Formuloiden suosion kasvu Yhdysvalloissa voi tuoda jo kolmannen kisan maahan - Formula - Aamulehti

Turkissa voittanut Valtteri Bottas palaa toiveikkaana Austiniin, jossa on onnistunut aiemmin voittamaan – formuloiden suosion kasvu Yhdysvalloissa voi tuoda jo kolmannen kisan maahan

Las Vegasia kaavaillaan F1-sarjaan tulevina vuosina: "Olen ollut Las Vegasissa yhden viikonlopun, ja silloin ajattelin, ettei ikinä enää."

22.10. 17:15

STT, Austin

Valtteri Bottaksella on vahva luottamus autoonsa, joka siivitti hänet kauden avausvoittoon formula ykkösten MM-sarjan edellisessä kilpailussa Turkissa. Mercedes-kuljettaja Bottas toivoo nousujohteisen kauden jatkuvan Yhdysvaltain Austinissa.

”Muutamat viime kisat ovat osoittaneet, että auto toimii. Ei ole mitään syytä, etteikö hyvä tahti voisi jatkua”, Bottas sanoi torstaina Texasissa.

Austin karsiutui viime kaudella F1-kalenterista koronaviruspandemian takia, ja Bottas on iloinen paluusta. Hän voitti radalla kaksi vuotta sitten.

”Tämän radan ajaminen on hauskaa. Kun rata tuli mukaan formula ykkösiin, pidin siitä heti. Etenkin radan ensimmäinen sektori on mainio, ja radalla on ohituspaikkoja”, Bottas kertoi.

Turkin rataan verrattuna Yhdysvalloissa renkaiden alla on tyystin erilainen pinnoite, ja radalla on enemmän töyssyjä.

”Renkaissa on todennäköisesti vähemmän pitoa kuin edellisessä kisassa”, Bottas ennakoi.

Yhdysvaltojen rooli formula ykkösissä kasvaa ensi kaudella, sillä Austinin lisäksi kalenterissa on toukokuinen Miamin kilpailu. Tuleviin vuosiin kaavaillaan myös Las Vegasin F1-kisaa.

”Olen ollut Las Vegasissa yhden viikonlopun, ja silloin ajattelin, ettei ikinä enää. Ehkä minun on syötävä sanani, jos kisa toteutuu”, Bottas naurahti.

Hän iloitsee lajin suosion kasvusta Yhdysvalloissa. Ihmiset tuntevat lajia aiempaa huomattavasti paremmin sekä hurraavat suosikkikuljettajilleen ja -talleilleen.

Mitä Las Vegasissa sitten oikein tapahtui takavuosina, kun Bottas kävi kaupungissa ensi visiitillä?

”En voi valottaa yksityiskohtia. Mikä tapahtuu Vegasissa, pysyy Vegasissa”, Bottas naurahti.

MM-taistelussa tiukat paikat

Valtteri Bottas (edessä) otti edelliskisassa Turkissa kauden avausvoittonsa.

MM-sarjan kärjessä on Red Bullin Max Verstappen kuuden pisteen erolla Lewis Hamiltoniin. Hamiltonin tallikaverina vielä loppukauden ajava Bottas on MM-pisteissä kolmantena.

Kaudesta on ajamatta enää kuusi kilpailua, ja etenkin Meksikossa ja Brasiliassa Mercedeksen kovin kilpailija Red Bull on ollut niskan päällä. Bottaksen mukaan Meksikossa eroa tuo korkea ilmanala, joka vaikuttaa moottoriin.

”Meksiko ja Brasilia ovat Red Bullille vahvoja, mutta meidän täytyy ottaa oppia aiemmista vuosista ja valmistautua kisoihin parhaalla mahdollisella tavalla. Ne eivät ole helppoja viikonloppuja, mutta sellaisia ei tässä lajissa muutenkaan ole”, Bottas korosti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut