Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Nokia esittää Taivalkunnan ja Vahalahden koulujen lakkauttamista 2020 ja 2022

Nokian Taivalkunnan ja Vahalahden kouluja esitetään lakkautettaviksi. Kaupunginhallituksen maanantaisen päätöksen mukaan Taivalkunta lakkaisi vuonna 2020 ja Vahalahti vuonna 2022. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen äänin 5–4. Päätösehdotuksessa kaupunginvaltuustolle todetaan, että Vahalahden oppilaat voivat hakeutua myös Nokian kouluun, jolloin heille myönnetään koululippu koulumatkoja varten. Koulujen lakkautusten säästövaikutuksiksi on laskettu 476 000–486 000 euroa. Taivalkunnan koulun oppilasmäärä laskee 24 oppilaaseen syksyllä 2020 ja Vahalahden koulun oppilasmäärä 29 oppilaaseen syksyllä 2021 ja 24 oppilaaseen syksyllä 2022. Molempien koulujen oppilasmäärä on putoamassa ennusteiden mukaan myöhemmin alle 20 oppilaaseen. Taivalkunnan koulu vuodelta 1922 Taivalkunnan koulu on vuonna 1922 valmistunut, 1958 laajennettu ja 1978 peruskorjattu hirsikoulu, jonka laajennusosa on kiveä. Kouluun sopii yhteensä neljä opetusryhmää. Koulussa on lisäksi pieni liikuntasali, ruokala ja teknisen työn tilat entisessä talonmiehen asunnossa. Kaupungin tilapalveluiden teettämien kuntokartoitusten mukaan Taivalkunnan koulukiinteistöllä on korjaustarpeita 126 000 eurolla vuoteen 2024 mennessä ja 263 000 eurolla vuosien 2025–2029 aikana. Taivalkunnan koulussa opiskelee tällä hetkellä 33 oppilasta vuosiluokilla 1–6. Vahalahdessa 450 000 euron korjaustarpeet Vahalahden koulu kuuluu hallinnollisesti Tottijärvi-Vahalahden kouluun, mutta koulurakennusta, joista vanhempi on valmistunut vuonna 1913 ja uudempi vuonna 1955. Uudempi rakennus on peruskorjattu vuonna 1999. Kaupungin tilapalveluiden teettämien kuntokartoitusten mukaan Vahalahden koulussa on korjaustarpeita 296 000 eurolla vuoteen 2024 mennessä ja 159 000 eurolla vuosien 2025–2029 aikana. Vahalahden koulussa opiskelee tällä hetkellä 34 oppilasta vuosiluokilla 1–6.