Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ajanviete

Teemu Pukki täyttää 30 vuotta – hauska kuvapari näyttää maalitykin muutoksen: ”Olisiko hän itsekään uskonut” Sdp:n puoluekokous siirtyy kesäkuulta elokuun loppuun – Tampere-talo säilyy kokouspaikkana Iltapäivälehdet: Presidentti Niinistö myöntää esittäneensä kriisiryhmän perustamista – "En missään tapauksessa ajattele, että sillä olisi mitään päätäntävaltaa" Tulosta kartta tästä ja lähde metsään nauttimaan liikunnasta – Aamulehti ja paikalliset suunnistusseurat lanseerasivat koronaturvalliset omatoimirastit Virolaisvalmentaja jatkaa Akaa-Volleyssa – Tältä näyttää sopimustilanne ensi kauteen Absurdit kuvat: Valko-Venäjällä katsomot täynnä koronasta huolimatta – osa faneista juhli ilman paitaa Nyt tarvitaan apua, jotta kaikki voivat pitää yhteyttä toisiin ihmisiin Keväinen sää on hellinyt Pirkanmaata, auringosta ehtii nauttia vielä hetken – Ensi viikolla säässä tapahtuu Pirkanmaalla jyrkkä käännös Hervannan valtaväylän varrella olevalle kukkulalle kohosi muodostelma, joka muistuttaa erehdyttävästi Stonehengeä – tästä on kyse Grönlanti kielsi alkoholin myynnin poikkeusaikana – Helsingin sotejohtaja esittää samaa Suomeen Rauhoitu ja rentoudu virtuaalisesti ohjatun yin-joogan parissa – katso joogatunti täältä Suomalaisia lääkäreitä ja hoitajia yritettiin saada apuun koronaviruksen runtelemaan Espanjaan – aikeet peruuntuivat New York Rangersin ja Knicksin omistajalla koronavirustartunta Poliisilla kiireinen viikonloppu Tampereella: kun ihmiset lakkasivat liikkumasta kaduilla, poliisi sai tutkittavakseen erilaisia tapauksia Mikael ja Emmi Granlundin suuri suru: Lapsi syntyi kuolleena Kaisa Mäkäräinen paljastaa HS:lle: ura olisi jatkunut, jos huippuvalmentaja olisi saatu maajoukkueeseen Mökki ja metsä kutsuvat kaupunkilaisia koronaa karkuun – kesämökit ovat täyttyneet Kihniön Nerkoonjärvellä varoituksista huolimatta Taysin ja HUS:n ylilääkärit ja professori kirjoittavat: Lieväoireinen voi tartuttaa viruksen Ihmisen huolien lukumäärä pysyy ennallaan Kaikki koronaviruksesta: Suomessa 11 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemaa, tehohoidossa 41 ihmistä Tällaisena et ole ennen nähnyt Tampereen keskustaa lauantai-iltana: Juhlijat jäivät kotiin, yksinäinen poliisiauto päivysti Hämeenkadulla Näytimme sunnuntain jumalanpalveluksen Tampereen Tuomiokirkosta – tallenne katsottavissa tästä Elina Gustafsson lataa suorat sanat nyrkkeilyn olympiakarsinnoista – mittelöt keskeytettiin, nyt kolmella todettu tartunta: ”Ei siellä ollut mitään ohjeita” Viisi uutta varmistunutta koronavirustartuntaa Pirkanmaalla – THL: Taysin erityisvastuualueella kahdeksan ihmistä sairaalahoidossa Eriika ja Heikki Mansikka ostivat Pirkkalasta ränsistyneen tiilirakennuksen ja remontoivat siitä ainutlaatuisen 600 neliön kodin – ”Tämä ei pyydä mitään anteeksi” Illanvietossa syntyi idea, jonka nerous hoksattiin vuosikausia myöhemmin – Olympiastadionin ampumahiihtokisa ei kiinnostanut juuri ketään Pirkanmaalla on toiseksi eniten todettuja koronatapauksia Suomessa: Onko Pirkanmaan eristämistä suunniteltu? Näin vastaavat THL ja oikeusministeri Henriksson Pirkkalalaisella Heikki Mansikalla oli poikkeuksellisen addiktoiva työ, jossa vaikeinta oli lopettaa se – Tuttu ääni kotipihalla muistuttaa yhä vanhasta urasta Vuosia tyhjillään olleen Etelä-Hervannan koulutalon purkutyöt on aloitettu – ilkivallasta kärsinyt koulutalo katoaa muutamassa kuukaudessa Tutkija perehtyi Viiltäjä-Jackin uhrien tarinoihin ja sai selville uusia asioita: ”Kaikki tietoni näistä naisista olivat vääriä” Tässä lisää Hannu Mänttärin klassikkoarvoituksia – onnistutko selvittämään kaikki 45 sanakieppiä? Rivitalo tuhoutui asuinkelvottomaksi tulipalossa Pirkkalassa – pelastuslaitos evakuoi 12 asukasta Nyhjärit vastakkain Valko-Venäjän liigassa – saavatko Neman Grodno ja FK Vitebsk aikaan maaliakaan? Tässä ovat Hannu Mänttärin kasviaiheisen kuva-arvoituksen oikeat vastaukset – saitko kaikki 90 oikein? Tammerkosken rannalta puretun tehtaan perintö rikastuttaa yhä suomalaisia mahtisukuja – Mikael von Frenckellin vaikea ratkaisu osoittautui oikeaksi: ”Ei kaduta pätkääkään” Nämä kuusi huippuammattilaista työskentelevät nyt etulinjassa Pirkanmaalla – Haastattelimme koronavirusepidemian sankareita: ”En ole yöuniani menettänyt" Päivän leffapoiminnat: Zabinskin pariskunta piilotti vainotut eläintarhaansa – toisen maailmansodan aikaan sijoittuvasta draamasta puuttuu rohkeutta Radioarvio: Elämyksellinen matka pelon alkuperän jäljillä – moniulotteisessa dokumentissa pohditaan traumojen vaikutusta elämänvalintoihin Kokonaisharkinta koronatilanteessa on todella vaikeaa – miten päätöksissä painotetaan akuuttia tilannetta ja vain kuviteltavissa olevaa tulevaisuutta? Lotossa yksi täysosuma – voittajalle 6,5 miljoonaa euroa Yli 670 ajoneuvoa käännytettiin Uudenmaan rajalta lauantaina – 65-vuotiaan miehen epäillään ajaneen rajan yli laittomasti kaksi kertaa, takaa-ajossa loukkaantui poliiseja Koristetakka kärysi kerrostalossa Tampereen Kuninkaankadulla – asukas alkusammutti, pelastuslaitos hoiti homman loppuun Kauden pokaalit jäävät jakamatta myös korisjunnuille – Katso Pyrinnön sijoitukset päättyneissä nuorten SM-sarjoissa Wilma-viesti ei riitä alakoululaiselle – ”On iso juttu, että opettajan naama näkyy ruudulta joka aamu”, sanoo erityispedagogi ja perää rutiineja myös etäopetukseen Kuulutukset kaikuvat tyhjille laitureille Tampereen rautatieasemalla: ”Neljästä viiteen matkustajaa on noussut juniin Tampere–Helsinki-välillä” Koronavirus toi huonoja uutisia Norjan hiihdolle Texasissa ja Ohiossa lähes kaikki abortit on peruttu koronaviruksen vuoksi – raskaudenkeskeytyksen saa vain, jos raskaus vaarantaa äidin hengen tai terveyden Tampereen ja Pirkanmaan keskeinen vaikuttaja ja kehittäjä Matti Hokkanen on kuollut Näin harjoittelet kotona: Juniori ja vanhempi, ota perusliikkeet haltuun liigapelaajan kanssa Ilveksen ja Tapparan fanien ei kannata pettyä hankintoihin