Nokialaisen Heikki Heinon Milla Magia -auto kahmi pokaaleja viikonlopun Hot Rod & Rock Show’ssa

Mercuryn rakentaja Heikki Heino pokkasi pokaalin kolmessa eri sarjassa. ”Olo on edelleen täysin häkeltynyt”, nokialainen jenkkiautoharrastaja kertoo.

Heikki Heinon nimi kuulutettiin palkintojenjakoon kolme eri kertaa Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa järjestetyssä Hot Rod & Rock Show -tapahtumassa.

Aamulehti

Nokialaisen Heikki Heinon rakentama Mercury Monterey -50 sai suitsutusta viikonlopun Hot Rod & Rock Show’ssa Tampereella. Makein palkinto Heinolle oli alan piireissä korkealle arvostettu People Choice -voittajapokaali. ”Yleisöpalkinnon voittaja valitaan lippuäänestyksellä. Tulos on siten täysin ehdoton. Yllätyin ja häkellyin täysin, kun nimeni kuulutettiin tämän palkinnon saajaksi. Huh, huh, oli se kyllä kova juttu”, Heino kertoi maanantaina.

Milla Magia -lempinimen saanut Mercury ylsi omassa Kustom Car -luokassaan hopealle. Lisäksi näyttelyn naistoimitsijat valitsivat sen Ladies Choice -palkinnon voittajaksi. ”En todellakaan hävinnyt huonolle Kustom Car -luokassa, sillä sen voitti kansainvälisesti menestyneen autonrakentajan, ruotsalaisen Ulf Kusendahlin Buick Super Sedanette -41. Buickin viimeistely edustaa pykälän kovempaa tasoa kuin oma Mercuryni, ja tuomaristo valitsi sen ansaitusti koko näyttelyn parhaaksi autoksi. Sain Kusendahlilta vuolaita kehuja autostani, ja myös muut alan asiantuntijat antoivat älyttömän hyvää palautetta. Se tuntui mukavalta kaiken kokemani jälkeen.” Heino rakensi autoaan peräti 19 vuotta, ja matkan varrelle osui isoja vastoinkäymisiä.

Voit lukea Mercuryn koko tarinan tästä:

Lue lisää: Tamperelaisesta autotallista paljastui henkeäsalpaava näky – Tällainen on täysin poikkeuksellinen auto, jota Heikki Heino on tehnyt 19 vuotta törkeästä huijauksesta huolimatta

Mercuryssä kiitosta keräsivät tyylin lisäksi onnistunut maalaus ja verhoilu. ”Ennen näyttelyä automaalari Ville Hukkanen kiillotti autoa laikkakoneella kaksi pitkää iltaa. Kyllä se sitten kiilsikin!”

Seuraavaksi Heino saattaa autonsa katsastus- ja rekisteröintikuntoon. Auton voi bongata kesällä autoalan tapahtumissa Pirkanmaalla. Yksi niistä on Hot American Car Show Ideaparkissa 10. kesäkuuta. Lisäksi Heinon suunnitelmissa on osallistua kansainvälisiin autonäyttelyihin Norjassa ensi syksynä ja Ruotsissa keväällä 2024.

Lista

Pirkanmaan muut palkitut

Classic Bike -luokka: 1. Indian Chief -23, Tapio Koskinen, Siuro.

Clubs: 1. Siuro Cruisers.

Custom Bike: 1. H-D Early Showel -69, Teppo Nummela, Pälkäne.

Mobiilit: 1. Opel Kapitän -52, Tuukka Perkola, Orivesi. 2. Mercedes Benz TXP 300 -53, Ari-Pekka ja Maija Lällä, Pirkkala. 3. Chrysler Eight DeLuxe Cabriolet -31, Suma, Siuro.

Street Rod: 2. Ford Tudor -37, Risto Vuorela, Tampere.

Styling Car: 2. Ford S-Max, Henriikka Veneskoski, Tampere. 3. Toyota Yaris -99, Jarmo Sampo, Nokia.

Personal Car: 3. Studebaker Commander -50, Hannu Jaakkola, Virrat.

Special Awards: 1. Ford Roadster -33, Esa Eklund, Nokia. 3. Ford Roadster Pick Up -29, Sami Silvola, Nokia.

Special Award: 16-vuotias nokialainen Max Eklund palkittiin hänen rakentamastaan Supermoto-luokan pyörästä. Eklundin rakentama Aprilia SX 125 palkittiin aiemmin huhtikuussa Jyväskylässä järjestetyssä moottoriypyöräalan tapahtumassa Supermoto-luokan parhaana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut