Max Verstappen nousi voittoon tallin sähläyksen jälkeen ja sivusi voittoennätystä, Valtteri Bottas ajoi ulos

Red Bull varmisti tallien mestaruuden.

Max Verstappen kasvatti tämän kauden voittosaldoaan sunnuntaina.

24.10. 0:01

Austin

Max Verstappen hallitsee formula ykkösten MM-sarjaa kovalla kädellä. Toisen peräkkäisen maailmanmestaruutensa edellisessä MM-kisassa Japanissa varmistanut Verstappen kaasutteli sunnuntaina pikkuvaikeuksien jälkeen lopulta Yhdysvaltain GP:n voittoon.

Voitto Austinissa oli Verstappenille kauden 13:s. Samaan ovat aiemmin yltäneet vain saksalaiskuljettajat Michael Schumacher ja Sebastian Vettel.

Sunnuntai oli kilpailullisesti huima päivä Red Bullille, sillä talli varmisti Austinissa myös valmistajien maailmanmestaruuden. Konsernin iloa himmensi energiajuomayhtiö Red Bullin itävaltalaisomistaja Dietrich Mateschitzin kuolema lauantaina 78-vuotiaana.

Verstappen omistikin Yhdysvaltain GP:n voittonsa pitkällisen sairauden uuvuttaman Mateschitzin muistolle.

Hamilton haastoi

Toisesta ruudusta matkaan lähtenyt Verstappen sai panna parastaan ykkössijansa eteen.

Kymmenisen kierrosta ennen loppua voittoon näytti olevan ajamassa Mercedeksen seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton, kun Verstappen oli viipynyt varikolla renkaiden vaihdossa oletettua pidempään.

"Varikolla meni aikaa enemmän kuin olisimme suoneet. Minun piti raivata tieni kärkeen uudelleen”, Verstappen muisteli kenttähaastattelussa.

Tällä kaudella voitotta jäänyt Hamilton oli kilpailun kakkonen ja Ferrarin Charles Leclerc kolmas.

Paalupaikalta lähtenyt Ferrarin Carlos Sainz joutui keskeyttämään jo avauskierroksella.

Bottaksen kisa meni mönkään

Alfa Romeon Valtteri Bottas elätteli ennen Yhdysvaltain GP:n lähtöä toiveita pääsystä pitkästä aikaa MM-pisteille. Odotukselle oli taetta, sillä Bottaksen lähtöruutu Austinissa oli seitsemäs.

Huonoihin lähtöihin turhan usein sortunut Bottas menetti tuntuvasti asemiaan startin jälkeen ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen pudonnut 11:nneksi. Sergio Perez tuli aggressiivisella tavalla Bottaksesta ohi, ja suomalainen joutui kolarin välttääkseen väistämään. Sen takia avauskierroksesta tuli vaikea.

Bottas ehti käydä 11 kierroksen jälkeen vaihtamassa renkaat keskikovista koviin, kunnes matka katkesi 18. kierroksella ulosajoon ja keskeytykseen. Auton perä lähti yllättäen alta.

Bottas otti Viaplayn haastattelussa syyt niskoilleen. Hän kertoi kovan tuulenpuuskan vaikeuttaneen ajamista ulosajohetkellä. Austinin radalla tuuli ajoittain voimakkaasti läpi kilpailun.

Bottas on viimeksi yltänyt MM-pisteille viime kesäkuussa Kanadan GP:ssä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut