Parhaan elokuvan palkinto draamaelokuva CODA:lle – Video: Will Smith aiheutti draamaa lyömällä lavalla Chris Rockia

Jane Campionista tuli kolmas Oscar-palkittu naisohjaaja. Tieteiselokuva Dyyni keräsi isoimman potin kuudella Oscar-voitollaan.

Oscar-gaalan hämmentävin hetki nähtiin, kun koomikko Chris Rockin juonto keskeytyi Will Smithin syöksyttyä lavalle kieltämään vitsit Smithin vaimosta. Smith näytti mottaavan Rockia.

28.3. 6:17 | Päivitetty 28.3. 9:13

Los Angeles/Helsinki

Viime yönä pidetyssä Oscar-gaalassa parhaan elokuvan palkinnon voitti Sian Hederin ohjaama draamaelokuva CODA.

Elokuva kertoo kuuron perheen kuulevasta lapsesta, joka kipuilee perheensä auttamisen ja henkilökohtaisten haaveidensa tavoittelemisen välillä. Tämä on kolmas kerta, kun naisohjaajan tekemä elokuva nappaa gaalan arvostetuimman pystin. Viime vuonna parhaan elokuvan palkinnon voitti Chloé Zhaon ohjaama Nomadland ja vuonna 2010 pystin voitti Katheryn Bigelow'n ohjaama The Hurt Locker.

CODA on vuonna 2014 ilmestyneen ranskalaiselokuva La Famille Bélierin uudelleenfilmatisointi.

Muun muassa Philippe Rousselet, Fabrice Gianfermi ja Patrick Wachsberger juhlivat elokuvansa CODA Oscar-voittoa.

Pääosan palkinnon voittanut Smith suuttui Chris Rockin vitsistä

Parhaan miespääosan palkinnon on voittanut Will Smith elokuvasta King Richard. Hän näyttelee elokuvassa maailman suurimpiin tennistähtiin kuuluvien Williamsin sisarten valmentajaisää.

Aiemmin ääneen gaalassa päässyt koomikko Chris Rock kertoi vitsin Smithistä ja hänen vaimostaan. Rock vitsaili odottavansa Smithin vaimon tähdittämää G.I. Jane -elokuvan jatko-osaa.

Smithin vaimo Jade Pinkett Smith on kertonut ajelevansa päätään, koska kärsii karvojen lähtemistä aiheuttavasta alopeciasta.

Smith käveli lavalle lyömään Rockia ja palattuaan omalle paikalleen alkoi huutaa Rockille.

”Pidä vaimoni nimi poissa vitun huuliltasi”, Smith huusi kahdesti lavalle.

Smith pahoitteli aiempaa käytöstään voittopuheessaan.

Vuonna 2016 Chris Rock vitsaili myös juontamassaan Oscar-gaalassa pariskunnasta.

Parhaan naispääosan palkinnon voitti Jessica Chastain elokuvasta The Eyes of Tammy Faye. Elokuva kertoo Chastainin näyttelemän Tammy Faye Bakkerin noususta miehensä kanssa yhdeksi Yhdysvaltain suurimmista televisioevankelistoista.

Parhaan naispääosan palkinnon voitti Jessica Chastain elokuvasta The Eyes of Tammy Faye.

The Power of the Dogin ohjaajalle parhaan ohjaajan pysti

Parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon on voittanut Jane Campion elokuvasta The Power of the Dog, joka oli toinen ennakkosuosikki parhaan elokuvan voittajaksi.

Campionin lännendraama kertoo kahden veljeksen pyörittämälle karjatilalle syntyvästä eripurasta, kun toinen veljistä tuo tilalle uuden vaimonsa ja hänen teini-ikäisen poikansa.

Uusiseelantilainen Campion on kolmas nainen, joka on voittanut parhaan ohjaajan Oscarin. Hän on aikaisemmin saanut ohjaajaehdokkuuden elokuvasta Piano vuodelta 1993. Tuolloin hänestä tuli kaikkien aikojen toinen nainen, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden ohjaamisesta.

Oscar-palkinnon parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta on voittanut Kenneth Branagh elokuvasta Belfast. Elokuva kertoo Pohjois-Irlannin levottomuuksien keskellä 1970-luvun vaihteessa varttuvan pojan lapsuudesta. Branagh on myös ohjannut käsikirjoittamansa elokuvan.

Parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon voitti parhaan elokuvan palkinnon voittanut Sian Heder elokuvasta CODA.

Dyyni nappasi kuusi palkintoa

Tieteiselokuva Dyyni oli kuudella palkinnollaan eniten Oscareita tänä vuonna saanut elokuva.

Dyynille palkintoja satoi leikkauksesta, äänisuunnittelusta, lavastuksesta, kuvauksesta ja erikoistehosteista.

Legendaarinen elokuvasäveltäjä Hans Zimmer sai myös pystin Dyynin musiikista. Zimmer on voittanut saman palkinnon aiemmin elokuvasta Leijonakuningas.

Maskeerauspalkinto meni elokuvalle The Eyes of Tammy Faye, ja puvustuksesta palkittiin elokuva Cruella. Parhaan animaation voitti Disneyn Encanto.

Kansainvälisen palkinnon voitti odotetusti japanilainen Drive My Car, joka oli ehdolla myös parhaan elokuvan kategoriassa.

Parhaan musiikkikappaleen Oscarin sai Billie Eilish tuoreimman Bond-elokuvan nimikkotunnarista No Time To Die.

Parhaana täyspitkänä dokumettielokuvana palkittiin Summer of Soul, joka kertoo Harlemissa vuonna 1969 järjestetystä festivaalista, joka kesti kuusi viikkoa.

DeBose ensimmäinen avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva Oscarin voittanut näyttelijä

Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon voitti Ariana DeBose Anitan roolistaan Steven Spielbergin musikaalielokuvassa West Side Story.

Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon voitti Ariana DeBose Anitan roolistaan musikaalielokuvassa West Side Story.

Aiemmassa vuoden 1961 elokuvaversiossa Anitan roolissa näytellyt Rita Moreno voitti myös parhaan naissivuosapalkinnon. Moreno näytteli sivuroolissa myös Spielbergin tuoreessa elokuvassa.

DeBose on ensimmäinen avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva näyttelijä, joka on voittanut Oscar-palkinnon näyttelemisestä.

Miessivuosan Oscar-palkinnon voitti Troy Kotsur draamaelokuvasta CODA.

Kotsur on ensimmäinen kuuro mies, joka on voittanut Oscar-palkinnon näyttelemisestä. Elokuvassa Kotsurin vaimoa näyttelevä Marlee Matlin on aiemmin voittanut myös Oscar-palkinnon viittomankielisestä roolistaan vuoden 1986 elokuvasta Sanaton rakkaus.

Hiljainen hetki Ukrainan tilanteelle, Sean Penn uhosi sulattavansa Oscar-palkintonsa

Oscar-gaalassa pidettiin hiljainen hetki Ukrainan kansaa kohtaavan valloitussodan vuoksi.

Gaalassa puhunut, Ukrainassa syntynyt näyttelijä Mila Kunis sanoi, että on mahdotonta olla liikuttumatta sellaista hävitystä kohdanneiden sitkeydestä.

Punaiselle matolle ennen gaalan alkua saapuneilla elokuva-alan vaikuttajilla näkyi myös Ukrainaa tukevia taskuliinoja ja koristenauhoja.

Ennen palkintogaalaa oli väläytelty mahdollista Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin videopuhetta tilaisuudessa. Zelenskyi on taustaltaan myös itse näyttelijä.

Oscar-voittaja Sean Penn oli kehottanut CNN:n haastattelussa boikotoimaan Oscareita, jos ne järjestävä elokuva-akatemia ei ole suostunut Zelenskyin puhumiseen gaalassa.

”Jos näin on, sulatan Oscar-palkintoni julkisesti”, Penn kertoi haastattelussa.

Uutista päivitetty kello 8.52 lisätiedolla. Lisätty tietoa siitä, kuinka Ukrainan sota näkyi gaalassa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut