Pitkään ensi-iltaansa odottanut Peruna saa kriitikolta komeat neljä tähteä – Keskiaikaan sijoittuvan kotimaisen komedian idea on nerokas, eikä se sorru helppoihin irtovitseihin - Elokuvat - Aamulehti

Pitkään ensi-iltaansa odottanut Peruna saa kriitikolta komeat neljä tähteä – Keskiaikaan sijoittuvan kotimaisen komedian idea on nerokas, eikä se sorru helppoihin irtovitseihin

Elokuva-arvio: Joonas Nordman naurattaa kovaonnisena 1600-luvun kasvuyrittäjänä, joka nauriinjärsijöiden Suomessa etsii menestystä uudella mullistavalla mukulatuotteella.

Joonas Nordmanin bisnesvainu haistaa perunassa potentiaalisen hittituotteen. Samaa potentiaalia on myös tässä Joona Tenan ohjaamassa kotimaisessa komediassa.

12.8.2021 20:11

Joona Tenan ohjaama ja Pekko Pesosen käsikirjoittama Peruna ansaitsee kehut jo silkalla aihevalinnallaan. Keskiajalle sijoittuvia elokuvia, puhumattakaan keskiaikakomedioista, ei ole Suomessa turhan usein nähty. Se edellinen taisi olla Spede-tuotanto Noin 7 veljestä. Komedia saapui naurattamaan rahvasta Herran Wuonna 1968, joten oli jo aikakin saada hupailulle seuraa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut