Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Heikki A. Reenpää 1922–2020: Niteiden herra, vieheiden sitoja

Perhokalastus. Se saa Heikki A. Reenpään hymyilemään. Perhokalastus, lehtokurpat ja hyvät, isäntänsä kanssa yhteistyötä tekevät noutajakoirat. – Tiedättehän. Jos minulla ei olisi ollut elämässäni muuta, olisi ollut niin tavattoman helppo hautautua konttorirotaksi kirjavuorten alle. Saatan aavistaa. Lohkareita kirjavuorista näkyy Aamulehden kulttuuritoimituksessa syksyisin, kun kustantamot lähettävät uutuuksiaan arvioitavaksi. Ajankohtainen Aho Maailmassa on nyt paljon palavaa ja painavaa sanottavaa. Paljon akanoita, reilusti jyviä, mutta vain erittäin harvassa kirjallisia kultajyväsiä. Samaan aikaan kustannustoimialalla juostaan kilpaa niin, että laaritkin kaivetaan. Otetaan esimerkki. Juhani Ahon syntymän 150-vuotisjuhlaa vietetään vuonna 2011. Kansalliskirjailijan tuotanto on vapaata riistaa kaikille, niinpä tekstejä on nyt ilmestynyt. Lastuja lensi Karistolta, elämäkerta WSOY:lta, nykysuomennettu Rautatie Icasos-kustantamolta. Heikki A. Reenpäälle Ahon tarina on paitsi kulttuurihistoriaa, myös oman suvun historiaa ja historiaa siitä, minkälaisia intohimoja kovien kansien väliin on aina kuulunut - ja kuuluu edelleen. Entisen kustannustoimittajan silmissä Ahon kohtalossa kiteytyy se poliittinen ristiriita, joka 1900-luvun vaihteen suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi, ja vaikuttaa yhä. Sietämätön Canth Jos historiankirjat ovat unohtuneet, otetaan pikakertaus: ennen itsenäistymistään Suomi oli poliittisesti vieläkin suuremmassa kaaoksessa kuin vuonna 2011. Julkaistessaan ensimmäiset kirjansa Rautatien ja Kun isä lampun osti nuori Juhani Aho oli vielä vanhasuomalaisen konservatiivisen piirin jäsen, vaikka tunsikin jo Minna Canthin , "sietämättömän naisihmisen". –  Canth hyppi herrojen silmille ja omaksui kauhistuttavia ajatuksia skandinaavisesta liberalismista ja tanskalaiselta kriitikolta Georg Brandesilta . Brandesin taas tunsivat tuon ajan kulttuurielämässä kaikki. Ennen vuoden 1905 suurlakkoa Ahon ajattelussa tapahtui käänne. Hän sai voimakkaita vaikutteita Canthilta ja Elisabeth Järnefeltiltä, joka oli Järnefeltien perheen kulttuurinen ja poliittinen napa. – Elisabeth Järnefeltin lumoihin Juhani Aho joutui. Sen seurauksena hän siirtyi nuorsuomalaisten leiriin, jätti Werner Söderströmin ja siirtyi Otavalle, Reenpää sanoo. Äänessä on ylpeyttä. Kollegiaalista kilpailua Heikki A. Reenpään isoisä Alvar Renqvist oli Juhani Ahon hyvä ystävä ja Otava-perheyhtiön toimitusjohtaja. Ahon vihityn vaimon Venny Soldan-Brofeltin pieni Heikkikin ehti tavata, joskin ainoa pikkupojan muistiin piirtynyt kuva taiteilijasta on se, että Venny oli "suuri ja pehmeä". –  Pojat tunsin hyvin. Heikki Ahon ja Antin , joista Antti oli kilpailijani Werner Söderströmillä. Meillä oli hienot kollegiaaliset välit. Pojilla oli eri äidit, mutta se oli kaikille aivan luonnollinen asia. Yhtä luonnollinen asia kuin Ahon uusioperhe, Reenpäille on ollut kaunokirjallisuuden poliittisuus ja poleemisuus. Otava on ollut keskiössä Suomen historian kuuluisimmissa kirjasodissa, kuten Paavo Rintalan Sissiluutnantti -kohussa 1963 ja Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnissä. Pitääkö kirjallisuuden aina olla yhteiskunnallista? –  Ei, mutta kaunokirjallisuus nousee huippuunsa, kun tekijän voimakas poliittinen, moraalinen tai ideologinen kanta tulee tekstissä esiin. Näkemys antaa voimaa ja selkärankaa jokaiselle hyvälle romaanille, Reenpää sanoo ja on varmasti vahvemmin tosissaan kuin seesteisestä asennosta voisi päätellä. Surullinenkin hän on. –  Tällä hetkellä on hyvin paljon kirjoja, joissa ei ole selkärankaa lainkaan. Mihin ne ovat kirjailijoilta kadonneet? Osteoporoosiin? Romaani on kovaa työtä Toukokuussa 90 vuotta täyttävä Heikki A. Reenpää lukee vieläkin kaikki uusimmat romaanit, vanhasta tottumuksesta. – Kari Hotakaisen Jumalan sa na ei ole hullumpi, mutta Hotakaisella on muoto päässyt käsistä. Lukuelämys täytyy onkia, vaikka siellä onkin hyvä moraalinen ja ideologinen kannanotto, Reenpää sanoo ja jatkaa sitten jollain, jota ei saisi laittaa lehteen: –  Ei romaania voi kirjoittaa runotekniikalla. Kyllä romaanin kirjoittaminen on runoa kovempaa työtä. Reenpää ei usko huonon sanataiteen muuttuvan yhtään sen paremmaksi, vaikka lukija ei olisi lukenut. Tavallinen lukija hoksaa tekstin selkärangan aivan samalla tavalla kuin ammattilainenkin. Ahon tyylisiä kansalliskirjailijoita ei kuitenkaan synny kuin poikkeusaikoina. –  Kirjallisiin suurtekoihin vaaditaan kansakunnan elämässä jokin järkytys. Silloin syntyy kirjoja, jotka tulevat laajalti ymmärretyiksi. Väinö Linnan merkityksen mahdollisti sota. Toinen Reenpään mielessään makustelema vaihtoehto suurromaaniin olisi toteuttaa Marcel Proustin tekniikkaa. Kadonnutta aikaa etsinyt ranskalainen modernisti dokumentoi omia ajatuksiaan ja toisten ajatuksia suhteellisen pienessä piirissä loppumattomalla tekstinjuoksutuksella. –  Nyt pitäisi lukea Proustia intensiivisesti, panna kirja pois ja mielessään sanella seuraava osa, muuttua Proustiksi. Taustalle ei tarvittaisi sotia tai mullistuksia, ainoastaan omia ajatuksia ja kokemuksia. No, ehkä tämä ei ole aivan loppuun asti ajateltu... Linnut ja metsästyskoirat On aika nauttia lakkaleivoksia ja haudutettua teetä, jotka on ystävällisesti toimitettu Reenpää-saliin. Tämän tästä kuvaajalle toiminnallisempia kuvia ehdottanut Reenpää kipuaa kirjahyllyn seitsemännelle portaalle. Sieltä hän kaivaa esiin aarteita. Kokoelmassa on lähes 200 nidettä Juhani Ahon tuotantoa: kirjasia, lehdyköitä ja poliittisia pamfletteja. Kaikkea, mitä kirjailija on sanomisen tahdosta - ja ihan proosallisesti elantonsa eteen - tehnyt. Suurin osa niteistä on ensipainoksia. Joukossa on myös bibliofiilinen harvinaisuus: Ahon Stockmann-tavaratalolle vuonna 1915 toimittama perholuettelo. – Perhokalastus oli Juhani Aholle kaikki kaikessa. Hän katsoi aina lintujakin sillä silmällä: olisiko tuossa linnussa sopiva sulka, Reenpää kuiskaa.