Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kangasalalainen Pirkko Kivinen rakastui rättäreihin ja autoista tuli elämäntapa – Tuhat kilometriä aavikolla taittui, eikä piskuista sitikkaa pysäyttänyt pohjoisen pakkanenkaan

Pirkko Kivisen kotipiha Kangasalla on kesän kuumimpana päivänä kuin ranskalainen maalaisidylli. Lähitalot kätkeytyvät isojen puiden ja rehevän kasvillisuuden taakse. Aurinko porottaa korkealta kuin Provencessa keskikesällä. Autot täydentävät mielikuvan. Pihassa seisoo kolme Citroënia, sillä Kivinen on aina ollut yhden merkin nainen. – Se lähti lukiossa poikaystävästäni, josta sittemmin tuli aviomieheni. Hänellä oli rättäri, ja sen jälkeen niitä on ollut perheessä useita. Poikakin ajaa Citroënilla. Kivisen nykyinen 2CV eli rättisitikka on vuodelta 1972. Valkoinen, siisti vanharouva on saanut nimen Ms. Bucket – ”lausutaan Bukée” – tunnetun tv-esikuvansa mukaan. – Kumpikin yrittää olla vähän hienompi kuin onkaan, hän naurahtaa. Nuori ja kapinallinen Citroën 2CV on yksi autohistorian kaikkein legendaarisimpia malleja. Sen prototyyppi ehti valmistua juuri toisen maailmansodan alla, mutta tuotantovalmiina auto esiteltiin Pariisissa vasta 7. lokakuuta 1948. Viimeiset yksilöt valmistuivat Portugalissa niinkin myöhään kuin vuonna 1990. Rättäri herätti heti intohimoja puolesta ja vastaan. Enimmäkseen kuitenkin puolesta, sillä pian edullisesta, yksinkertaisesta ja helposti huollettavasta kulkimesta kehittyi yhden lajin sukupolvikokemus. Niin kävi Pirkko Kivisellekin: – 1970-luvun nuorelle 2CV edusti vaihtoehtoisuutta. Maailmalta tuli kuvia, joissa hippitukkaiset nuoret ajoivat rättäreillä, ja autojen kyljet olivat täynnä ydinvoimavastaisia tarroja. – Auto edusti nuoruutta, erilaisuutta, vapautta ja kansainvälisyyttä, joka onkin aina ollut hyvin tärkeä arvo 2CV-harrastajille. Rättisitikan tuonti Suomeen loppui virallisesti vuonna 1982. Sitä ennen maahan oli saatu noin 7 300 autoa, ja harrastajat ovat tuoneet yksittäiskappaleita maailmalta sen jälkeenkin. Rättäriharrastajien suomalainen merkkikerho Suomen 2CV-Kilta ry on maan vanhin automerkkikerho, perustettu jo vuonna 1962. Jäseniä on vieläkin huikeat 1 200, heistä monet jo toisen tai kolmannenkin sukupolven rättäristejä. Vuoden 2020 alusta Kilta otti pitkän askeleen tasa-arvon suuntaan, kun Pirkko Kivinen valittiin sen oltermanniksi eli puheenjohtajaksi. Kaikki hänen edeltäjänsä ovat olleet miehiä. – Olihan se rohkea valinta, kun raadissamme eli hallituksessa kuitenkin on vain kaksi naisjäsentä ja kymmenen miestä. Pitkä kokemus kuulemma painoi valinnassa, Kivinen sanoo. Teltta ja keitin mukana Vanhat autot mielletään usein vahvasti miehiseksi ja siten myös tekniseksi harrastukseksi, mutta onneksi niihin voi yhdistää paljon muitakin puolia. Kiviselle autot ovat pala elävää historiaa, oman aikansa hienoja tuotteita, joihin usein liittyy joku tietty elämäntapa. Oman Ms. Bucketin kanssa matkaillessaan Kivinen esimerkiksi majoittuu aina teltassa, ei hotellissa, ja kuljettaa mukana retkipöydän ja -keittimen. – Suomalaiset 2CV-harrastajat kunnostavat autoja pieteetillä. Rättäriä arvostetaan juuri sellaisena kuin se on. Muualla Euroopassa autoja on venytelty ja niihin on vaihdettu jopa Mersun keuloja, mutta ei meillä. Rättäri on myös aina edustanut juuri niitä arvoja, joiden perään huudellaan näinäkin päivinä: ekologisuutta, taloudellisuutta ja säästäväisyyttä. Vanhan auton kunnossapitohan on kierrätysajattelua puhtaimmillaan. – Käsin tekemisen ilo yhdistää meitä kaikkia. Erämaa laittaa koville Rättisitikka lienee yksi maailman suosituimmista kevyistä matka-autoista, ja siihen on hyvä syy: auton yksinkertainen, perusvarma tekniikka. – Tämä on turvallinen auto reissata. Jos vika tulee, nostetaan konepelti, katsotaan ja korjataan. Yleensä porukassa on aina joku, jolta korjaaminen onnistuu. Se on todella hieno etu vielä tänäkin päivänä. Kivinen ei itsekään jää neuvottomaksi, jos huollon tarve yllättää. Keväällä hän teki autoonsa kytkinremontin kiltatoverin ohjeilla. Auton kanssa puuhailusta ja automatkailusta on kehittynyt vuosikymmenten myötä oikea elämäntapa. – Suuri rakkauteni on Australia. Olen kaksi kertaa ajanut Victorian erämaa-alueen läpi 2CV:llä, viimeksi kolme vuotta sitten. Matka on noin tuhat kilometriä, joten tekniikka ja muut retkitaidot pitää todella osata. Muuten reissu voi kääntyä kohtalokkaaksi. Australian länsirannikon Perthistä alkavat reitit kulkevat aboriginaalialueiden läpi, eikä niille pääse kuin erikoisluvilla. Rättärikaravaanin mukana kulkee aina vähintään yksi nelivetoauto siltä varalta, että joku juuttuu hiekkaan. Elämisessä ja erämaassa selviytymisessä on omat, tiukatkin sääntönsä: – Leiri pitää saada pystyyn aina ennen kello viittä eli valoisana aikana. Teltanpohjat, pusikot ja ympäristö tarkistetaan käärmeiden ja hämähäkkien varalta. Teltta pidetään aina kokonaan kiinni, eikä sen ulkopuolelle saa jäädä varusteita tai vaatteita yöksi. Ruoka valmistetaan nuotiolla, Kivinen kertoo. Viime reissulla kolme vuotta sitten kohteena olivat Australian pohjoiset suistoalueet, joilla leiriytyessä piti huomioida alueella liikkuvat krokotiilitkin. Yksi ajoi, toinen skrapasi Euroopan-matkoja varten Sitikka-harrastajilla on apuna oma puhelinluettelo, johon on maittain koottu harrastajien ja korjaajien yhteystietoja. Iskipä tien päällä mikä vika hyvänsä, apua löytyy useimmiten vähintään 50 kilometrin säteeltä. Ja vika voi todella yllättää. Näin kävi Kivisen autokunnalle viime kesänä paluumatkalla Kroatiasta. – Lyypekin lähellä autosta irtosi käsijarrun kahva käteen. Hetken mietimme, mitä tehdä. Taivutimme teltan kiinnitystikun kiinni jarrukahvan kantaan. Päästiin siten kotiin saakka. Piskuista Sitikkaa ei pysäytä pakkanenkaan. Toissa talvena Kivinen ajoi ystävänsä Ulla Ahtokiven kanssa Jäämeren rannalle Nordkapiin – siitä huolimatta, että Pohjois-Norjassa tiekin pettyi välillä lumen alle näkymättömiin. Muita naisautokuntia matkalla ei ollutkaan. Auto oli vuorattu lattiaa ja kattoa myöten retkipatjoilla, ja moottoritilassa oli ylimääräinen lämmitin. Hyvin tarkeni. – Suurin ongelma tuli ikkunoiden kanssa. Tuppasivat jäätymään koko ajan. Toinen ajoi ja toinen skrapasi. DS: aito ylellisyystuote Oltermannina Pirkko Kivinen arvostaa erityisesti merkkikerhonsa jäsenten vahvaa solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toiminta paikallistasolla eli kerhon jaoksissa on jatkuvasti vilkasta. – Tänä vuonna melkein kaikki kokoontumisajot on jouduttu toistaiseksi perumaan, mutta loppukesällä tapahtumia on jo luvassa. Aika moni harrastaja näyttää ryhtyneen nyt isompiin remontteihin ja maalausurakoihin, kun aikaa kerrankin on. Kansainvälisestikin rättärientusiastit ovat hyvin tiivis, yhteen hitsautunut porukka, josta Kivinen on saanut paljon elinikäisiä ystäviä. Heidän kanssaan on jaettu paitsi iloja, myös suruja, sillä harrastajien vanhetessa heitä väistämättä myös poistuu riveistä. – Vanhojen autojen harrastamisesta on tullut minulle suorastaan eksistentiaalinen kokemus, hän sanoo. – Kyse on siitä, millaisia asioita ihminen arvostaa ja mikä hänelle on tärkeää. Autojen kanssa voi uppoutua syvälle tekniikkaan, historiaan ja aikakauden elämään tai keskittyä harrastuksen mukanaan tuomin sosiaalisiin suhteisiin. Kyse on paljon laajemmasta ilmiöstä kuin pelkästä autosta. Kivisen toinen vanha Citroën, kohta 50 vuotta täyttävä mutta täysin ajattomalta näyttävä DS, on hänelle tällainen kokonaiselämys. – Olen äärettömän iloinen, että pihassani on jotakin niin kaunista ja linjakasta! – DS on ylellisyysauto jos mikä. Rättärillä mennään vaikka Pyreneiden yli Espanjaan niin, että heilahtaa, mutta DS:llä ajetaan vain lyhyitä huvimatkoja sunnuntaisin tai kylään ystäviä ilahduttamaan. Syntynyt: Mynämäellä Asuu: Omakotitalossa Kangasalla Perhe: Poika ja tytär ja heidän perheensä Työ: Ammattikorkeakoulun lehtori, erikoisalana työhyvinvointi ja johtaminen Uusi tehtävä : Suomen 2CV-Kilta ry:n oltermanni (puheenjohtaja) 1.1.2020 alkaen Tavoite: Pitää 2CV:t liikenteessä ja Kilta monen eri sukupolven yhteisönä Autot: Citroën 2CV (1972), Citroën DS (1973), talviautona Citroën C4 (2013) Harrastukset: Forum-teatteriryhmä HovinNarrit, luontoelämykset Motto: Matkalla olet jo perillä