Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaupallinen yhteistyö: Pirkanmaan Yrittäjät - Onnetar potkaisi – Annen firma sai arvonnassa myyntiekspertin päiväksi käyttöönsä

Palo- ja työturvallisuustuotteisiin erikoistuneen Tamrexin toimitusjohtaja Anne Martiskainen ei ole omien sanojensa mukaan ikinä ollut arpaonnettaren suosiossa, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Hänen johtamansa yritys, palo ja työturvallisuustuotteisiin erikoistunut Tamrex Oy nimittäin voitti äskettäin valtakunnallisessa arvonnassa palkinnon, jonka myötä yritys saa päiväksi käyttöön myynnin- ja markkinoinnin piinkovan ammattilaisen eli myyntikuiskaaja Pasi Raution . Martiskaisella kävi kiistatta hyvä tuuri, sillä osallistuja valittiin summamutikassa peräti 2500 ihmisen poppoosta. Arvonnassa olivat mukana kaikki viime vuonna Pasi Raution pitämien Markkinointi-iltamien osallistujat. Vakuutusyhtiö Fennian sponsoroimalla kiertueella oli kaikkiaan 15 pysähdyspaikkaa ympäri maata. Martiskainen osallistui iltamiin luonnollisesti Pirkanmaalla ja mukaan Rautiota kuuntelemaan hän otti myös kaksi yrityksensä työntekijää. Mukaan olisi ollut vielä kolmaskin tulija, mutta sen verran kovassa huudossa Rautio on kotikonnuillaan, että tilaa ei yksinkertaisesti enää riittänyt. Kehuja konkretiasta Perheyrityksen vetovastuun isältään Henry Raylta jo vuonna 2009 ottanut Anne Martiskainen myöntää, että nyt saatu arpavoitto oli erittäin myönteinen yllätys heti näin vuoden alkuun. Voittopottina ollutta herra Rautiota hän nimittäin arvostaa kovasti ja kertoo, että eritoten miehen omaperäinen tyyli esittää tärkeitäkin asioita on tehnyt häneen vaikutuksen. – Kangasalan tilaisuus oli jo kolmas kerta, kun olin kuuntelemassa Rautiota. Hän on paitsi erinomaisen hyvä esiintyjä, jota kuunnellessa ei aika käy pitkäksi, myös täyttä asiaa puhuva mies. Erityisesti pidän siitä, että hän on antanut vaikka heti toteutettavissa olevia vinkkejä ja neuvoja myyntiin ja markkinointiin, Martiskainen summaa. Palkintoinfoa Tamrexin päämajaan tuomassa ollut Fennian aluejohtaja Heikki Tiihonen nyökkäilee päätään vieressä. – Juuri näistä samoista syistä pistimme tämän kiertueen pystyyn. Olin itse ensimmäistä kertaa kuuntelemassa Pasia pari vuotta sitten yliopistolla ja ihastelin juuri käytännönläheistä otetta ja konkretiaa. Mielestäni Pasi osaa sanoa asiansa sopivan raapivalla tavalla, Tiihonen komppaa. Oikea osoite Konkretia on avainroolissa myös varsinaisessa palkinnossa. Yrittäjä saa itse ohjeistaa ennakkoon Pasia siitä, mihin myynnin- ja/tai markkinoinnin osa-alueeseen juuri heillä kannattaisi porautua. – Onko se sitten verkkopalvelua, myyntiä, asiakaskontaktointia vai suunnittelua, siitä te saatte sopia Pasin kanssa kahdestaan, Tiihonen ohjeistaa. Se kuitenkin on selvä, että Pasi-päivälle on selvä tilaus. – Olin itse asiassa miettinytkin Rautiota mahdollisena yhteistyökumppanina meille. Joten siinä mielessä tämä voitto tuli ihan oikeaan osoitteeseen, hän hymyilee. Martiskainen myöntää, että sen verran nopealla aikataululla voitto hänelle tiedotettiin, ettei hän ole vielä ehtinyt miettiä yksityiskohtia tarkemmin. – Yksi asia voisi liittyä markkinoinnin automaation kehittämiseen, eli valjastetaan entistä enemmän järjestelmiä suorittamaan markkinointitoimenpiteitä automaattisesti. Ja mieleeni Raution puheista on jäänyt myös rohkeus markkinoinnissa. Kenties sitäkin voitaisiin sitten tuumailla, Martiskainen mietiskelee. Liikevaihto 2018: Noin kahdeksan miljoonaa euroa (9 prosentin kasvu edeltävään vuoteen) Toimipisteet: Päätoimipiste Tampereen Lielahdessa, myymälät myös Tampereen Lahdesjärvellä sekä Hämeenlinnassa. Lisäksi konttori ja varasto Jyväskylässä Henkilöstö: Työllistää 32 ihmistä.