seitsenkertainen maailmanmestari kertoi, että häntä esimerkiksi heiteltiin banaaneilla ja hänestä käytettiin herjaavaa neekeri-sanaa.

Pikkukaupungissa Lontoon ulkopuolella varttunut Hamilton, 38, luonnehti On Purpose -podcastissa kouluaikaa elämänsä vaikeimmaksi vaiheeksi ja erittäin traumaattiseksi kokemukseksi.

”Olin koulussani yksi kolmesta värillisestä lapsesta, ja minua kiusattiin jo kuusivuotiaana. Isommat, vahvemmat lapset riepottelivat ja tuuppivat minua usein”, Hamilton muisteli kipeää kokemusta.

”Minulle oli vaikeaa se, kun minua paiskottiin tavaroilla ja ihmiset käyttivät niin kepeästi n-sanaa. Minua haukuttiin myös sekasikiöksi. En oikein tiennyt”, mihin kuuluisin.

Kokemuksista oli vaikea puhua

Koulun seuraavassa vaiheessa 1 200 oppilaan joukossa oli alle kymmenen värillistä lasta. Hamilton koki myös järjestelmän olevan häntä vastaan, kun hän oli yksi kolmesta tummaihoisesta oppilaasta, jotka kutsuttiin rangaistuna jatkuvasti rehtorin toimistoon.

”En tuntenut, että voisin mennä kotiin kertomaan vanhemmilleni, että muut lapset haukkuvat minua jatkuvasti n-sanalla tai että minua oli kiusattu tai hakattu koulussa”, Hamilton jatkoi muistelua.

”En halunnut isäni ajattelevan”, etten ollut vahva.

Hamilton on ollut pitkään ainoa mustaihoinen kuljettaja formula 1:n MM-sarjassa. Hän on ottanut pitkällä urallaan yhä useammin esiin sosiaalisia epäkohtia ja kamppaillut rasismia vastaan.

Nyt Hamilton on aloittanut Mission 44 -kampanjan vähemmistöryhmiin kuuluvien ihmisten auttamiseksi ja yhdessä Mercedes-tallinsa kanssa Ignite-hankkeen moniarvoisuuden edistämiseksi moottoriurheilussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut