Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen kesäkerhoihin voi hakea sittenkin vielä tällä viikolla, monitoimitalo aukeaa kesäkuussa – ”Olemme pitäneet lomaketta auki, koska perheiden tilanteet vielä muuttuvat”

Tampereella koululaisten kesäkerhojen hakuaikaa on jatkettu, koska hallitus ilmoitti maanantaina koronavirusrajoitusten osittaisesta purkamisesta. Se että lapset voivat mennä kouluunkin, tarkoittaa, että myös kesäkerhoja voidaan järjestää suunniteltua vapaammin. Rajoitusten keventäminen voi myös lisätä kerhojen tarvetta, kun osa vanhemmista palaa työpaikalleen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on nyt perjantaina 8. toukokuuta. Alun perin hakuajan oli tarkoitus päättyä 30. huhtikuuta. Vielä viime viikolla vanhempia suositeltiin vahvasti pitämään lapsi kotona koulujen kesäloman aikana, mutta nyt tätä suositusta ei enää ole. Edellisten vuosien tapaan kesäkerhoon on nyt avoin haku. – Olemme pitäneet lomaketta auki, koska perheiden tilanteet vielä muuttuvat, kertoo palvelupäällikkö Pia Mikkola Tampereen kaupungilta. Koronavirustilanteen vuoksi hakuaikaa myöhennettiin tänä keväänä jo alun perin. Tänä vuonna ilmoittautumista voi muuttaa 15. toukokuuta asti. Sen jälkeen ilmoittautuminen on sitova ja kerhomaksu peritään, jos paikan peruu. – Meidän on pakko varata kaksi viikkoa, että saamme riittävästi henkilökuntaa ja saamme järjestettyä ruokailun, Mikkola sanoo. Normaalivuonna kerhoissa on noin 1 600 pikkukoululaista eli esikoululaisia sekä 1.–2.-luokkalaisia ja erityisluokkalaisia. Kerhoja on kaikkiaan 16 eri puolilla kaupunkia, yksi enemmän kuin viime vuonna. Mikkolan mukaan tähän mennessä ilmoittautuneita on noin 850. Lopullinen määrä voi olla hieman enemmän. Pia Mikkola kertoo, että kerhoissa noudetaan samoja viranomaisten antamia ohjeita kuin kouluissa. Käsiä pestään huolellisesti ja turvaväleistä pidetään huolta. Turvaväleistä voidaan pitää huolta esimerkiksi porrastamalla toimintaa niin, että samassa tilassa on vähemmän lapsia kerralla. Mikkolan mukaan ohjeita täsmennetään vielä tarvittaessa. Riittävätkö osallistujat? Koululaisille on perinteisesti ollut runsaasti myös seurakuntien, urheiluseurojen sekä erilaisten yhdistysten ja yritysten järjestämiä leirejä ja kerhoja. Tänä vuonna niidenkin järjestäminen on ollut pitkään epävarmaa, mutta koronarajoitusten helpottaminen varmisti, että leirejä voi järjestää. Esimerkiksi Tampereen Jumppatilmi Taju järjestää kesäkuussa 7–11-vuotiaille liikunnallisia päiväleirejä Kaupissa. Laura Hongisto Tajusta kertoo, vaikka leirejä saa nyt järjestää, vanhemmat eivät ole ainakaan vielä juuri uskaltautuneet ilmoittamaan lastaan leireille. Siksi Tajukin on pidentänyt ilmoittautumisaikaa 24. toukokuuta asti. Ilmoittautuneita on toistaiseksi vain seitsemän, kun paikkoja kahdella leirillä on yhteensä 40. Alun perin leirejä piti olla kolme, mutta niukan kiinnostuksen vuoksi leirien määrään vähennettiin. Uimaseura Uita eli Uinti Tampere on varautunut järjestämään neljä leiriä 7–10-vuotiaille mutta kaikki riippuu nyt siitä, avataanko uimahallit. Toiminnanjohtaja Taavetti Nuton tietojen mukaan ratkaisu saattaa tulla ensi viikon perjantaina. Kolme leireistä on kesäkuussa ja yksi elokuun alussa. Seura voi järjestää leirit viikon varoitusajalla, mutta eri asia on, ehtiikö leirille ilmoittautua riittävästi lapsia. – Taloudellisesti leirit eivät ole seurallemme merkittävä asia, mutta olisi kiva järjestää lapsille kesätoimintaa, kun maailma alkaa avautua. Tampereen evankelisluterilaiset seurakunnat on iso leirijärjestäjä, mutta se päättää kesäleirien järjestämisestä torstaina. Päätös on viipynyt, sillä seurakunnat halusivat ensin kuulla piispojen kannanoton. Piispat julkaisivat tiistaina tiedotteen , jonka mukaan päiväleirejä voi järjestää kesäkuun alusta lähtien kokoontumisrajoitukset huomioiden. Yön yli pidettäviä leirejä piispat suosittelevat järjestettäväksi vasta juhannuksen jälkeen.