Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

VR:lle kylmää kyytiä Tampereen rautatieasemalla: ”Jo junalipun ostaminen on vaikeaa”

Tampereen rautatieasemalla kaikuva kuulutus ilmoittaa Helsingistä saapuvan junan myöhästyvän muutamalla minuutilla. Asemalla junaa ja jatkoyhteyttä kotikaupunkiinsa Ouluun odottava Kaisa Mäkelä-Tulander kertoo vastaavien kuulutusten olevan itselleen tuttuja. Hänen kohdalleen myöhästelevä juna on osunut useammankin kerran, eikä Mäkelä-Tulanderin luotto yhtiöön ole luja. – Jo junalippujen ostaminen on vaikeaa, kun en ikinä pääse kirjautumaan sisään VR:n mobiilipalveluun. Jos ostan lipun verkosta, minulla on usein ongelmia paikan varaamisessa. Mäkelä-Tulander ei ole yksin kokemuksineen junaliikenteen epäluotettavuuden kanssa. Viimeisimmäksi asia nousi tapetille, kun Tampereen kauppakamari julkisti tuoreen kyselynsä. Sen mukaan junien myöhästelystä on aiheutunut haittaa jopa kahdelle kolmesta yrityksestä. Parin tunnin sijaan yli viiden tunnin reissu Espoolainen Kristiina Karelo saapuu perjantaina Tampereelle tyttärensä Linnea Karelon kanssa. Reissuun he lähtivät tyttären syntymäpäivän kunniaksi. Tähän saakka matka on sujunut hyvin ja junakin saapui laiturille aikataulun mukaisesti. – Minulla on vielä luottoa VR:n palveluun, Kristiina Karelo kertoo. – Pidempiä matkoja junalla tulee tehtyä aika vähän. Silloin kun junalla sitten reissataan, matka sujuu yleensä hyvin ja junat ovat pysyneet aikataulussakin. Saman laiturin toisella laidalla kankaanpääläisen Jarmo Kaittilan askelissa on kiireen tuntua. Toisin kuin Kareloiden juna, hänen junansa Helsingistä Tampereelle myöhästyi. Kaittilan mukaan viivästykset eivät ole harvinaisia ja hänen luottonsa VR:n palveluihin on matalalla. Myöhästelyt ovat venyttäneet matkaa useampaankin otteeseen. – Junat eivät pysy aikataulussa kovin hyvin, vaikka perille sentään vielä yleensä pääsee. Yhdenkin kerran junamatka Helsingistä Tampereelle kesti parin tunnin sijaan yli viisi tuntia.