Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Työmarkkinajohtajat kävivät tapaamassa Rinnettä – ”Ei ollut suuria yllätyksiä puolin eikä toisin, eikä mitään lupauksia”

Hallituksen muodostaja Antti Rinne (sd.) tapasi torstaina iltapäivällä työmarkkinajärjestöjen johtajat. SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan tapaamisessa keskusteltiin ajankohtaisista talous- ja työmarkkinapolitiikan asioista. – Ei ollut suuria yllätyksiä puolin eikä toisin, eikä mitään lupauksia. Ei luvattu mitään aktiivimallin perumisesta eikä muustakaan. Paikalla tapaamisessa oli vain hallituksen muodostaja Antti Rinne, ei muita hallitusneuvotteluissa mukana olevia puolueita. Eloranta arveli, että järjestöjä kutsutaan uudelleen sitten, kun asiat menevät eteenpäin. Uusia tapaamisia ei sovittu. Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi, että EK:n kannalta tärkeää oli se, että mitään tupo-keskustelua ei käyty. – Mennään kohti liittokierrosta. Itse korostin sitä, että se on se tapa, jolla suomalaista kilpailukykyä ja työllisyyttä parannetaan. Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin mukaan jo nyt vaikuttaa siltä, että prosessista tulee erilainen kuin edellisellä vaalikaudella. – On hyvä asia, että kuunnellaan myös palkansaajia ja työnantajia, mutta ei hallituksen muodostaja nyt voi mitään sisältöjä puhua. Tämä oli tutustumiskäynti. EK: Veronkiristykset huolestuttavat Ennen tapaamisen alkua EK:n Häkämies toivoi hallitukselta työllisyyttä ja kilpailukykyä parantavia toimia. – Suhdanneodotukset ovat menneet alaspäin. Tässä mielessä tarvitaan päätöksiä, jotka helpottavat työllisyyttä. Työstä pitää tehdä ensisijainen suhteessa sosiaaliturvaan, Häkämies sanoi. Häkämiehen mukaan on paljon kysymysmerkkejä, millainen hallitusohjelma tulee olemaan yritysten kannalta. Etenkin vaalipuheiden veronkiristykset huolestuttavat. – Toivomme, että työn verotusta pystytään hallitusti alentamaan eikä yrittämisen ja omistamisen verotusta kiristetä ja energiaverotuksessa huolehditaan kansainvälisestä kilpailukyvystä. – Ymmärtääkseni keskustan kynnyskysymyksissä oli, että yrittämisen ja yrittäjyyden verot eivät kiristy. Yritystukia säädeltäessä on Häkämiehen mukaan pidettävä mielessä se, että suomalainen elinkeinoelämä säilyy kilpailukykyisenä suhteessa kilpailijamaihin. SAK: Kolmikantaista valmistelua SAK:n Eloranta toivoi, että tulevalla hallituksella vuoropuhelu ja kolmikantaisen valmistelun ja sopimisen periaate on vahvempi kuin edeltäjällään. Eloranta nimesi SAK:n kärkitavoitteiksi työntekijöiden suojelun parantamisen, perhevapaauudistuksen toteuttamisen ja työttömyysturvan aktiivimallin perumisen. – Toivomme, että työttömyysturva ja palvelut käydään yhdessä läpi. Etuusjärjestelmä pitäisi käydä huollella läpi ja tehdä siitä parempi, yksinkertaisempi ja kannustavampi. Työehtosopimusneuvotteluissa on Elorannan mukaan omat kipukohdat. – En tiedä, pystyykö hallitus niihin paljon vaikuttamaan. Syksyllä neuvottelukierros alkaa ja pöydissä tulee vastaan muun muassa kilpailukykysopimuksen työajan pidennys. Eloranta sanoi, ettei SAK halua nähdä veronalennuksia ryydittämässä työmarkkinaneuvottelukierrosta. – Toivon, että työn verotus pysyy nyt tällä tasolla. SAK:n lähtökohta on, että työn verotukseen ei tarvitse tehdä mitään, koska suhdannetilanne ei sitä vaadi. Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen kaipasi ennustettavaa vakaata kuntataloutta. – Kuntien valtionosuusleikkaukset täytyy palauttaa täysimääräisesti. Jos uusia tehtäviä tulee, niihin tarvitaan sataprosenttinen rahoitus. – Menopaineita on paljon, varsinkin jos hoitajamitoitus tulee sellaisena lakiin. Se tietää satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia. Varmaan tulee siirtymäaikaa, koska oven takana ei ole tuhansia hoitajia odottamassa. Akava: Työn verotusta ei pidä kiristää Akavan Sture Fjäder kiteytti järjestönsä tavoitteet viiteen teemaan. – Työn verotusta ei pidä kiristää, vaan pitää siirtyä haitta- ja kulutusveroihin. Koko koulutusketjuun pitää satsata ja Business Finlandin kautta kanavoida tutkimusrahaa, jolla tulee uutta työtä Suomeen. – Henkilöstön pitäisi saada laajempi henkilöstöedustus yrityksiin. Työsopimuslaki pitää avata ja ottaa pois se, että kaikilla on tänä päivänä kilpailukielto. – Ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen tarvitaan enemmän rahaa ja henkilökäsiä. Lisäksi tarvitaan kirkkaampaa EU-politiikkaa. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoi, että STTK:n tavoitteena on esimerkiksi työelämän tasa-arvoon ja samapalkkaisuuteen liittyviä asioita, yhteistoimintalain kokonaisuudistus, perhevapaauudistus ja palkka-avoimuus. – Intressinä on, ettei pieni- ja keskituloisten verotus kiristyisi, Palola sanoi.