Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Käsittämätön pyöritys Tampereen huumehoidossa voi jättää jotkut jopa ilman hoitoa – hoitoon pääsy ei saa olla kiinni tuloista

Kirjoitin uutisen vaikeuksista, joita huumeriippuvainen ja hänen läheisensä voivat kohdata yrittäessään saada Tampereella apua. Huumeriippuvaisen pojan äiti Marjo Tavast kokosi kaiken kokemansa pompottelun muistioksi, jonka pohjalta kokosin artikkelin. Uutinen on herättänyt paljon keskustelua ja hämmästelyä. Lue koko juttu tästä: Lempääläläinen opettaja Marjo Tavast haki apua huumeriippuvaiselle pojalleen, mutta sitten alkoivat vaikeudet ja loputon pompottelu – Nyt hän sanoo suorat sanat Tampereen huumehoidosta Kuulen Tampereen huumehoidosta huolestuttavia kertomuksia. Pahimmillaan avun hakeminen tarkoittaa loputonta hoidon tarpeen arviointia, mielivaltaisesti torpattuja hakemuksia huumekuntoutukseen pääsystä, sähköposteja sinne tänne, odottelua, vastuun väistelyä, kuntoutuksen kutistumista lyhyeksi katkoksi, luukulta toiselle lähettämistä, vastaanottoaikoja viikkojen päähän sekä laitoshoidon korvaamista intensiivisellä avohoidolla, josta kukaan ei oikein osaa kertoa, mitä se tarkoittaa vai tarkoittaako mitään. Paljon valitetaan resurssipulaa, mutta tämä pyörityshän niitä resursseja kuluttaa. Kun pelissä on nuoren päihderiippuvaisen sekä hänen läheistensä hyvinvointi ja elämä, hyvää hoitoa pitäisi saada viipymättä. Päihderiippuvuus on vahva vastustaja – tilannetta ei tarvitse vielä vaikeuttaa sillä, että voimat kuluvat avun etsimiseen. Hoidon saamisen ja laadun ongelmat myös eriarvoistavat ihmisiä. Ne, joiden perheillä on varaa maksaa ja kykyä taistella, voivat saada yksityisiltä päihdeklinikoilta hoitoa edes omalla kustannuksellaan. Köyhät ja taisteluun kykenemättömät jäävät ilman. Itselleen ja muille tuottamansa kärsimyksen lisäksi päihderiippuvainen maksaa yhteiskunnalle valtavasti rahaa. Hän kuluttaa ensiavun, terveyskeskuksen, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen, Kelan, poliisin, oikeuslaitoksen, päihdeklinikoiden, kuntoutuslaitosten, psykiatrian ja mahdollisesti lastensuojelun ja vankilan palveluja. Hän aiheuttaa esimerkiksi uupumusta ja työkyvyttömyyttä läheisilleen, ja voi teettää kustannuksia ja kärsimystä myös sivullisille esimerkiksi päihtyneenä liikenteessä tai tekemällä muita rikoksia. Päihderiippuvuuteen kuuluu se, ettei riippuvainen itse tahdo tunnistaa ongelmaansa. Ei siis tarvitse epäillä, että päihderiippuvaiset kevyin perustein hakeutuisivat esimerkiksi laitoskuntoutukseen. Näin ollen siihen pääsyn pitäisi olla vaivatonta heti, kun päihderiippuvainen ilmaisee siihen halua. Vielä 2000-luvulla tämä oli mahdollista. Päihderiippuvainen ammattirikollinen tuttavani kertoi, kuinka hänet työnnettiin kotikaupunkinsa päihdeklinikalta suoraan taksiin, hän lähti päihdekuntoutuskotiin, raitistui ja sai uuden elämän. Monen hoito toki epäonnistuukin, ainakin välittömiä tuloksia katsottaessa. Raitistuvat kuitenkin maksavat yhteiskunnalle tuomallaan säästöllä heidänkin hoitonsa. En tiedä, miksi osa nuorista voi nyt niin huonosti, mutta sen tiedän, että kun huumeet vielä leviävät, päihde- ja mielenterveyspalveluiden pitäisi olla iskussa vastaanottamaan voimalla esiin hyökyvät ongelmat. Näennäishoitoon ei ole varaa. Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviä nuoria ei voida jättää kestämään ahdistusta, päihdehimoa ja masennusta yksin, ilman tukea. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.