Sähköautojen määrä tuplaantunut lyhyessä ajassa Pirkanmaalla – Katso, millä oman kuntasi uudet autot kulkevat

Täyssähköautojen osuus uusista autoista ohitti jo hybridit Pirkanmaalla. Uusista autotilauksista ehkä jopa puolet jollain automalleilla on täyssähköautoja, arvioi professori. Katso, kuinka moni kotikunnassasi ajaa sähköautolla.

Julkisten latauspisteiden määrä on kasvussa. Silti moni lataa autoa pääasiassa kotona tai työpaikalla.

22.9. 5:00

Aamulehti

Siirtymä sähköautoihin kiihtyy Suomessa ja Pirkanmaalla.

Elokuussa täyssähköjen osuus uusista henkilöautoista oli Pirkanmaalla lähes 25 prosenttia.

”Ladattavia hybridejä on ollut uusista rekisteröinneistä Suomessa noin 20 prosenttia jo muutaman vuoden ajan”, kertoo professori Heikki Liimatainen Tampereen yliopiston liikenteen tutkimuskeskus Vernestä.

Täyssähköautojen osuus on kasvanut pikku hiljaa, ja nyt elokuussa osuus oli yli 20 prosenttia koko Suomessa. Samalla ladattavien hybridien osuus kaikista henkilöautoista laski hieman.

Tiedot selviävät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista.

Uusien autojen toimitusajan ovat tällä hetkellä hyvinkin pitkiä johtuen maailmanlaajuisesta materiaalipulasta. Sisässä on paljon tilauksia, jotka eivät vielä näy rekisteröintitilastoissa.

”Uusista tilauksista jo hyvin suuri osa, ehkä jopa puolet jollain automalleilla, on täyssähköautoja. Todennäköisesti sähköautojen osuus aika nopeasti kasvaa, kun niitä saadaan kuluttajille ja rekisteröintiin asti”, Liimatainen arvioi.

Kysyntä vahvaa

”Täyssähköautojen kysyntä on ollut koko ajan kasvussa”, vahvistaa autoliike Metroauton toimitusjohtaja Jussi Rapala.

”Sähköautoihin tulee koko ajan lisää vaihtoehtoja, mikä edistää kysyntää.”

Rapalan mukaan sähköauton kiinnostavuutta lisää se, että sähköllä ajaminen on nousseillakin sähkönhinnoilla selkeästi edullisempaa kuin bensiinillä ja dieselillä.

Myös K-Autolla sähköautojen kysyntä on vahvaa. ”Mallistostamme myymme eniten täyssähköautoja”, kertoo myyntipäällikkö Jarmo Sipiläinen Tampereen liikkeestä.

”Tilauskannassa on paljon autoja sisässä. Rekisteröintitilastot muuttuvat vielä paljon positiivisemmiksi sitten, kun nämä autot saapuvat.”

Heikki Liimatainen mainitsee, että uusissa autoissa sähköautojen osuus kasvaa nopeasti, mutta kokonaisuutena autokanta uudistuu hitaasti.

Hänen mukaansa 4–5 prosenttia autokannasta uusiutuu vuosittain. ”Vie pitkän aikaa, että muutos näkyy koko autokannassa merkittävästi.”

Määrä tuplaantui

Viimeisten 1,5 vuoden aikana sähköautojen määrä Pirkanmaalla on tuplaantunut 1 500:sta yli 3 200:een.

Prosentuaalisesti eniten sähköautoja on tuona aikana rekisteröity pieniin kuntiin Juupajoelle, Kihniöön, Hämeenkyröön, Vesilahdelle ja Urjalaan. Näissä kussakin sähköautojen määrä on 18–20 prosenttia ensirekisteröidyistä autoista.

Sama ilmiö näkyy valtakunnallisestikin. Vaikka prosentit pienissä kunnissa voivat ovat isoja, määrä saattaa olla vain muutamia autoja.

Pirkkala poikkeaa Pirkanmaan muista kunnista siinä, että siellä tähän mennessä suurin vuosi sähköautojen hankinnassa oli jo vuonna 2020.

Isoista kaupungeista sähköautojen osuus rekisteröinneistä viimeisten 1,5 vuoden aikana on suurin Helsingissä, 16 prosenttia. Tampereella osuus on 12 prosenttia eli sama kuin koko maassa keskimäärin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut