Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Huomaatko virheen? Huippuarkkitehdin suunnitteleman tornitalon seinään eksyi kiusallinen moka Tampereella: ”syyllisen jäljille on päästy”

Tampereen Kannen päälle Uros-areenan kylkeen rakentuvan Topaasi-tornitalon julkisivun harvinainen kömmähdys ei ole jäänyt tarkkasilmäisiltä kaupunkilaisilta huomaamatta. Aamulehti sai ensimmäisen vinkin Topaasin julkisivulaattojen erikoisesta asettelusta elokuun alussa. Lukijoiden lähettämistä kuvista voi havaita, että kaksi julkisivulaatta ovat väärillä paikoilla. Etäältä voi näyttää myös siltä, että ne on asennettu osittain viereisten laattojen päälle. Mutta mistä on oikein kysymys? Kysyimme asiaa Tampereen kansi ja areena- työmaan projektipäälliköltä Mika Majaniemeltä . Majaniemi kertoo, että kaupunkilaisten havainnot ovat oikeita, ja tornitalon julkisivuun on asennettu palat väärään paikkaan, mutta ne kuitenkin korvataan oikeilla vielä syksyn aikana. Majaniemi kertoo, että kyseessä on nopea työvaihe, sillä vaihdettavat elementit ovat peltikasetteja, joita vaihdettaessa ei esimerkiksi tarvitse koskea lainkaan tornitalon rakenteisiin. Majaniemen mukaan tilanne olisi täysin eri, jos kyseessä olisi esimerkiksi graafinen betoni tai vastaava. Syyllinen tiedossa Majaniemi sanoo, että kyseessä ei ole ainutlaatuinen tapaus, ja vastaavanlaisia kömmähdyksiä ilmenee aina silloin tällöin. Majaniemi kertoo, että asia huomattiin hieman yli kuukausi sitten, mutta ei kuitenkaan heti asennuksen jälkeen. Vaikka asiasta on käyty Majaniemen mukaan keskustelua esimerkiksi somessa, ei tieto asiasta kiirinyt hänen tietonsa mukaan SRV:lle ulkopuoliselta. Mutta kuka asian lopulta huomasi ja koska, ei ole Majaniemen tiedossa. Hän kuitenkin toteaa, että tieto ei tullut ainakaan asentajilta. – Syyllisen jäljille on kuitenkin päästy, ja kyllä ne johtavat tässä tapauksessa elementtivalmistajan suuntaan, josta meille myös toimitetaan uudet palat vaihdettavaksi. Majaniemi sanoo, että palat vaihdetaan paikalleen kuluvan syksyn aikana. Tarkka ajankohta ei kuitenkaan ole vielä tiedossa. Hän kertoo, että samalla tehdään myös muita julkisivutöitä ja lisätään esimerkiksi kivilevyjä tornitalon alaosaan. – Jos kiinnostaa, vielä ehtii hyvin käydä katsomasta miltä se näyttää. Ainakin Sorin sillalta sen näkee mielestäni hyvin, Majaniemi nauraa. Tarkennus 3.9.2020 kello 21.00: Tarkennettu juttua kahden julkisivupalan määrän osalta. Oikaisu 4.9.2020 kello 10: Kyseiset elementit ovat peltikasetteja, ei kivilevylaattoja kuten jutussa aikaisemmin virheellisesti kerrottiin.