Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mistä voisi saada turvaa, kun turvallista paikkaa ei tunnu olevan, kirjoittaa tuomiorovasti Olli Hallikainen kolumnissaan

Kirkkovuodessa eletään paastonaikaa, kärsimysaikaa ennen pääsiäistä. Tämä aika näyttää olevan kärsimyksen aikaa koko ihmiskunnalle. Näkymätön vihollinen uhkaa terveyttä ja tulevaisuutta. Mitätön molekyyli murentaa maailmaa. Pandemia nostaa pintaan pelon ja epävarmuuden. Miten maailman käy? Miten läheisteni käy? Miten minun käy? Mieli on mustanaan kysymyksiä. Yritämme saada hahmoa hahmottomasta seuraamalla uutisvirtaa. Uudet päivitykset pandemiasta nostavat mieleen myrskyn. Milloin tämä loppuu? Milloin voin huokaista? Milloin voin luottaa, että läheiseni ovat turvassa? Avuttomuus hiipii mieleen. Pitää noudattaa ohjeita ja pysyä kotona. Aika voi tulla pitkäksi. Tekisi mieli lähteä ulos ja tehdä jotain, käydä katsomassa ystävää tai sukulaista. Mutta kun ei voi. Kirottu korona! Huoli ja levottomuus vellovat mielessä. Milloin voin tavata läheistäni hoivakodissa tai sairaalassa? Milloin voin koskettaa hänen kättään? Siihen saakka on tyytyminen puhelimeen ja etäyhteyteen. Kärsivällisyys on koetuksella kotikaranteenissa. Kiukku saattaa kohdistua lähellä oleviin. Selvittämättömät asiat pyrkivät pintaan, kun pakoon ei pääse. Virus vaanii kaikkialla. Mieli hakee myös turvaa. Mistä sitä voisi saada, kun turvallista paikkaa ei tunnu täällä olevan. Voiko turva löytyä Jumalasta? Mieleen nousee epäilys. Voiko Jumalakaan tälle epidemialle mitään? Miksi hän sallii kovimman taudin juuri heikoille ja hauraimmille? Auttaako se, että näitä kysymyksiä on kysytty ennenkin? Kärsimyksen sunnuntain Psalmissa 43 ihminen kysyy: Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Ja hän vastaa itselleen: Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Psalminkirjoittaja opettaa vaikeaa viisautta. Sairauden ja kärsimyksen edessä ihminen on yksin ja avuton. Tähän suostuminen voi olla sietämätöntä. Kuitenkin on toivoa. Kriisin jälkeen kaikki ei palaa ennalleen. Kriisi muuttaa meitä. Voinko luottaa siihen, että selviän kriisin yli? Voinko uskoa, että Jumala kuitenkin on tämän kaiken keskellä? Vielä tulee se päivä, jolloin voin katsella elämää uusin silmin. Vielä voin kiittää. Epävarmuuden ja uhkien keskellä saattaa sumentua se mikä on hyvää. On sairaalat, lääkärit ja hoitajat jotka pelastavat henkiä ja hidastavat taudin kulkua. On päättäjät ja viranomaiset, jotka asettavat rajoja turvaksemme ja jotka tukevat talousahdingossa. Ovat ne läheiset, joihin kyllä saatamme hermostua, mutta jotka kuitenkin ovat rakkaita. On myös paljon niitä auttajia jotka juuri nyt lievittävät yksinäisten osaa. Näiden kautta Jumala toimii ja suojelee elämää. Toistemme avulla Jumala pitää meistä huolta. Voin ehkä sittenkin kiittää Jumalaani, auttajaani. Kirjoittaja on tuomiorovasti.