Tampereella kuvattu Suomen ensimmäinen Hollywood-elokuva Dual nähdään Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina – katsoimme elokuvan ennakkoon, tältä se näyttää

Ensimmäinen Suomessa kokonaan kuvattu Hollywood-elokuva Dual saa lauantaina Euroopan ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla kutsuvierastapahtumassa. Dual on vähän outo ja pikkuisen pelottava, mutta ainakaan se ei ota itseään liian vakavasti.

Dual on satiirinen tieteiselokuva, joka voisi tapahtua missä ja milloin vain. Todellisuudessa Aaron Paul (vas.) ja Karen Gillan treenasivat tappajan vaistojaan Tampereen maisemissa.

11.3. 18:03

Aamulehti

Kaukana ovat ajat, jolloin suomalaiskatsoja saattoi Hollywood-elokuvien lopputeksteistä bongata vain yhden suomalaisnimen, eikä hänkään yleensä ollut edes syntynyt Suomessa.

Syksyllä 2020 koronapandemian hiljentämä Tampere sai yhdysvaltalaisen tuotantoyhtiön XYZ Filmsin kuvaamaan elokuvansa kokonaan Suomessa.

Dual

Yhdysvaltalainen satiirinen tieteiselokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Riley Stearns.

Pääosissa Karen Gillan ja Aaron Paul.

Elokuva kuvattiin Tampereella syksyllä 2020.

Maailman ensi-ilta Sundancen elokuvajuhlilla Yhdysvalloissa tammikuussa 2022.

200 suomalaistekijää

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut