Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tappara ei pystynyt SaiPa-ottelussa nähtyyn ilotulitukseen – Runsaasti laukonut KooKoo vei lisäpisteen jatkoajalla

KooKoon ja Tapparan välinen ottelu ei ollut lauantaina yhtä lämpöinen kuin aiemmilla kerroilla, mutta kamppailu päättyi edellisien tapaan kotivoittoon. Tasaisen ottelun ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla, kun Kyle Platzer viimeisteli Libor Sulakin laukoman irtokiekon verkkoon. Tapparan maalilla huiman ottelun pelannut Michael Garteig ei sulattanu osumaa, sillä Platzer oli työntänyt Steven Iacobellisin maalivahdin alueelle juuri ennen maalin syntymistä. KooKoo oli ottelussa hitusen niskan päällä. Garteig joutui kovaan kiekkosateeseen, sillä kouvolalaiset laukoivat ottelussa peräti 67 kertaa. Vaikka osa vedoista suuntautui maalista ohitse, kertyi Garteigille huimat 35 koppia. Tapparan ainoan osuman viimeisteli Kristian Kuusela , joka sai nautiskella Jere Karjalaisen upeasta esityöstä kiekon verkkoon. Liveseuranta: 62min Tappara–KooKoo 2–1 ja 0–1 Kristian Kuusela (Jere Karjalainen, Valtteri Kemiläinen) 24.25 yv 1–1 Jere Friberg (Alexander Bonsaksen, Kimi Koivisto) 45.48 sr 2–1 Kyle Platzer (Libor Sulak, Trevor Mingoia) ja Jatkoaika: Maali. KooKoo juhlii Kyle Platzerin maalin edestä iskemää osumaa. Garteig ei maalia sulata, vaan hän protestoi osumaa pitkään tuomareille. Garteig protestoi sitä, että Platzer työnsi poikittaisella Iacobellisin maalivahdin alueelle juuri ennen maalin syntymistä. Protestointi ei kuitenkaan auta, vaan kaksi pistettä jää Kouvolaan. 3. erä: 60min: Varsinainen peliaika ei tuota ratkaisua. Pian aloitetaan jatkoaika. 58min: Jere Karjalainen pääsee yrittämään heti aloituksesta, mutta Haukeland torjuu. Tämä on maalivahtien ilta. 54min: Iacobellisillä tyhjä maali edessä, mutta kanadalainen laukoo rautoihin. 53min: Michael Garteig on ollut melkoisessa kiekkosateessa, sillä hänelle on kertynyt jopa 33 torjuntaa. 51min: Tappara kestää alivoiman. KooKoon laukaukset painuivat plekseihin tai Garteigin syliin. 50min: KooKoo ei saanut ensimmäisen minuutin aikana suuria aikaiseksi. 49min: Tapparalta kaksi pelaajaa jäähylle, joten KooKoolle kaksi minuuttia 5–3-vastaan ylivoimaa. 49min: Garteig torjuu Kasperi Ojantakasen yrityksen ja hetkeä myöhemmin myös Vilmos Gallo nöyrtyy loistavassa maalipaikassa. Jälkitilanteesta Tappara jäähylle, joten KooKoo illan neljännelle ylivoimalle. Maali. KooKoo tasoittaa pelin 1–1:een. Alexander Bonsaksen laukoo, Jokinen ohjaa ja Friberg viimeistelee osuman Garteigin torjunnan jälkeen. 45min: KooKoo ei onnistu ylivoimalla, mutta jatkaa pyöritystä Tappara-päädyssä. 44min: Caito laukoo suoraan syötöstä. Garteig pomputtaa, mutta nappaa kiekon ilmasta hanskaansa ennen kuin Hakulinen ehtii osua kiekkoon. 43min: Tappara jälleen jäähylle. Tällä kertaa Sami Moilanen lähtee kampituksesta kaksiminuuttiselle. 41min: Kolmas erä alkaa Tapparan hienoisella pyörityksellä. KooKoo puolustaa jälleen keskustaansa tiiviisti, joten veto lähtee laidalta. 2. erä: 40min: Tappara vei tämän erän 1–0, mutta KooKoo osoitti vaarallisuutensa. Kova kaksinkamppailupeli jatkuu 20 minuutin kuluttua. 38min: Garteigilta iso tuplatorjunta! Toni Kähkösellä on jo puolityhjä maali edessään, mutta Garteig venyttää makuultaankin hanskan kiekon tielle. Garteig on muutenkin ollut Tapparan parhaimmistoa. 36min: Kim Strömberg kaataa Ben Bloodin päin laitaa. Tilanteesta ei tuomita jäähyä. 35min: Nyt on nähty hieman enemmän tilanteita. Kiekko liikkuu nopeammin ja syötöt osuvat lapaan. 32min: Tapparan veto käy ylärimassa! Matias Lehtoselta erittäin laadukas laukaus suoraan syötöstä. 31min: Matias Lehtonen pääsee yllättäen yksin maalin eteen. Haukeland torjuu yrityksen. 30min: KooKoo pääsee pyörittämään hyökkäysalueella ja rauhoittamaan peliä hetkeksi. 28min: Peli on juuri nyt hyvin sekavaa. Paljon roiskimista, vähän järkeä. MAALI! Kristian Kuusela on nälkäisenä maalin edessä ja käy lyömässä oman irtokiekon sisään. Jere Karjalaiselta loistava syöttö laidalta keskelle, minkä vuoksi Kuuselalle avautui tilaa. 24min: Tappara pääsee ylivoimalle ensimmäistä kertaa tänään. 23min: Peli jatkuu samanlaisena kuin avauserässä. Kumpikin jakaa älyttömästi painetta vastustajaan. 21min: KooKoon Kasperi Ojantakanen saa loistopassin, mutta vetää ohitse. Garteig oli isossa poikittaisliikkeessä, joten Tappara selvisi tästä säikähdyksellä. Toinen erä on pian valmiina alkamaan. KooKoolla on ylivoima-aikaa jäljellä 1.42. 1. erä: 20min: Avauserä on ohitse. Hieman oli tunnusteleva alku. Kumpikaan ei saanut hyökkäyspelistään kunnolla kiinni, joten maalivahdit selvisivät suhteellisen helpolla. 19min: Tapparalle jälleen rangaistus, kun Levtchi lähtee jäähypenkille. KooKoo pääsi pyörittämään hetken ilman maalivahtia, mutta Garteig kesti KooKoon yritykset. 17min: Jere Rouhiainen laukoo viivalta. Kiekko kimpoilee Haukelandin torjunnasta ja KooKoo-pelaajasta kohti maalia, mutta jää juuri ennen maaliviivaa Haukelandin noukittavaksi. 15min: KooKoon ylivoimasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Peli ei rauhoittunut oikeastaan missään vaiheessa. 13min: Libor Sulak taiteilee itsensä tekopaikkaan ja hankkii Tapparan Charles Bertrandille jäähyn. Garteig kuitenkin kestää, sillä Sulak ei saa häirinnän vuoksi kunnollista laukausta. 10min: Hyvin on varovaista peliä molemmilta. Syöttöketjuja ei juurikaan nähdä. Karjalaisen aiemmin tullut veto lipui Haukelandin taakse, mutta ei ylittänyt maaliviivaa. 7min: Jere Karjalaiselle avautuu kuin varkain tekopaikka. Veto b-pisteiden välistä on mennä Haukelandin jalkovälistä sisään. 5min: KooKoon Kyle Platzer ja Trevor Mingoia karkaavat kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Platzer kuitenkin epäonnistuu syötössään. 4min: Garteig joutuu ensimmäistä kertaa torjuntatöihin, kun Juha-Pekka Hataja pääsee laukomaan. Tapparan aloitus on ollut väkevä, joten KooKoo pääsi vasta nyt hyökkäämään. 3min: Tappara jatkaa hyökkäysalueellaan. Kemiläisen laukaus viivalta ei yllätä Henrik Haukelandia. 2min: Tappara saa orastavan pyörityksen, mutta alku on muuten hyvin tunnusteleva. 0min: Tappara aloittaa Jarkko Malisen kakkoskentällä, joten peluutusta lienee tänään luvassa. Tapparan kokoonpano: Charles Bertrand-Anton Levtchi-Niko Ojamäki Kristian Kuusela-Jarkko Malinen-Jere Karjalainen Matias Lehtonen-Otto Rauhala-Steven Iacobellis Sami Moilanen-Juhani Jasu-Olavi Vauhkonen Ben Blood-Teemu Suhonen Veli-Matti Vittasmäki-Valtteri Kemiläinen Tuukka Mäntylä-Alexander Ytterell Jere Rouhiainen Michael Garteig (Christian Heljanko)