Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Taysin Acutasta vastaava johtaja Sally Järvelä siirtyy Kanta-Hämeeseen johtajaylilääkäriksi

Lääketieteen tohtori, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Sally Järvelä , 41, siirtyy Kanta-Hämeen uudeksi johtajaylilääkäriksi. Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin toimialuejohtajana toimiva Järvelä aloittaa elokuun alussa työt Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Toimialuejohtajana Järvelä on vastannut ensihoidon, kivunhoidon ja anestesian sekä tehohoidon ja Acutan päivystyksen vastuualueista. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus valitsi Järvelän tiistaina yksimielisesti kuntayhtymän johtajaylilääkärin virkaan. Järvelä on syntynyt ja viettänyt nuoruutensa Hämeenlinnassa ja asuu kaupungissa perheensä kanssa tälläkin hetkellä. – Työmatkan lyhentyminen oli kuitenkin syistä vähäisin, kun päätin hakea tätä virkaa. Sen sijaan Kanta-Hämeen todella ketterä organisaatio ja tekemisen meininki kiinnostivat. Täällä on saatu hienoja uudistuksia aikaan ja pääsen mukaan erittäin mielenkiintoisiin hankkeisiin sekä sitoutuneeseen ja yhteen hitsautuneeseen porukkaan, Järvelä kertoo tiedotteessa. Haki Pirkanmaan virkaa Keskeisistä hankkeista hän nostaa esiin hoidon vaikuttavuuden mittaamisen kehittämisen yhteistyössä ruotsalaisen Ivbar-instituutin kanssa, Tähtisairaala-hankkeen ja uuden Assi-sairaalan rakentamisen. – Tähtisairaalassa on suuria synergia-mahdollisuuksia, mutta yhteistyön tasavertaisuuden osalta tulee luonnollisesti olla tarkkana, ettei Kanta-Hämeelle synny altavastaaja-asemaa suhteessa Pirkanmaahan. Kilpailu on käytävä muualla kuin hankkeessa mukana olevien sairaaloiden välillä, Järvelä sanoo tiedotteessa. Hän haki myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajan virkaa, johon valittiin Tarmo Martikainen .