Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Blockfestin kohtalonpäivä on nyt selvillä – Näin festivaalin toimitusjohtaja selittää päätöksen pitkittymistä

Vuoden 2020 Blockfestin kohtalo ratkeaa ensi viikon keskiviikkona 15. heinäkuuta. Festivaali kertoo Facebook-sivuillaan, että mikäli festivaali on mahdollista toteuttaa, erityisjärjestelyt sekä ohjelmamuutokset tulisivat olemaan enemmän kuin todennäköisiä. Toimitusjohtaja Kalle Kallonen kertoo Aamulehdelle maanantai-iltana, että festivaalijärjestäjän hallitus päätti asettaa ilmoitukselle aikarajan. – Haluamme katsoa loppuun saakka mahdollisuuden järjestää tapahtuma. Kaikki on kuitenkin vielä jossittelua. Päätämme asiasta ensi viikolla. Suomen hallitus on linjannut, että yli 500 henkilön tilaisuudet sallitaan 1. elokuuta alkaen erityisjärjestelyin. Miksi odotatte päätöksen kanssa näin pitkälle, Kalle Kallonen? – Monella on kauhea hinku tapahtumiin. Viime viikonloppuina ihmiset ovat juhlineet isosti. Tällä hetkellä juhlitaan menetettyjen aikojen edestä. Jos tilanne olisi toinen, niin emme olisi venyttäneet päätöstä näin pitkään. Mitä tarkoittaa se, että ohjelmamuutokset ovat enemmän kuin todennäköisiä? Kallosen mukaan Blockfestilla on vielä julkaisematta esiintyjä. – Emme tiedä, mistä maista festivaalin aikana voisi Suomeen lentää. Muutenkin hiphopfestivaaleilla esiintyjät ovat viime vuosina vaihtuneet viime hetkillä. Tämä vuosi tuskin on poikkeus.