Verstappen ohitti Leclercin ja voitti sprinttikisan – Bottas luottavaisena sunnuntaille

Suomalaiskuski jakoi tallilleen kiitosta täydellisesti toimineesta autosta.

Charles Leclerc ja Max Verstappen ajoivat lauantain sprinttikisan voitosta.

23.4. 18:26

Helsinki / Imola

Italiassa Imolan radalla lauantaina ajetussa Formula ykkösten Emilia-Romagnan GP:n sprinttikilpailussa voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen. Voitto heltisi 2,975 sekunnin erolla ennen toiseksi ajanutta Ferrarin Charles Leclerciä. Kolmanneksi sijoittui Red Bullin Sergio Perez.

Valtteri Bottaksen lauantai ei käynnistynyt aurinkoisesti, kun Alfa Romeo-kuljettaja joutui jättämään väliin kisaviikonlopun toiset vapaat harjoitukset perjantaina autossa ilmenneen teknisen ongelman vuoksi. Bottaksen ajopeli saatiin sprinttikilpailuun kuitenkin kuntoon, ja lopputuloksissa suomalaiskuski oli lopulta hienosti seitsemäs.

"Aina kun kyseessä on hieman isompi remontti autoon, niin sitä vaan toivoo kaiken menevän mahdollisimman hyvin. Nyt auto toimi täydellisesti, joten siitä pitää antaa tiimille iso kiitos. Auto tuntui todella vahvalta, ja saimme ajettua hyvän kisan”, Bottas totesi kilpailun tauottua.

Kuljettajille jaetaan tällä kaudella MM-pisteitä myös sprinttikilpailun tulosten perusteella, kun kahdeksan nopeinta kuskia saa mahdollisuuden kasvattaa MM-pistesaldoaan. Italian ohella sprinttikilpailut ajetaan tällä kaudella myös Itävallassa ja Brasiliassa.

100 kilometriä (21 kierrosta) kattaneessa sprinttikilpailussa ratkaistiin myös sunnuntaina ajettavan kauden neljännen F1-osakilpailun lähtöjärjestys, joka määräytyy sprinttikisan lopputulosten perusteella. Bottas starttaa sunnuntain kisaan siis seitsemännestä lähtöruudusta.

"Jos ajatellaan sunnuntain kilpailua, niin tällä hetkellä oloni on luottavainen aina autoa ja sen renkaita myöten. Tällä kaudella meillä ei ole ollut isompia ongelmia renkaiden kanssa, joten sen johdosta kisaan voi lähteä hyvällä fiiliksellä”, Alfa Romeo-kuski sanoi.

"Jos kaikki menee nappiin, niin uskon sunnuntain olevan meille hyvä päivä”, Bottas päätti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut