Viiden tähden Drive My Car on hitaan kerronnan mestariteos ja kaikkien aikojen Saab 900 -elokuva – lue elokuvan arvio tästä

Elokuva-arvio: Vähintään parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon lähes varmasti voittava Drive My Car on yksi hienoimmista Tšehov-filmatisoinneista koskaan.

Yūsuke Kafuku (Hidetoshi Nishijima) ja Misaki Watarin (Tôko Miura) lähtevät ajamaan Saabilla elokuvassa Drive My Car.

17.3. 19:12

Drive My Car on hitaan kerronnan mestariteos, odysseia vaietun surun ja vihan piilottamisesta ja lopulta sen kaiken katarttisesta purkautumisesta. Se on elokuva täynnä pieniä intiimejä hetkiä ja surullista rakkautta, joka välkkyy läpi lähes jokaisesta kuvasta, melkein kuin katsoja voisi itse koskettaa elokuvan hahmoja.

Elokuva kestää kolme tuntia, ja kolme tuntia on aina liikaa, mutta en voi panna tämän enempää pahakseni, koska kerrankin voi vilpittömästi sanoa, että matka itse on määränpää. Nopeita voittoja ei elämässä ole, eikä Saab 900:lla ole koskaan kiire mihinkään.

Ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Ryûsuke Hamaguchi on muokannut Haruki Murakamin samannimisen novellin elokuvaksi, joka on ottanut vaikutteita myös muista Murakamin Men Without Women -kokoelman novelleista.

Alkuperäinen novelli selittää myös, miksi elokuvan alkutekstit tulevat vasta noin 40 minuutin jälkeen: kaikki sitä edeltävä on prologia, eikä sitä ole novellissa. Samalla prologi on kaikkein murakamisin osa koko elokuvaa. Päähenkilö Yūsuke Kafuku (Hidetoshi Nishijima) harrastaa vaimonsa Oton (Reika Kirishima) kanssa seksiä, ja orgasmit vievät Oton outoihin maailmoihin, joista hän ammentaa uusia tv-sarjoja varten. Yūsuke kirjaa tarinat ylös, koska Oto ei niitä enää aamulla muista. Nyt Oto kertoo tarinaa teinitytöstä, joka on niin ihastunut luokkakaveriinsa, että murtautuu toistuvasti tämän kotiin ja jättää sinne aina jotain. Tarina muuttuu vähitellen oudommaksi (ja siitä tulee elokuvan toistuva teema).

Yhtenä päivänä Yūsuke tulee sattumalta kotiin etuajassa ja näkee Oton harrastamassa seksiä toisen miehen kanssa. Yūsuke poistuu hiljaa paikalta. Sitten Oto kuolee, yhtäkkiä, draama on käyty läpi, kysymykset jäävät kysymättä ja varsinainen elokuva, hiljalleen poriseva naturalistinen tragedia, alkaa.

Prologin Hamaguchi ja toinen käsikirjoittaja Takamasa Oe tekevät Murakamin tekstistä oman tulkintansa ja muuttavat sitä niin paljon, että elokuvaa tekee mieli kutsua juuri siksi parhaaksi Murakami-filmatisoinniksi.

Kaksi vuotta myöhemmin Oto jatkaa kuolleena Yūsuken elämässä. Päältä päin stoalainen Yūsuke on näyttelijä ja harjoittelee vuorosanojaan punaisessa Saab 900:ssaan. Näytelmä on Tšehovin Vanja-eno, jota Yūsuke ei ole kyennyt näyttelemään Oton kuoleman jälkeen. Mutta ehkä ohjata voi, Hiroshimassa! Eri tragediat kuroutuvat toistensa päälle.

On alusta asti selvää, että Yūsuke osaa jokaisen vuorosanan, kasetit ovat tärkeitä muista syistä. Ne ovat elokuvan todellinen soundtrack, sillä Drive My Car on tosiasiassa Vanja-enon kokeellinen metafilmatisointi, Tšehovin piinaavien taukojen ja rivien välissä olevien ajatusten ja tunteiden siirto valkokankaalle. Kuten Tšehovin novelleissa, Drive My Carissakaan ei oikeastaan tapahdu mitään.

Hiroshimassa Yūsuken ei anneta ajaa itse, koska aiemman ohjaajan kanssa tapahtui onnettomuus. Punainen Saab ja sillä ajaminen maailmalta paossa on Yūsuken henkireikä, jonka ohjaus ja kuvaus tekevät hyvin selväksi pitkillä otoilla loputtomilta vaikuttavilla teillä. Nyt hänen on kuitenkin hyväksyttävä pelkääjänpenkkiläisyys. Kuskiksi hän saa nuoren juron naisen, Misaki Watarin (Tôko Miura), joka osoittautuu maailman kenties parhaimmaksi kuljettajaksi.

Drive My Carissa ei pidetä kiirettä, koska matka on määränpäätä tärkeämpi.

Aluksi kaksikon kanssakäyminen muistuttaa Kaurismäen elokuvia, kunnes yhdellä illallisella Yūsuke vihdoin uskaltaa sanoa, että nauttii Misakin ajamisesta suunnattoman paljon. Ja kun kaksikko vihdoin sopii, että auton sisälläkin saa polttaa, mutta kumpikin nostaa savukkeensa kattoluukusta ulkoilmaan sanaakaan sanomatta, kunnioituksesta toisiaan kohtaan ja samalla myös symbolisen oven heidän ystävyydessään avaten, katson elokuvataidetta parhaimmillaan.

Yūsuke ohjaa Vanja-enosta monikielisen tulkinnan. Näyttelijät eivät ymmärrä toistensa puhetta, mutta kun tarpeeksi harjoitellaan, he ymmärtävät toisiaan. Jotain taianomaista tapahtuu, joskus, harvoin. Sitä teatteri on, ja elämä imitoi teatteria, ja elokuva imitoi kumpaakin.

Kōji Takatsuki (Masaki Okada) hakee mukaan näytelmään, Oton vanha yhteistyö- ja seksikumppani. Kōji vaikuttaa ärsyttävältä pyrkyriltä, mutta elokuvan puolivälin jälkeen Saabin takapenkillä nähdään kohtaus, joka muuttaa kertaheitolla käsityksen koko miehestä. Elokuva pakottaa katsojan muuttamaan käsityksensä: kamera ei suostu lähtemään Kōjin kasvoilta ja kyyneleiden kirkastamista silmistä ennen kuin koko tarina on kerrottu. Hän kertoo tarinaa meille, katsojille. Neljäs seinä rikkoutuu, enkä enää katso elokuvaa, katson ja kuuntelen Kōjia, uskon kaiken. Saab 900:n sisään mahtuu pieni maailma.

Vaikka kaikki elokuvan päähahmot vellovat menneessä, takaumia ei ole. Tekijät ovat ymmärtäneet, että paljon kiinnostavampaa on, mitä tapahtuu tässä ja nyt. ”Mitä me voidaan tehdä? Meidän täytyy elää!” sanoo Sonja Vanja-enossa. Se on ainoa elämänohje, jonka Drive My Car kolmessa tunnissa antaa.

Kaikkien aikojen Saab 900 -elokuva.

Drive My Car (Doraibu mai kā)

★★★★★

Ohjaus: Ryusuke Hamaguchi.

Kesto: 179 min.

Ikäraja: K12.

Pääosissa: Hidetoshi Nishijima, Tōko Miura, Masaki Okada ja Reika Kirishima.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut