Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaupallinen yhteistyö: ZBase - Nyt ei kannata arkailla edes lasertaistelua, vaikka olisitkin seesteinen aikuinen – Pelimme ovat juuri sinua varten, ja näillä 5 vinkillä pääset alkuun

Kun kaksi pirkanmaalaista pelihullua yrittäjää lähtee toteuttamaan paikkaa, jossa itsekin viihtyisivät, tulokseksi saadaan ZBase. Finlaysonin alueella Tampereella vuoden päivät toiminut peli- ja elämyspaikka on Sami Meisalmen ja Jari Frimanin kunnianhimoinen hanke tuottaa elämyksellistä pelitoimintaa myös aikuisille. Listasimme 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää tästä tamperelaisesta viihtymisen ja pelaamisen tyyssijasta. 1. ZBase on maamme ensimmäinen laserpelejä hyödyntävä viihdekeskus. -Monessa paikassa ulkomailla aikuisten illanvieton vaihtoehtona keilauksen, dartsin ja biljardin rinnalla on jo ollut laserpeli. Nyt olemme tehneet tämän mahdolliseksi myös Suomessa, Meisalmi esittelee. -Vaikka olemmekin huomioineet aikuiset viihdekeskuksessa, emme ole sulkeneet pois lasten synttäreitä, joille olemme varanneet omat erilliset tilat ja aikaa iltapäivistä. -Ilta-ajat ja itse tuottamamme tapahtumat, kuten peliklubit, on tarkoitettu vain aikuisille: esimerkiksi yritysten sekä polttari- ja kaveriporukoiden käyttöön. IDDQD-peliklubin järjestämme 23. maaliskuuta. 2. Lasertaistelupeli voi olla myös aikuisten juttu. -Olemme tehneet kaikkemme sen eteen, että lasertaistelupeli olisi mukava aikuisille ilman, että jännitystä menetetään pelaamisesta, Meisalmi sanoo. -Meiltä löytyvät lasertaistelupelin lisäksi baari, Powerfutis-tiiminrakennuspeli sekä retropelikaapit. Kesäisin toimimme lisäksi paintball-vuokraamona. 3. Aikuispelaajalle riittää lyhyempikin peli. -Aikuispelaajalle pelin pituus ei välttämättä merkitse niin paljon kuin nuoremmille pelaajille. Pyöritämmekin lyhyempiä pelejä, etteivät ne olisi kovin puuduttavia aikuisille, Meisalmi perustelee. -Korokkeella olevasta katsomosta voi seurata pelitapahtumia. Koko paikka elää pelitilanteen mukaan, mikä tuo äänineen ja valoineen tunnelmaa. 4. Tankojalkapalloa ja suihkun kautta viihteelle. -Yritykset ja työporukat voiva vuokrata koko paikan käyttöönsä: osa voi pelata tankojalkapalloa, osa lasertaistelua ja osa viihtyä retropelien äärellä. Esimerkiksi tankojalis on aivan mahtava tiiminrakennuspeli, ja sen mahdollisuudet ymmärtää oikeastaan vasta näkemällä pelikentän täällä paikan päällä, Meisalmi sanoo. -Täältä löytyvät myös suihkulliset pukuhuoneet, joten pelin jälkeen ei hikisenä tarvitse lähteä illan viettoon. 5. Älä seiso kadunkulmassa liikennevaloissa, kun voit tulla mukavasti  alikulkutunnelin kautta ja poiketa ZBaseen! -Runsaasti väkeä näyttää päivittäin seisovan liikennevaloissa Satakunnankadun ja Aleksis Kiven kadun kulmauksessa, kun kadun voisi kätevästi alittaa tunnelin kautta – ja vielä sateeltakin suojassa, Meisalmi vinkaa. -Meille tosiaankin voi poiketa vaikka ihan vain tutustumaan. Tänne voi tulla aikaa varaamatta istumaan iltaa kylmän juoman seurassa ja tietenkin pelaamaan, Friman rohkaisee. ZBase on kahden pirkanmaalaisen pelihullun – Sami Meisalmen ja Jari Frimanin – näkemys siitä, millaisessa ympäristössä he itse haluaisivat viettää vapaa-aikaansa ja juhliaan. Toiminnan taustalla olevalle Suomen Toimintapeleille on kertynyt yhteensä yli 25 vuotta osaamista seikkailu- ja elämyspalveluiden tuottamisesta. Löydät meidät Tampereella Finlaysonin alueelta Liikekeskus Siperian alikulkutunnelin varrelta ja netistä osoitteesta zbase.fi .