Vilja-Tuulia Huotarisen palkitusta romaanista tehdään elokuva - Elokuvat - Aamulehti

Vilja-Tuulia Huotarisen palkitusta romaanista tehdään elokuva – kirjailija valmistautuu tunteikkaaseen ensi-iltaan, sillä 10 vuotta täyttävä kirja tuo kipeitä muistoja mieleen

Kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenromaani Valoa valoa valoa voitti Finlandia Juniorin ilmestyessään vuonna 2011. Nyt kirjasta kuvataan elokuvaa, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat sisarukset Inari ja Juuli Niemi.

Vilja-Tuulia Huotarisen romaaniin Valoa valoa valoa perustuvaa elokuvaa on kuvattu tänä kesänä. Huotarinen kuvattiin elokuussa 2018 vanhempien kotona Lempäälän Säijässä. Kotiseutu oli mielessä romaania kirjoittaessa.

12.9. 7:08

Aamulehti

Vilja-Tuulia Huotarisen palkitusta romaanista Valoa valoa valoa on tekeillä elokuva, jonka on määrä valmistua ensi vuonna.

– En malttaisi odottaa, kirjailija sanoo heti aluksi.

Romaani julkaistiin vuonna 2011, kymmenen vuotta sitten. Elokuvaoikeuksista alettiin keskustella jo melko pian sen jälkeen.

Rahoituksen ja tuotannon varmistuminen on usein pitkä prosessi, ja Huotarinen oli valmistautunut siihen, että suunnitelmat voivat kaatua.

Tänä kesänä elokuvaa on kuitenkin kuvattu Virossa, ja lyhyiden syyskuvausten jälkeen materiaali on purkissa marraskuussa. Käsikirjoittajana toimii Juuli Niemi ja elokuvan ohjaa Inari Niemi. Sisaruskaksikko tunnetaan esimerkiksi draamakomediasta Kesäkaverit.

Runollisuus kääntyy kuvaksi

Huotarinen kertoo videopuhelun välityksellä, ettei ole itse osallistunut elokuvan tekoon. Lempäälästä kotoisin oleva kirjailija asuu nykyään vuoroin Helsingissä ja vuoroin puolisonsa kotimaassa Islannissa, ja hän vastaa puheluun Reykjavikista.

Kollegalta saadun ohjeen mukaan on parasta tehdä tekijänoikeussopimus ja juosta sitten karkuun niin kovaa kuin pääsee. Niin hän on pitkälti tehnytkin, sillä hän on halunnut jättää elokuvan teon sen taiteenlajin ammattilaisten käsiin.

Kielellä leikittelevä Valoa valoa valoa on runomaista, ilmavaa proosaa. Tunnelmaa rakennetaan sillä mitä sanotaan ja mitä jätetään sanomatta.

Huotarinen uskoo, että ohjaajaa on kiehtonut juuri kirjan tunnelman välittäminen, ja että se onnistuu muilla keinoin.

– Elokuvassahan on monia keinoja saada kuvalla näkyviin sellaista, missä ei tarvita aina sanoja.

Vilja-Tuulia Huotarinen

Kirjailija ja runoilija.

43-vuotias. Kotoisin Lempäälän Säijästä, opiskellut Tampereella.

Finlandia Junior -palkinto romaanille Valoa valoa valoa vuonna 2011.

Useita runoteoksia ja proosaa. Viimeisin, runoteos Omantunnon asioita julkaistiin syksyllä 2020.

Työstää tällä hetkellä Islantiin sijoittuvaa romaania aikuisille.

Asuu nykyisin Islannin Reykjavikissa ja Helsingissä.

Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi pientä lasta.

Kotiseutu mielessä

Huotarinen arvelee, että elokuvan näkeminen nostaa aikanaan tunteet pintaan, sillä kirja on tekijälleen henkilökohtainen.

– Minähän odotan, että saan itkeä elokuvan läpi ensi-illassa, enkä ihan pelkästään ilon kyyneleitäkään. Se on minulle koskettava teos, Huotarinen sanoo.

Romaani kertoo kahdesta 14-vuotiaasta tytöstä, rakkaudesta ja menettämisestä.

– Kirjahan on myös selviytymiskertomus, mutta sen tragedia ei ole pelkästään kuolema, vaan se, että nuoret jäävät yksin.

Tapahtumapaikkoja ei sijoiteta kartalle, mutta Huotarinen on itse kotoisin Säijän kylästä Lempäälästä. Kotiseudun paikat ja ihmiset ovat olleet mielessä teosta kirjoittaessa.

Valoa valoa valoa sijoittuu vuoteen 1986, kesään Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Romaanin valo on säteilevää ydinvoimaa, niin kaukana Neuvostoliitossa räjähtäneen reaktorin kuin ihmistenkin. Voimala on täynnä energiaa ja samalla täysin arvaamaton, ja samaa elämän ja tuhon voimaa on romaanin nuorissa.

Huotarisen omaa teini-ikää leimaa 1990-luvun lama. Ympärillä oli paljon perheitä, joissa asiat eivät olleet kunnossa.

– Se näkyi koulussa ja ihan lähipiirissä. Ja ihmisiä kuoli ihan liikaa. Minunhan piti jättää tarinasta pois kuolemia, kun ei kukaan uskoisi muuten. Fiktion täytyy olla uskottavaa, elämän ei.

Valoa valoa valoa -teos sijoittuu nimeämättömälle pikkupaikkakunnalle ja kesään 1986. Huotarinen eli omaa nuoruuttaan Lempäälän Säijässä 90-luvun laman aikaan.

Nuortenkirja kaikenikäisille

Valoa valoa valoa sai ilmestyessään lasten- tai nuortenkirjallisuudelle myönnettävän arvostetun Finlandia Junior -palkinnon.

Nuortenkirjaksi määrittely tapahtui kustannusvaiheessa. Huotarinen ajatteli kirjoittavansa kaikenikäisille, ja niin oikeastaan kirjoittikin, sillä paljon palautetta on tullut teoksesta liikuttuneilta aikuisilta.

Joskus teoksen rankkoja teemoja on kauhisteltu, sillä kirja käsittelee mielenterveyttä ja itsemurhaa. Jonkin verran porua herätti sekin, että keskiössä on kahden nuoren teinitytön suhde.

Jotkut paheksuivat seksin kuvaamista nuortenkirjassa. Huotarinen ymmärtää aikuisten huolta mutta pohtii, että hahmojen seksuaalisuus on teoksessa selkeästi myönteinen voima ja merkki siitä, että he ovat elossa ja lähellä toisiaan.

Elokuvaa on kuvattu heinä- ja elokuussa, marraskuussa on vielä lyhyt kuvausjakso.

Naiseuden näyttelyä

Päähenkilöt ovat tyttöjä, kuten Huotarisen teoksissa usein. Sukupuolen kuvaaminen on kirjailijalle aina hieman kaksijakoista.

Hän toivoo, että sukupuolten moninaisuus nähtäisiin tulevaisuudessa paremmin. Siksi tekisi mieli riisua hahmoilta sukupuolet ja näyttää ihmiset ihmisinä, mutta toisaalta naiseuteen liitettyä historiallista painoa on mahdotonta unohtaa, sillä se vaikuttaa jokaisen elämään.

Huotarinen ajattelee, että sukupuoli on eräänlaista performanssia, esitystä, jota rakennetaan tietyillä asioilla. Hän tutkii usein taiteessaan sitä, mitä piirteitä naiseuteen liitetään kulttuurissamme.

Myös palkintoromaanin maailmassa pölisee kuolleen äidin puuteri, kammataan lettikiharoita sekä puetaan ja riisutaan naamioita aikuistumisen rajamailla.

Valoa valoa valoa -elokuvan pääosissa nähdään Anni Iikkanen ja Rebekka Baer. Iikkanen muistetaan Luuserit-sarjasta, Baer Häräntappoase-sarjasta.

Palautetta yhä

Romaani ilmestyi 10 vuotta sitten. Huotarinen kuvaa sen kirjoittamista hengästyttäväksi kokemukseksi, samoin kuin sen saamaa suurta vastaanottoa.

Teos on tavallaan kunnianosoitus niille, jotka eivät Huotarisen omassa nuoruudessa selvinneet. Ne ihmiset ovat vieläkin usein kirjailijan mielessä. Surusta ei pääse yli, mutta kirjoittamalla poismenneet tulevat hänen mukaansa lähemmäksi.

Vielä tärkeämpää hänestä on, että kirja on antanut muille keinoja kohdata tunteitaan. Huotarinen saa yhä toisinaan koskettavaa palautetta teoksesta, josta moni on löytänyt lohtua.

Jotain olennaista tiivistynee teoksen tunnetuimpaan sitaattiin:

”Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni. Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni.”

Huotarisella oli kirjoittaessaan ajatuksena saada ihmiset katsomaan myös elämän nurjia puolia, sillä ne ovat yhtä totta kuin hyvätkin.

– Ja se mikä on hyvää on kuitenkin tosi hyvää, vaikka se joskus loppuu lyhyeen. Elämä on tosi arvokas, on se minkä pituinen onkaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos