Tämä tiedetään nyt joulun menoliikenteestä ja tämä paluusta – katso tästä pullonkaulat ja keliennuste

Jos haluaa ajaa hyvässä kelissä, tästä jutusta selviää, milloin sellainen hetki on.

Ennusteen mukaan joulun menoliikenteen ruuhkat osuvat perjantaille. Torstaina liikenne ruuhkaantui Paasikiventiellä.

22.12.2022 16:15

Aamulehti

Selvitimme, milloin joululiikenteessä ovat pahimmat ruuhkat meno- ja paluupäivinä ja millainen ajokeli näinä päivinä vallitsee.

Milloin ovat joululiikenteen pahimmat ruuhkat tänä vuonna, Fintrafficin Tieliikennekeskus Tampereen tieliikenneoperaattori Jori Hildén?

”Ennusteen mukaan perjantaina puolenpäivän ja iltakuuden aikaan. Osa lähtee kyllä matkaan torstainakin. Menoliikenne jakaantuu kahdelle päivälle.”

Millä teillä ovat pahimmat ruuhkat?

"Kolmostiellä ja Nelostiellä. Toki Ysitielläkin Jyväskylän suuntaan. Voiko ruuhkasta puhua – katsotaan nyt, miten ihmiset liikkuvat.”

Näkeekö reaaliaikaista ruuhkatilannetta mistään?

”Näkee. Liikennetilanne.fintraffic.fi/pulssi-osoitteesta. Sieltä näkee tieliikenteen, raideliikenteen, lentoliikenteen ja meriliikenteen tilanteen.”

Millä perusteella joulun liikenne-ennusteet tehdään?

”Liikenteen aiempien vuosien automaattimittauksien perusteella. Koronan aikaan oli vähän rauhallisempaa, mutta nyt ollaan palattu vanhaan ja ihmiset ovat ruvenneet liikkumaan.”

Miten pahimpia ruuhkia voi välttää?

”No kun eivät kaikki lähtisi liikkeelle samaan aikaan.”

Kannattaako katsoa jopa eri reittejä ruuhkien välttämiseksi?

"Varmaan niinkin voi tehdä, mutta eipä reiteille hirveästi vaihtoehtoja ole, koska alemman luokan tiet eivät ole yhtä hyvin kunnossa pidettyjä kuin isot tiet.”

Milloin suurin paluuliikennesuma on?

”Kyllähän se varmaan sinne tapaninpäivään menee, vaikka paluuliikenne jakaantuu kahteen: osa lähtee ajelemaan joulupäivänä ja loput tulevat tapanina. Paluuliikenne ajoittuu noina päivinä varmaan iltapäivän kolmesta iltakuuteen, seitsemäänkin. Aika myöhäänkin vielä voi olla liikennettä.”

Mitä vielä haluaisit sanoa?

”Huomenna aamupäivällä ennusteiden mukaan pakastaa ja saa varautua, että on liukasta, varsinkin pikkuteillä.”

Miltä näyttää ajokeli joulun menoliikenteessä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen?

”Tänään torstaina ollaan vielä plussan puolella Kainuun korkeuksille asti. Sinne asti on aika harmaata ja monin paikoin tulee vähän tulee vettä ja vesitihkua. Tänään on parempi ajokeli kuin huomenna.”

”Ensi yön aikana lähtee pakastumaan lännestä alkaen ja huomenna aamupäivällä Pirkanmaalla voi jo olla pakkasta.”

Millainen ajokeli on perjantaina?

”Perjantaina lämpötila putoaa ja on sitten jo laajemmin pakkasta eteläisimmässä suomessa. Kosteat tienpinnat pääsevät jäätymään ja jonkin verran tulee lumisadetta Etelä- ja Keski-Suomessa. Tampereen suunnallakin tulee lunta joitakin senttejä.”

Miltä näyttää paluupäivien sää?

”Joulupäivä näyttää oikein poutaiselta suurimmassa osassa maata. Pakkasta on koko maassa ja varmaan ihan aurinkokin pääsee paistamaan.”

Entä tapaninpäivänä?

”Aamupäivä ja iltapäivä näyttävät vielä ihan hyviltä. Tapaninpäivänä on muutama pakkasaste Pirkanmaalla ja Etelä-Suomessa. Lapissa ja Itä-Suomessa on kylmempää. Tuuli vähän voimistuu, muttei ainakaan päivällä pitäisi vielä sataa lunta ainakaan Etelässä. Ehkä Lapissa tulee jonkin verran lunta.”

”Vasta tapaninpäivän ja seuraavan päivän välisenä yönä saattaisi eteläänkin levitä vähän lumisateita. ”

Mitä haluaisit vielä sanoa?

"Perjantaita kannattaa tarkkailla, jos on lähdössä liikkeelle. Kannattaa tarkistaa kelivaroitukset, että onko lumisadetta paljon matkalla tiedossa. Sitten voi ehkä muokata aikataulua.”

Mistä kelivaroitukset näkee?

”Osoitteesta www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset. Siellä on viiden päivän varoitukset.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut