Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kaupallinen yhteistyö: Käyttöauto - Puolet Suomessa myydyistä lataushybrideistä on Volvoja – Diesel on edelleen paljon ajavan valinta

Volvo saavutti Suomessa viime vuonna yhtiön 92-vuotisen historiansa korkeimman markkinaosuuden. Kahdeksan prosentin valtakunnallinen myyntiosuus on samalla maailman toiseksi korkein heti Ruotsin jälkeen. Volvo on panostanut autojen turvallisuuden ohessa vahvasti hybridi- ja sähköautoihin. Joka toinen Suomessa myyty lataushybridi on Volvo. – Autoala muuttuu nopeammin kuin koskaan ennen. Saavutimme kunnianhimoisen tavoitteemme olla sekä ladattavien autojen että nelivetoisten markkinajohtaja. Vuonna 2018 ladattavien autojen osuus myynnistämme oli viidennes, viime vuonna kolmannes ja tänä vuonna se tulee olemaan puolet sanoo Tom von Bonsdorff, Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja. –Sähköistimme koko mallistomme viime vuonna. Kaikki Volvo-mallit saa nyt aina myös sähköistettynä, joko lataushybridinä, kevythybridinä tai täyssähköautona, jatkaa von Bonsdorff. Täyssähköinen Volvo esittelyyn helmikuussa Volvo esittelee ensimmäisen XC40 Recharge -täyssähköautonsa Suomesssa helmikuussa. Automerkin kunnianhimoisena globaalina tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä puolet maailmalla myydyistä Volvoista on täyssähköautoja. Viime vuonna juuriltaan ruotsalainen autojätti valmisti yli 700 000 autoa. Käyttöauto Tampere on valtakunnallisesti palkittu Volvo-myymälä. Lue l isää Volvo-tarjonnasta Käyttöautossa . Ota yhteyttä ja kysy lisää myyjiltämme. Käyttöauto Tampere löytyy Hatanpäältä osoitteesta Lokomonkatu 25, Tampere .