Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Törkeä ryöstö Tampereella – Nämä kuvat voivat johtaa tekijöiden jäljille

Poliisi on julkaissut kuvia henkilöistä, joita epäillään törkeästä ryöstöstä Tampereen Kalevassa perjantaina 11. lokakuuta aamuyöllä. Rikoksen uhri eli asianomistaja oli tavannut aamuneljän aikaan Sammonkatu 28:n kohdalla kolme miestä, jotka olivat väkivaltaa käyttämällä ja uhkaamalla pakottaneet uhrin luovuttamaan omaisuuttaan. Ryöstäjät saivat saaliikseen pienen summan rahaa. Poliisi tarvitsee yleisön apua rikoksesta epäiltyjen tunnistamiseksi. Oheisissa kuvissa on valvontakamerakuvia kahdesta epäillystä. Kaikki epäillyt ovat puhuneet suomen kieltä, ja ovat alle 30-vuotiaita miehiä. Ensisijaisesti poliisi kehottaa kuvissa näkyviä ihmisiä itse ilmoittautumaan lähimmälle poliisille. Toissijaisesti poliisi pyytää yleisön apua epäiltyjen tunnistamiseksi. Poliisi ei tutkinnallisista syistä julkaise tarkempia tietoja rikoksen tekotavasta.