Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaupallinen yhteistyö: Pirkanmaan Yrittäjät - Lähimatkailu on tämän kesän suurin trendi – Kotiseutumatkailun imu sataa monen muunkin palvelualan yrityksen laariin

Mediasta saa nyt lukea reippaanpuoleisesti siitä, kuinka eri matkailukohteet alkavat avata toimintaansa. Nämä ovat hienoja uutisia, sillä se oli oikeastaan epidemian aikana kaikista pahiten pataansa saanut toimiala. Myös ulkomaanmatkailu on pikkuhiljaa nousemassa, mutta moni pitää sitä ainakin tulevana suvena liian suurena riskinä. Thaimaat ja Riminit jäävät väliin. Huomionarvosta on sekin, että mökkikauppa käy vilkkaana. Sekin on monelle pienemmän paikkakunnan elinkeinoelämällä tärkeää. Lähimatkailusta alettiin keskustella laajemmin noin kymmenkunta vuotta sitten. Silloin purjeisiin tullut tuuli jäi kuitenkin laimeaksi. Ajatus oli kuitenkin hyvä, sillä monikaan ei ole oikeasti tutustunut kotiseutunsa matkailutarjontaan. Suunta on aina ollut kauemmas. Sittemmin kasvava ympäristötietoisuus on nostanut puhurin aivan uusille luvuille. Ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä maailmaa kohdannut pandemia, aletaan matkanteossa puhua jo ennätyslukemissa. Monesti turistikohteissa kuulemme retkillä paikallisia tarinoita, joissa meille tuntemattomat henkilöt ovat tehneet sitä ja tätä. Aivan yhtä mielenkiintoisia tarinoita on meillä, mutta vain lähempänä. Pitää vain lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Pirkanmaan kunnat sekä maakuntaan pian liittyvä Kuhmoinen ovat täynnä mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja palveluita, joita monikaan ei ole tullut aiemmin ehkä edes ajatelleeksi. Hyvä puoli on, että näistä kaikki ovat päivämatkan päässä. Pirkanmaalla on myös upeita luontokohteita, museoita ja risteilyitä, joihin kannattaa tutustua. Tämä poikkeusvuosi voisi olla meille kaikille lähimatkailun vuosi. Käytäisiin katsomassa maakunnan mielenkiintoisia nähtävyyksiä, nauttimassa maakunnan hyvistä palveluista, tekemässä paikallisia ostoksia ja nauttimassa hyvistä ravintoloista. Näitä kaikkia löytyy Pirkanmaalta yllin kyllin. Lähimatkailulla on vielä tulevaa suveakin laajempiakin merkityksiä. Jos ei puhutapelkästään hiilijalanjäljen vähentämisestä, niin lähimatkailulla on nyt suurempi merkitys kuin koskaan palvelusektorin olemassaololle. Tänä kesänä, kun suuret yleisötapahtumat on peruttu, meidän kaikkien panos hyvien palveluiden säilymiselle on ratkaiseva. Jatkossa sitten tapahtumat varmasti kantavat enemmän paikallisia palveluntuottajia, ellemme sitten saa lähimatkailusta uutta normaalia lomanviettotapaa. Näin kesälomien alla en malta olla lopettamatta hyvän kesän toivotusta perinteisiin sanoihin. Jos jokainen meistä ostaisi pirkanmaalaisia tuotteita tai käyttäisi palveluita 10 eurolla kuussa lisää, niin loisimme vuositasolla maakuntaan 1 000 uutta työpaikkaa. Hyvää kesää lähimatkailun merkeissä!