Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mikko Alatalo laulatti väkeä Torni-hotellissa, Moro näytti konsertit suorana – Konsertit katsottavissa myös jälkikäteen, löydätkö tuttuja yleisöstä?

Torni-hotellissa laulettiin keskiviikkona pitkään ja tunteella. Muusikko Mikko Alatalon ja haitaristi Jammi Humalamäen luotsaama yhteislauluilta järjestettiin tälle kesää viimeistä kertaa 19.8. Tällä kertaa lauluja ei laulettu kattoterassilla vaan alempana suuremmassa kongressitilassa. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen illan aikana järjestettiin kaksi yhteislauluhetkeä. Ensimmäinen konsertti laulettiin jo kello 16, ja seuraava tilaisuus alkoi tauon jälkeen kello 19. Neljältä päästiin laulamaan kappaleet, jotka jäivät keskiviikkona 12. elokuuta kuulematta. Silloin tapahtuma jouduttiin keskeyttämään sateen vuoksi. – Tällä kertaa sade ei uhkaa, sillä kongressitilassa ollaan tiukasti sisätiloissa. Toinen syy tapahtuman siirtämiseen on korona, Alatalo sanoi ennen tapahtumaa. – Sisälle saadaan tuolit vähän väljemmin, joten turvavälit saadaan pidettyä. Uusi tapahtumapaikka oli kattoterassia suurempi, ja istumapaikat oli sijoitettu korona-ajan tyyliin väljästi. Tapahtuman siirto sisätiloihin osoittautui tarpeelliseksi, sillä illalla sade ja ukkonen kasteli kuin kastelikin Tampereen. Moro näytti yhteislauluillan konsertit suorana. Konsertit ovat edelleen katsottavissa jälkikäteen tässä artikkelissa olevien tallenteiden kautta. Kello 16 alkanut konsertti: Kello 19 alkanut konsertti: Kolmas ja kesän viimeinen kerta Tammerkosken rannalla -yhteislauluiltoja on järjestetty tänä keväänä Torni-hotellin ylimmän kerroksen kattoterassilla. Ikivihreitä hittejä laulettiin kolmena peräkkäisenä keskiviikkona, ja 19. elokuuta tuplailta huipensi konserttisarjan. Toisena iltana laulaminen jäi vähiin sateen vuoksi. Herkät tekniset laitteet ja soittimet eivät kestä kastumista, joten pillit jouduttiin laittamaan pussiin vain muutaman kappaleen jälkeen. Moro oli paikalla seuraamassa molempia kertoja, ja tapahtumat lähetettiin suorana lähetyksenä tilaajille. Edellisenä vuonna yhteislaulutilaisuudet järjestettiin Frenckellin aukiolla. Tänä vuonna tapahtumat olivat vaarassa peruuntua koronan vuoksi, mutta keikkapaikka löytyi Moro-baarista. Duon lisäksi Tornissa esiintyi kitaristi Kalle Alatalo ja pianisti Tero Kaario . Tapahtumassa laulettiin ikivihreitä hittejä Mikko Alatalon ja haitaristi Jammi Humalamäen johdolla. Järjestettiin kolmena keskiviikkona. Viimeisen kerran laulettiin 19. elokuuta Torni-hotellin kongressitilassa. Silloin laulettiin kahteen otteeseen, kello 16 ja kello 19. Moro näytti lauluillat suorana lähetyksenä tilaajille. Konserttitallenteet julkaistaan myös netissä.